lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Kaljakellunta toteutuu poliisin toiveista huolimatta

22.7.2008 10:09 | Päivitetty: 22.7.2008 20:12

Ville Männikkö / HS

Kaljakelluntaan osallistui viime vuonna ennätyksellisen paljon kellujia.

Kaljakelluntaan osallistui viime vuonna ennätyksellisen paljon kellujia.

Keravanjoen kaljakellunta järjestetään, vaikka huhut puhuvatkin toista. Elokuun toisena päivänä järjestettävän tapahtuman peruuntumispuheet lähtivät liikkeelle, kun tapahtuman nettisivut suljettiin.

Sulkemisen pääsyiksi mainittiin turvallisuus ja roskaaminen. ”Nettisivut suljettiin, ettei osallistujamäärä karkaa käsistä”, konkarikelluja Antti Kaipilasanoo.

Kaljakellunnan päätarkoitus on ajelehtia pitkin Keravanjokea ja juopotella. Kellunnalla ei ole varsinaista järjestäjää, vaan suosio perustuu pitkälti viidakkorumpuun.

”Kellunta on Ankkarockin kanssa samaan aikaan, jotta niin moni ei lähtisi joelle”, Kaipila miettii.

Yhteisöpalvelu Facebookin kautta tapahtumaan on ilmoittautunut yli tuhat kellujaa. Toiset tuhat kertovat ehkä osallistuvansa. Viime vuonna osallistujia oli neljäsataa.

Vantaan poliisi ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitos ovat toivoneet tapahtuman jäädyttämistä. Koska virallista järjestäjää ei ole, tapahtumasta ei ole tehty poliisille ilmoitusta. Myöskään turvallisuussuunnitelmaa ei ole. ”Reitin varrella on koskipaikkoja ja pohjapuita, jotka voivat aiheuttaa kohtalokkaat seuraukset”, viranomaisten tiedotteessa kerrotaan.

Kaljakellunta on aiheuttanut närää myös naapureissa, sillä reitin laiturit ja pihat ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi.

Pelastajien näkökulmasta Keravanjoki on hankala paikka, sillä vesi on sameaa ja auttaminen maastonmuotojen takia vaikeaa. Joistakin kohden uomaa on mahdoton päästä ylös ilman apua.

Tänä vuonna reitti on poliisin mukaan erityisen vaarallinen. Kellumaan lähdetään Rekolanrannasta Vantaalta ja maihin noustaan Heurekan kohdalla. ”Silloilta hyppiminen on tänä vuonna äärimmäisen vaarallista, sillä veden alla on vanhoja siltarakenteita”, Kaipila painottaa.

Kaipila muistuttaa myös, että Heurekan rannassa maihin täytyy päästä ennen isompaa koskea. ”Siihen tullee joku köysiviritys, mutta silti pitää olla varovainen. Turvallisuus ennen kaikkea.”

Viime kesänä kaljakellujat matkasivat Helsingin ja Vantaan rajalta Vantaanjokea pitkin Pikkukoskelle asti.

Kaljakellunta järjestettiin ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Se on paisunut muutaman ihmisen joenlaskusta 400 kellujan tapahtumaksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.