30.10.2008 21:12
Pääväylien kapasiteetti ylittyi viime vuonna Länsiväylällä Ruoholahden ja Otaniemen liittymän välillä, Kehä I:llä Leppävaaran osuudella ja Kehä III:lla Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän välisellä osuudella. Kehä I:llä oli tänään ruuhkaa Leppävaaran työmaan kohdalla.
Kaikki pääväylät uhkaavat tukkeutua Helsingin seudulla viimeistään kymmenen vuoden kuluttua. Tukkeutuminen uhkaa ainakin joitakin kohtia kaikista teistä.
Pääväylistä osan kapasiteetti on jo ylittynyt. Rajan yli mentiin viime vuonna Länsiväylällä Ruoholahden ja Otaniemen liittymän välillä, Kehä I:llä Leppävaaran osuudella ja Kehä III:lla Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän välisellä osuudella.
Lähes yhtä paha tilanne on Turunväylän, Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän tietyillä osilla.
Kapasiteetin ylittymiselle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Se tarkoittaa kuitenkin suurempaa ruuhkaa kuin liikenteen ajoittaista hidastumista aamuisin ja iltapäivisin.
Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut tutkimustyön, minkälaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia mahdollisella ruuhkamaksulla olisi Helsingin seudulla. Ministeriön neuvottelevan virkamiehen Tuomo Suvannon mukaan selvityksen avulla tarkastellaan, voidaanko ruuhkamaksun avulla saavuttaa liikennepoliittisia tavoitteita ja yhteiskunnallista hyötyä.
Lisäksi selvitetään, voitaisiinko tavoitteet saavuttaa paremmin jollain toisella tavalla.
Ruuhkamaksulla tarkoitetaan järjestelmää, jossa ruuhkaisilla alueilla ruuhka-aikana ajosta peritään maksu. Maksu voi vaihdella esimerkiksi liikennetilanteen tai ajankohdan mukaan.
"Ruuhkautumisongelman ratkaiseminen vaatii todennäköisesti monia eri toimia, kuten esimerkiksi joukkoliikenteen kehittämistä, väyläinvestointeja ja liityntäpysäköinnin lisäämistä. Nyt selvitetään, voisiko ruuhkamaksu olla yksi keino", Suvanto sanoo.
Suvanto korostaa, että meneillään oleva työ on vasta esiselvitys ruuhkamaksujen vaikutuksesta. Se valmistuu ensi kevääksi, ja sen jälkeen alkaa poliittinen keskustelu asiasta. Jos ajatus saa poliittista kannatusta, selvitystä jatketaan.
"Esiselvityksessä on mukana monia sidosryhmiä. Siinä otetaan huomioon mahdollisten ruuhkamaksujen vaikutukset muun muassa asukkaiden arkeen, ympäristöön ja talouteen."
Ruuhkamaksulla yritetään vähentää auton käyttöä, jolloin liikenne olisi sujuvampaa ja muun muassa liikenteen päästöt vähenisivät.
Ruuhkamaksu on käytössä esimerkiksi Lontoossa ja Oslossa. Se on otettu pysyvään käyttöön myös Tukholmassa.
"Ruuhka Helsingin sisääntulo- ja kehäteillä kasvaa jatkuvasti, vaikka esimerkiksi länsimetro ja kehärata rakennetaankin. Tilanne ei ole vielä ylivoimaisen vaikea, mutta kymmenen vuoden kuluttua se voi jo olla", Suvanto sanoo.
Suvanto arvioi, että polttoaineiden korkeat hinnat voivat tasoittaa kasvua joksikin aikaa, mutta ne eivät muuta kehityksen suuntaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32
Urheilu | Julkaistu 15:21