Julkaistu: 18.6.2009 lehdessä osastolla Kaupunki
Hallinto- ja kuntaministeri
Mari Kiviniemi päätti keskiviikkona hylätä Keravan ja
Järvenpään kaupunkien esitykset, joissa ne halusivat itselleen kiistellyt
Ristikydön ja Purolan alueet Tuusulasta.
Ristikytö sijaitsee pääradan varrella Keravan ja Järvenpään välissä. Purolakin on pääradan varrella, mutta pohjoisempana. Kaupungit ovat hamunneet harvaan asuttuja seutuja rakennusmaikseen, koska Tuusula ei aiemmin ollut kiinnostunut niiden kehittämisestä.
Keravan kaupungin esitys koski yli viittä neliökilometriä, kun Järvenpään haluama alue oli lähes kymmenen neliökilometriä.
Tuusulan kunta vastusti esityksiä. Niiden toteuttaminen olisi vaatinut kuntajaon muutosedellytysten täyttymistä erityisen painavina. Ministerin päätöksen mukaan näin ei ole.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi