perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Keräilijä kasasi yksiöönsä valtavan ase- ja räjähdekokoelman

Poliisi tyhjensi vantaalaisen kerrostalon rappukäytävän ja päiväkodin
Luvallisia aseita oli 150 ja lisäksi ammuksia ja ruutia

Julkaistu: 28.5.2008 lehdessä osastolla Kaupunki

KIMMO RÄISÄNEN

Santahaminasta tulleet varusmiehet valvoivat kulkemista eristetyllä alueella Malminiityntien varrella.

Santahaminasta tulleet varusmiehet valvoivat kulkemista eristetyllä alueella Malminiityntien varrella.

 Vantaan poliisi tyhjensi tiistaina kuudennen kerroksen asunnon aseista, ammuksista ja räjähteistä Malminiityntie 16:ssa Vantaan Simonkylässä. Kyseessä olivat vuonna 1970 syntyneen asekeräilijän tavarat, joita oli poliisin havaintojen mukaan ylimmän kerroksen yksiössä sikin sokin.

Asunnossa oli myös ruutia ja puolustusvoimilta peräsin olevia ammuksia, kuten käsikranaatteja. Niitä ei saisi asunnossa olla lainkaan.

Keräilijällä on 150 luvallista asetta, pistooleita ja kivääreitä. Joukossa epäiltiin olleen myös luvattomia aseita.

"Tavaraa 32 neliön asunnossa oli yltympäriinsä ja niin paljon, että jalansijaa oli vaikea löytää", kuvaili rikosylikonstaapeli Risto Purastie.

Poliisi evakuoi varotoimena koko rappukäytävän, jossa oli paikalla 20 asukasta. Myös läheinen Malminiityn päiväkoti tyhjennettiin. Viereiseen B-rappuun pääsi vain saattajan matkassa.

Yhteensä rapussa asuu lähemmäs 40 ihmistä, jotka joutuivat viettämään yönsä poissa kotoa. Osa yöpyi tuttavien luona, osa hotelleissa.

Aseet ja ampumatarvikkeet poliisi havaitsi maanantai-iltana toisen poliisitehtävän yhteydessä. Parvekkeella tuhkakupissa savunnut tupakka oli hälytyksen syynä.

Poliisi sulki illalla asunnon ja otti miehen kiinni.

Rikollista taustaa ei miehellä ole eikä Purastien mukaan voisikaan olla, koska hän on asekeräilijä. Aseilla ei ole uhkailtu eikä paikalla ole poliisin mukaan liioin ollut muita uhkaavia tilanteita.

Asunnon perkaus ja tyhjentäminen etenivät hitaasti. Pelkästään eteisen läpikäymiseen meni kolmisen tuntia.

Poliisi arveli aseiden ja ampumatarvikkeiden tyhjentämisen kestävän aamukahteen asti. Työ tehtiin äärimmäistä varovaisuutta noudattaen, koska esimerkiksi räjähteiden tilasta ei ollut tietoa. Itsestään ruuti ei räjähdä.

Poliisi eristi iltapäivällä kerrostalojen sisäpihan, mutta naapuritaloihin oli vapaa pääsy. Nauhaa poliisit arvelivat menneen jopa kilometrin verran. Paikalla oli Santahaminan varusmiehiä, jotka vartioivat eristettyä aluetta.

Yhteensä asunnon tyhjennys työllisti kolmisenkymmentä poliisin ja puolustusvoimien räjähdeasiantuntijaa ja muuta henkilöstöä.

Evakuointia oli auttamassa 26 vapaaehtoisen pelastuspalvelun ihmistä.

"Tämmöiset tilanteet ovat hyvin harvinaisia", sanoi ryhmää johtanut Mirja Bergström.

"Ihmisten etsintä on tavallisempaa", kommentoi Leena Vesterinen.

Kadun toisella puolen asuva Sari Dias-Broughton tuli lasten kanssa ulos kello 16 ja sai naapureilta kuulla, mitä oli tekeillä. "Se kuulosti ihan hurjalta."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.