lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
EUROVIISUT 2007

Juhlakansa valloitti viisukaupungin

"Tällaista ei ehkä tule tapahtumaan enää koskaan"
Tuhannet seurasivat tanssia, musiikkia, sirkusta ja kulkueita

Julkaistu: 12.5.2007 lehdessä osastolla Kaupunki

LEIF ROSAS

Sambakulkue keräsi Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun tupaten täyteen väkeä. Ihmiset lähtivät kulkueen imussa Senaatintorille, jossa oli luvassa konsertteja.

Sambakulkue keräsi Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun tupaten täyteen väkeä. Ihmiset lähtivät kulkueen imussa Senaatintorille, jossa oli luvassa konsertteja.

euroviisut 2007

 Historiallinen, ainutlaatuinen, "once in a lifetime" - näin kuvailivat monet tunnelmaa keskustassa perjantaina järjestetyssä kaupunkijuhla Helsinki Partyssä.

Jopa kymmeniätuhansia ihmistä kokoontui keskustan kaduille, Narinkkatorille, Esplanadinpuistoon ja Senaatintorille seuraamaan tanssiesityksiä, sirkusta, kulkueita ja kuuntelemaan musiikkia.

"Ilman Lordia meillä ei olisi näin hauskaa", Armi Jalasjoki muistutti juhlahumussa.

Juhlakansaa oli monenikäistä väkeä, sylilapsista vanhuksiin, ja ohjelma oli sen mukaista.

Arviolta 500 lasta valtasi Pääpostin iltapäivällä, kun lavalle nousivat Idolsista tutut Ari Koivunen ja Anna Abreu.

Monet heistä olivat huomanneet Euroviisut siitä, että tie kouluun on kaiken aikaa tukossa ja kaupungilla näkee lippuja ja "euroviisukrääsää".

"Se on järjetöntä, mutta onhan se aika kivaa", Demi Palanki, 10, naurahti.

"Hard Rock Hallelujah yhdistää ihmisiä", Sirkka Skogberg totesi.

Osa väestä oli kaupungilla puhtaasti Euroviisujen takia, kuten Yhdysvalloista asti tulleet John Donges, Ricky Paul ja Jennifer Walker.

"Olin täällä 1999, näin televisiosta Euroviisut ja olin myyty", Paul kertoo.

Kolmikko seuraa kilpailua Helsinki Areenalla ja perjantaina heillä oli aikaa pyöriä kaupungilla. "Suomalaisethan ovat järjestäneet pirun hyvät juhlat", Paul hehkutti.

Vaikka kaikille juhlijoille viisut eivät intohimo olekaan, ei niiltä voinut välttyä.

Narinkkatorilla täyden karaoketeltan lattia pomppi, kun satapäinen kuoro lauloi Petra Jormalaisen esityksen tahtiin Sataa salamaa.

Euroviisut kuuluivat myös Helsingin poliisisoittokunnan, kuorojen ja historiallisen kulkueen musiikissa.

Monet juhlijat kiittelivät Helsingin järjestelyjä ja arvioivat juhlien antavan Euroopalle hyvän kuvan kaupungista.

"Ja veronmaksajat ovat tyytyväisiä, kun pääsevät mukaan juhliin", Skogberg nauroi.

Kun keskustan kadut suljettiin autoliikenteeltä iltapäivällä, monesti kolkko Narinkkatori oli täynnä elämää ja Kolmen sepän patsaalla kaupunki tuntui pysähtyvän kuuntelemaan kuorolaulua.

"Eikä humalaisia örveltäjiä näy missään", helsinkiläinen Eeva Rista ilakoi alkuillasta ja vertasi kansanjuhlaa ensimmäiseen Taiteiden yöhön.

"Tällaista ei ehkä tule tapahtumaan enää koskaan", Vihdistä juhlaa varten Helsinkiin tullut Armi Noro pohti.

Illalla pullojen määrä lisääntyi, mutta poliisin mukaan juhla sujui rauhallisesti.

"Kun kyseessä on ollut iltapäivätapahtuma, niin ihmiset ovat olleet liikkeellä normaalimeiningillä", ylikomisario Teuvo Saikkonen sanoi. Hän ei arvioinut väen määrää. Järjestäjien mukaan kaduilla oli kymmeniätuhansia ihmisiä.

"Täällä on hyvä pore", Helsingin kaupungin euroviisutyöryhmän projektipäällikkö Mikko Leisti riemuitsi Senaatintorilla illalla.

Illan sambakulkue veti Pohjoisesplanadin pullolleen väkeä. Innokkaimmat tanssivat Senaatintorille jatkaneen kulkueen imussa. Loppuillasta torille oli kokoontunut arviolta 6000 ihmistä.

Auringon laskiessa juhlat jatkuivat kaupungin terasseilla ja ravintoloissa.


Helsingin varsinainen viisukatsomo lauantain finaaleissa on Senaatintorilla, josta annetaan Suomen pisteet.

Euroviisujen finaalia voi jännittää osassa helsinkiläisravintoloita. Kello 21 kisakatsomon avaavat Dubrovnik ja Manala. Kello 22 aukeavat kisakatsomot Lost&Foundissa ja Virgin Oil Co:ssa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.