lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kunnat pyrkivät ennustamaan verotulonsa

Julkaistu: 9.1.2009 lehdessä osastolla Kaupunki

Kaupungit saavat rahansa keräämällä veroja. Verorahoilla ne järjestävät kaupunkilaisten palvelut, kuten perusopetuksen, terveydenhuollon ja sosiaalipalvelut.

Talouden lama vaikuttaa sekä kaupunkien tuloihin että menoihin. Virkamiehet seuraavat nyt muuttujia, joiden avulla he pyrkivät ennustamaan sekä verotulojen määrää että kaupunkilaisten tulevia tarpeita.

Muun muassa näitä tarkkaillaan.

Työttömyys Työttömyyden kasvu on suurin uhka pääkaupunkiseudun kaupunkien taloudelle. Se vaikuttaa rajusti vasta reilun vuoden viiveellä, joten kaupungeille jää aikaa varautua ongelmiin.

Työttömäksi joutuvat pääsevät usein aluksi ansiosidonnaiselle päivärahalle. Ansiosidonnaisella olevat maksavat yhä kunnalle veroa eivätkä tarvitse toimeentulotukea.

Suuri ongelma on pitkäaikaistyöttömyys. Peruspäivärahalla elävät eivät tuo kaupungille tuloa, mutta lisäävät kuluja.

Vantaa on Helsinkiä ja Espoota enemmän kuntaveron varassa. Siellä ympäröivän talouden heilahtelut tuntuvat hitaammin.

Avoimet työpaikat Kaupungit ennakoivat tulevaa työttömyysastetta avoinna olevien työpaikkojen määrän perusteella. Kun töitä ei ole tarjolla, työttömyys lähtee todennäköisesti kasvuun.

Rakennuslupien määrä Kaupungit pystyvät ennustamaan rakennustyöntekijöiden työtilannetta rakennuslupahakemusten määrän perusteella.

Jos uusia rakennuslupia ei haeta, nyt töissä olevat rakennustyöntekijät joutuvat työttömiksi muutaman kuukauden kuluessa.

Yleinen taloustilanne

Yleinen taloustilanne kertoo, miten paljon yritykset tulevat todennäköisesti tuottamaan voittoa.

Voitostaan yritykset maksavat veroa, josta osa tulee kaupunkien kassaan.

Toisin kuin työttömyyden kasvu yritysten tuloksen notkahtaminen tuntuu heti kaupunkien pussissa.

Helsinki ja Espoo saavat Vantaata suuremman osan tuloistaan yritysten maksamista veroista. Lama tuntuu siis nopeammin niiden rahakirstussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.