7.11.2007 12:16 | Päivitetty: 8.11.2007 9:07
Jokelan koulukeskuksessa tapahtuneen ammuskelun seurauksena kuolleiden määrä nousi yhdeksään, kun ampuja, Pekka-Eric Auvinen, 18, kuoli saamiinsa vammoihin kello 22.14 Töölön sairaalan teho-osastolla.
Poliisin mukaan Auvinen ampui itseään päähän ammuttuaan uhrinsa.
Poliisi vahvisti, että hän on sama henkilö, joka julkaisi internetissä etukäteen videoita ampumisesta.
Torstaiaamuna keskusrikospoliisi kertoi, että kuolonuhrien joukossa oli myös koulun terveydenhoitaja. Hänen lisäkseen verilöylyssä kuoli viisi poikaa, yksi naisopiskelija ja koulun rehtori.
Iltalehden mukaan yksi kuolleista oli lukion toista luokkaa käynyt, 25-vuotias kolme- ja viisi-vuotiaiden lasten yksinhuoltajaäiti.
Ampumavälikohtauksessa loukkaantui 12 ihmistä. Kaikki loukkaantuneet ovat päässeet kotiin illan ja yön aikana.
Suurin osa kuolonurheista ammuttiin koulun ala-aulassa pian tilanteen alettua. Poliisin käsityksen mukaan rehtoria lukuunottamatta uhrit olivat satunnaisia.
Ampuma-ase oli 22-kaliiberinen käsiase. Auvinen mainitsi verkkosivuillaan omistavansa Sig Sauer Mosquito -pistoolin. Poliisi kertoi hänen olleen tunnetun ampumaseuran jäsen.
Ampuja ei ottanut missään vaiheessa panttivankeja. Hänellä ei ollut aiempaa rikosrekisteriä.
Poliisilla ei ole tietoa oliko ampuja huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen.
Poliisi sai hälytyksen kello 11.44 ja ensimmäiset partiot saapuivat paikalle kymmenessä minuutissa. Tilanne oli kenttäjohtaja Timo Leppälän mukaan poliisin saapuessa kaoottinen. Oppilaita pakeni ikkunoista.
Leppälä kertoi, että poliisi sai heti saavuttuaan Auviseen kontaktin, mutta tämä vastasi ampumalla yhden laukauksen myös poliisia kohti.
Paikalla oli yhteensä sata poliisia, joista noin 70 virka-asuista. Lisäksi paikalla oli lääkäriyksikkö sekä useita ambulansseja.
Poliisi ei ampunut tilanteessa yhtään laukausta.
Kuolleiden lisäksi loukkaantui yksitoista oppilasta, joista yksi sai ampumahaavan. Monet oppilaat joutuivat rikkomaan tuoleilla ikkunoita päästäkseen ulos. Heidät vietiin Hyvinkään sairaalaan. Heidän arveltiin pääsevän kohtuullisen nopeasti kotiin.
Tilanne koululla on ohi, mutta tutkimukset ja jälkiselvittelyt jatkuvat Jokelassa pitkään. Koulu pysyy kiinni koko loppuviikon, mutta lähialueen asukkaat voivat palata kotiinsa.
Jokelan koulukeskuksessa Jyväkuja 13:ssa on yläasteen koulu ja lukio. Yläasteella opiskeli viime vuonna noin 330 ja lukiossa 150 opiskelijaa. Kaikkiaan evakuoituja oli 460.
Koulu pidetään suljettuna loppuviikon.
Tuusulan kunnan työpaikoissa vietetään kolmen minuutin hiljainen hetki torstai-aamuna kymmeneltä. Seitsemältä illalla Tuusulan seurakunta järjestää kaikille avoimen muistotilaisuuden Paijalan kappelissa.
Jokelan verilöyly on Suomen historian vakavin koulussa sattunut väkivaltarikos.
JOKELAN KOULUSURMATSurma-ase on pienikaliiberinen Sig Sauer -pistooli 8.11.2007
JOKELAN KOULUSURMATKuka vastasi rehtorin puhelimeen piiritetyssä koulussa? 8.11.2007
JOKELAN KOULUSURMATOppilas: Ampuja komensi aiheuttamaan sekasortoa 7.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32