perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Lasten kotihoidon Vantaa-lisä nousee

Puolueiden budjettineuvotteluissa sovittiin vaatimattomista lisämenoista
Demarit ja kokoomus pääsivät sopuun kiinteistöverosta

Julkaistu: 23.10.2007 lehdessä osastolla Kaupunki

 Vantaalla 1,5-2-vuotiaat saavat ensi vuonna nykyistä korkeampaa kotihoidontukea, yli 70-vuotiaat pääsevät päivisin ilmaiseksi uimaan ja kaupungin työntekijät saavat julkisen liikenteen työsuhdelipun.

Muun muassa nämä ovat lisäyksiä, joista puolueet saivat sovittua maanantaina kaupunginhallituksen budjettineuvotteluissa.

Kaiken kaikkiaan kaupunginhallituksen esittämät lisämenot olivat jäämässä noin 2,5 miljoonaan euroon eli varsin vaatimattomiksi.

Kiperimpänä pidetyssä kysymyksessä, kiinteistöverossa, sosiaalidemokraatit ja kokoomus päätyivät kompromissiratkaisuun.

Kokoomus olisi halunnut alentaa yleistä kiinteistöveroa 0,8 prosenttiin, mikä olisi laskenut kaikista tonteista maksettavia veroja Vantaalla. Tämä olisi tiennyt kaupungille 3,7 miljoonan lisälaskua menetettyinä verotuloina.

Demarien ja vihreiden vastustuksen vuoksi tonttien veroprosentti jäi ennalleen.

Sosiaalidemokraatit ja kokoomus sopivat kuitenkin, että asuinrakennuksista perittävää veroa lasketaan kaupunginjohtajan ehdottaman 0,34 prosentin sijaan 0,3 prosenttiin.

Muutos pienentää Vantaan verotuloja noin 1,5 miljoonaa euroa.

Tavallisen vantaalaisen kannalta tämä tarkoittaa, että esimerkiksi pientaloissa asuvien maksama kiinteistövero ei käytännössä nouse, vaikka valtio on korottanut tuntuvasti pääkaupunkiseudun kiinteistöjen verotusarvoja.

Sen sijaan rakentamattomista tonteista perittävää kiinteistöveroa päätettiin nostaa 2,5 prosenttiin. Tämä tietää kaupungille arviolta noin 200000 euron lisätuloja.

Kotihoidontuen Vantaa-lisä nousee ensi vuonna 53 eurolla 1,5-2-vuotiaiden osalta.

Vihreät ja keskiryhmät olisivat halunneet korottaa tukea myös nuorempien lasten osalta. Ehdotus kaatui kaupunginhallituksessa äänestyksessä äänin 11-4.

Ensi vuoden elokuusta alkaen yli 70-vuotiaat voivat hankkia niin sanotun sporttikortin, jolla he pääsevät päiväsaikaan ilmaiseksi kaupungin uimahalleihin ja kuntosaleille.

Samaten elokuun alusta Vantaan kaupungin työntekijät saavat käyttöönsä työsuhdematkalipun julkiseen liikenteeseen.

Pieni kädenojennus budjettineuvotteluissa annettiin myös toisluokkalaisille, joiden ryhmäkokojen pienentämiseen varattaneen ensi vuodeksi Vantaalla 150000 euroa yli kaupunginjohtajan budjettiesityksen.

Kaupunginvaltuusto päättää Vantaan budjetista marraskuussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.