14.1.2009 7:24 | Päivitetty: 14.1.2009 15:04
Vantaankosken yläkoulun oppilaan ottama ylimääräinen kalapuikko aiheutti ison kahinan Vantaankosken koululla viime viikolla.
Keskiviikon Ilta-Sanomien mukaan kärjistyneen kriisin rauhoittelussa tarvittiin poliisin apua.
Myöhemmin keskiviikkona Vantaan kaupunki kertoi oman näkemyksensä tapahtumista.
Ilta-Sanomien mukaan kahina sai alkunsa ruokalan jonosta viime torstaina, kun 13-vuotias oppilas otti lautaselleen neljä kalapuikkoa sallitun kolmen sijasta.
Poika ei suostunut laittamaan ylimääräistä kalapuikkoa takaisin tarjoiluastiaan emännän pyynnöstä huolimatta.
Poikaa yrittivät sen jälkeen puhutella opettajat ja kuraattori. Lopulta opettajanhuoneesta soitettiin paikalle poliisipartio.
Ilta-Sanomien mukaan poliisipartion saapuminen kouluun sähköisti tunnelmaa niin, että osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville.
Keskustelun jälkeen, noin puoli tuntia myöhemmin poliisi poistui paikalta.
Vantaan kaupungin sivistystoimen tiedotteen mukaan koulussa ei tarjoiltu kalapuikkoja vaan rapeita kalapaloja.
Annoskoko oli rajoitettu kolmeen palaan eli 150 grammaan, mutta annokseen kuuluu myös lisukkeita kuten perunaa tai riisiä, ruokajuomaa, leipää ja salaattia tai raastetta.
Jos oppilas annoksen syötyään on nälkäinen, hän saa lähtökohtaisesti hakea lisää ruokaa, tiedotteessa kerrotaan.
Isoissa kouluissa ruokailu on jaettu eri vuoroihin ja kyseisenä päivänä ruokailemassa oli normaalia enemmän ryhmiä. Ruuan riittävävyyden vuoksi annoskoosta jouduttiin pitämään kiinni.
Poliisin kutsuminen paikalle oli tiedotteen mukaan tarpeen oppilaiden turvallisuuden takaamiseksi.
Aikaisemmin väitettiin myös, että kahakan yhteydessä rikkoontui ikkuna. Vantaan kaupungin tiedotteen mukaan ikkuna ei liity kala-annoskahinaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05