lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Kaikkien aikojen roskaisin vappu Helsingissä

2.5.2009 14:05

Markku Ulander / lehtikuva

Vapun juhlinnan jälkiä siivottiin Kaivopuistossa Helsingissä lauantaiaamuna. Juhlijat jättivät jälkeensä ennätysmäärän roskaa.

Vapun juhlinnan jälkiä siivottiin Kaivopuistossa Helsingissä lauantaiaamuna. Juhlijat jättivät jälkeensä ennätysmäärän roskaa.

Vapun juhlijat jättivät jälkeensä enemmän roskia kuin koskaan ennen. Pahimpaan roskakerrokseen juhlijat olivat kuorruttaneet Kaivopuiston, josta Helsingin rakennusviraston siivouspartiot olivat lauantaina alkuiltapäivään mennessä noukkineet pois 35 lavaa jätteitä.

Tyhjiä kuohuviinipulloja puistosta kerättiin 29 000 kappaletta. Pullojen keräämistä on viiden vuoden ajan vauhdittanut Helsingin Sanomien kampanja. 20 tyhjää pulloa vastaan lehti lahjoittaa elokuvalipun.

Kaivopuiston lisäksi juhlinta oli Helsingin kaupungin vastaavan piiripuutarhurin Sampo Sainion mukaan laajentunut entisestään Sinebrychoffin puistoon ja Tähtitornin vuorelle.

Sainio on nähnyt työuransa aikana 22 vappua. Viime vuonna hän kuvitteli kokeensa elämänsä roskaisimman vapun. "Silloin sanoin, ettei roskan määrä voi enää pahemmaksi mennä. Tänä vuonna sitä oli kuitenkin enemmän kuin viime vuonna, tavattoman paljon", Sainio äimisteli.

Myös apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri oli roskamäärään pettynyt. "Näyttää siltä, että osalle on mennyt perille se, että Helsinki on meidän yhteinen kaupunkimme ja meidän tulisi pitää siitä yhdessä huolta, mutta osa ei tunnu sitä ymmärtävän", Sauri sanoi.

Ennen vappua Sauri vetosi helsinkiläisiin ja toivoi ihmisiä juhlimaan siististi. Edelleen hän toivoi, että ihmiset välittäisivät enemmän lähiympäristöstään. Muita keinoja roskaamisen vähentämiseksi apulaiskaupunginjohtaja ei keksinyt. "Ei kaupunki voi olla jätteitä siivoava organisaatio, joka kulkee ihmisten perässä heitä sakottamassa. Jos jollain on joku hyvä idea roskaamisen vähentämiseksi, minuun saa ottaa yhteyttä", hän vetosi.

Vappupäivänä Kaivopuistoa siisti 20 rakennusviraston työntekijää ja 30 vapaaehtoista erilaisista yhdistyksistä. Siivous loppui iltakahdeksalta ja alkoi jälleen lauantaina aamuneljältä. Sampo Sainion mukaan Kaivopuisto on täysin siivottu sunnuntaihin mennessä.

Hän arvioi, että tänä vuonna vappujälkien siivoaminen maksaa kaupunkilaisille yli 100 000 euroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.