tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

JOKELAN KOULUSURMAT

Jokelan nuoret kokoavat adressia viestinten toiminnasta

12.11.2007 20:41 | Päivitetty: 12.11.2007 22:20

Vesa Moilanen / lehtikuva

Jokelan koulukeskuksen autio sisäpiha maanantaina 12. marraskuuta.

Jokelan koulukeskuksen autio sisäpiha maanantaina 12. marraskuuta.

"Tiedotusvälineiden toiminta on saanut Jokelan raivoihinsa. Me koemme, ettei teillä ole kunnioitusta ihmisten surua ja kärsimystä kohtaan", väittää Jokelan koulun entisten oppilaiden laatima nettiadressi, joka arvostelee kitkerästi mediaa.

Adressi kyselee, onko sopivaa "hyökkäillä hysteeristen ihmisten kimppuun vaatien lausuntoa" tai kuvata salaa suruaan ilmaisevia ihmisiä.

Jokelan lukion entinen oppilas Ville Korhonen sanoo, että toimittajat käyttäytyivät törkeästi ja rikkoivat hyvää lehtimiestapaa.

Esimerkiksi Tuusulan kunnantalolle oli Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan tunkeuduttu oppilastietojen saamiseksi. Kunnanjohtaja Hannu Joensivu vahvistaa kunnantalolle tunkeutumisen.

"Jollain tavalla erään lehden toimittaja oli keplotellut tai pujahtanut lukittujen ovien läpi hankkiakseen menehtyneitten nimiä. Minä soitin siitä toimituspäällikölle, kun meillä oli juuri silloin muutenkin kovat työpaineet", Joensivu kertoo.

Isot mediat kuten Helsingin Sanomat toimivat muita fiksummin, mutta niidenkin toimissa on huomautettavaa, Korhonen sanoo. "Suomalaistoimittajat olivat ulkomaalaisia röyhkeämpiä."

Allekirjoituksia oli maanantai-iltana kertynyt yli 150. Korhosen mukaan adressi luovutetaan jollekin ministerille todennäköisesti ensi viikolla.

Adressin kolme puuhamiestä olivat surmapäivänä rehtorin luona sopimassa tietokonetapahtumasta, kun rehtori sai tiedon ampumisesta, lähti huoneesta eikä palannut enää takaisin.

Adressi oli yllätys MTV3:n päätoimittajalle Merja Ylä-Anttilalle. "Meille ei ole muuten tullut sensävyistä palautetta. Olemme noudattaneet poliisin toiveita emmekä pyrkineet kriisikeskukseen, kirkkoon tai kenenkään kotiin."

Ilta-Sanomien päätoimittaja Tapio Sadeoja tähdentää, että lehden toimittajat eivät häiritse surutaloja, siitä on tiukat ohjeet. Osa haastateltavista kieltäytyi, osa puhui mielellään. "He purkavat sitä kautta asiaa. Kyllä me pyrimme äärimmäiseen hienotunteisuuteen."

Hienovaraisuutta korostetaan myös Helsingin Sanomissa, sanoo päätoimittaja Reetta Meriläinen. "Tietoja ei lähdetä penäämään eikä kiskomaan."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.