sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
TAITEIDEN YÖ 2007

Lapset tekivät Stoassa leikistä taidetta

Itäkeskuksessa järjestettiin lapsille ikioma festivaali-ilta

Julkaistu: 25.8.2007 lehdessä osastolla Kaupunki

LEIF ROSAS

Kati Pulkkinen (vas.) auttoi nuorimpia tyttäriään Wilhelminaa ja Josefinaa huovutuksessa. Matildalle homma oli ennestään tuttua.

Kati Pulkkinen (vas.) auttoi nuorimpia tyttäriään Wilhelminaa ja Josefinaa huovutuksessa. Matildalle homma oli ennestään tuttua.

Perjantai-iltana Stoa tulvi perheitä ja Peppi Pitkätossuja. Pulkkisen perheen naiset Wilhelmina 7, Josefina 9, Matilda 14 ja äiti Kati vierailivat keskustan tohinoiden lisäksi myös Itäkeskuksessa, jossa ohjelma oli kaupunginkirjaston, nuorisoasiainkeskuksen ja työväenopistojen ansiosta omistettu lapsille.

Pitkätossut ohjasivat lapsia kädentaitojen työpajoissa. Matilda, Josefina ja Wilhelmina riensivät ensimmäiseksi piparin tuoksun perässä keittiöön. "Taikina ei yleensä tunnu tältä", Josefina ihmetteli.

Värikin oli hiukan erilainen, mutta Peppi kertoi, että se johtui kaakaojauhon puutteesta.

Maku oli silti kohdallaan ja rusinatkin olivat makeita.

Stoan kulttuurituottaja Monika Silander kertoi lastenvaunuruuhkan keskeltä, että ulkolava jäi tänä vuonna pystyttämättä päivällä ropisseen sateen vuoksi. Yhtään esitystä ei kuitenkaan jäänyt pois ohjelmasta.

"Lau-lu hil-loa yk-si-nän-sä..." lauloi Jenny Robsonin, Mia Simanaisen, Mirja Mäkelän ja Johanna Iivanaisen

a cappella -yhtye. Hauskat kappaleet olivat yleisön mieleen.

Josefinalle mieleen painuivat satumaisen kauniisti lauletut arvoitukset: "Yhdestä sisään ja kahdesta ulos? Housut." "Mikä on villajäätelö? Hattara."

Myös Pedro Hietasen ja M.A. Nummisen Pommi ja Gommi -eläinyhtye löysi tiensä Itäkeskuksen Taiteiden yöhön. Ohjelmistossa kuultiin tuttu Kookospähkinä ja vanha suosikki Minä soitan harmonikkaa.

Kolmeenkymmeneen ohjelmanumeroon mahtui myös kasvomaalausta, H.C. Andersenin satujen pohjalta tehtyä nukketeatteria, helmikorujen pujottamista, animaatioiden tekoa, muumeja ja Heurekan tiedeteatteria.

Hauskinta Pulkkisen perheen lapsista Stoassa oli Tukholmasta saapunut omilla jaloillaan seisonut simulaattorin näköinen Nattpärön-näyttely.

Sisällä näyttelyssä Josefinaa ja Wilhelminaa erityisesti naurattivat karvaiset, käden mentävät kolot ja pienoismaailma. Sen pystyi saavuttamaan vain nousemalla pallille ja työntämällä pään pienen punaisen huoneen katossa olevasta reiästä sisään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.