Julkaistu: 18.4.2010 lehdessä osastolla Kaupunki
Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat voitti lauantai-iltana kansainvälisen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun kansainvälisen sarjan. Kuoroa johti Matti Apajalahti.
Kansallisen sarjan voiton vei Porin Mies-Laulu, jota johti Guido Ausmaa.
Hieman yli tuhat laulajaa ja 29 kuoroa osallistui lauantaina Espoon kulttuurikeskuksessa pidettyyn mieskuorokilpailuun ja -kuorotapahtumaan.
Virolainen Tehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor ja kroatialainen Gradski zbor Brodosplit nostivat kansainvälisen sarjan tasoa hyvin korkeaksi, samoin kuin myös parhaat suomalaiskuorot, tamperelainen Mieskuoro Laulajat, Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat ja oululainen Pohjan Laulu.
Kansallisessa sarjassa oli mukana kolme ulkomaalaista kuoroa, kaksi virosta ja yksi Kroatiasta.
Kansainväliseen sarjaan osallistui 11 kuoroa. Suomalaiset kuorot saivat itse päättää, kummassa sarjassa kilpailivat.
Kansallisen sarjan 18 kuoroa antoivat myönteisen kuvan suomalaisen mieskuorolaulun nykytilasta.
Kummassakin sarjassa oli pakollisena numerona yksi Leevi Madetojan kuorolaulu. Ohjelmisto oli monipuolista. Kansallisromanttisen perinteen rinnalla oli uutta suomalaista musiikkia ja viihdettä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi