Marian sairaala sai nimensä keisarinnalta

Helsingin ensimmäinen kunnallissairaala rakennettiin yli 120 vuotta sitten

 Kulkutaudit koettelivat helsinkiläisiä 1800-luvun puolivälissä kovalla kouralla. Kaupungissa levisi hermokuume eli lavantauti, malaria, isorokko, hinkuyskä, keuhkokuume, kurkkumätä, tulirokko ja punatauti. Kauheimmin riehui kuitenkin kolera, joka levisi 1853 Pietarista tulleen höyrylaivan matkustajien mukana ensin Turkuun ja sieltä Helsinkiin.

Koleraepidemia oli pahin mitä Suomessa oli koettu. Helsingissä sairastui 1337 ihmistä ja heistä kuoli 616. Lukuihin ei laskettu sotaväkeä, jota tauti koetteli ankarimmin.

Suuret nälkävuodet lisäsivät kurjuutta. Kaupunkiin perustettiin tilapäisiä kulkutautisairaaloita ja kaupunginvaltuusto otti esille pitkään vireillä olleen hankkeen yleisen, kunnallisen kuumelasaretin perustamiseksi Helsinkiin.

Kenraalikuvernööri Platon Rokassowskin vaimon Alexandra Vasiljevnan johdolla aloitettiin keräys kulkutautisairaalan hyväksi. Suurimman summan, tuhat markkaa lahjoitti Aurora Karamzin ja muu vallasväki seurasi hänen esimerkkiään.

Hanke eteni ja 1866 Vuorimiehenkatu 19:ssä avattiin Helsingin ensimmäinen oma kunnallinen sairaala. Sairaansijoja siinä oli 20 ja henkilökuntana emäntä, sairaanhoitaja tilapäisine apulaisineen sekä kunnanvaivainen rengin tehtävissä.

Lääkäriksi palkattiin lääket. ja kir. tri Demetrius Theodor Forssman.

Kuumelasaretin tilat osoittautuivat heti toivottoman ahtaiksi. Sairaala muutti vuokratiloista toisiin kunnes 1880-luvun alussa sille saatiin sijoituspaikka kaupungin laidalta, Villa Lugnetin eli Tyynelän alueelta, josta Lapinlahdentie, myöhemmin Lapinlahdenkatu, johti ortodoksisen ja luterilaisen hautausmaan välistä Lapinlahden mielisairaalaan.

Nykyistä Mechelininkatua ei ollut; etelässä oli Ruoholahti, jonka pohjukkaa täytettiin uuden kadun pohjaksi.

Alueen maaperä oli kalliota ja hiekkaa ja kaikin puolin sopiva tulevalle sairaalalle, josta avautuisi komea näköala merelle yli luonnontilassa olevan Jätkäsaaren.

Uuden lasaretin suunnittelijaksi kaupunginvaltuusto valitsi arkkitehti Theodor Deckerin, joka 1883 piirsi yksikerroksisen puutalon sairaalan päärakennukseksi.

Siihen tuli kaksi suurta potilassalia ja neljä pienempää huonetta. Vesijohtokin taloon vedettiin kaupungista asti. Talo lämmitettiin kaakeliuuneilla ja sitä valaisemaan hankittiin öljylamppuja.

Sairaansijoja oli 28 potilaalle, mutta kulkutautiepidemioiden aikana taloon mahdutettiin viisikymmentäkin potilasta.

Helsingin ensimmäinen kunnallissairaala aloitti toimintansa uudessa talossa 1886. Päärakennuksen viereen Decker suunnitteli kaksikerroksisen puisen talousrakennuksen, jossa oli myös potilaiden vastaanottotiloja ja asuntoja.

Erilleen muista rakennuksista pystytettiin pesutupa ja vaja.

Sairaala täyttyi heti ääriään myöten. Potilaita tuli etenkin laitakaupungin tiheästi asutuista kortteleista, joissa työväki asui kurjissa oloissa ja tarttuvat taudit levisivät siellä kulovalkean lailla.

Laajennusta alettiinkin suunnitella jo 1890, jolloin kaupungin terveydenhoitolautakunta lähetti arkkitehti Onni Törnqvistin ja kaupunginlääkäriksi 1878 valitun Carl Emanuel Qvistin opintomatkalle Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan tutustumaan niiden uudenaikaisiin sairaalaoloihin.

Matkalta palattuaan Törnqvist sai tehtäväkseen suunnitella koko sairaala-alueen tulevaa käyttöä.

Piirustukset valmistuivat parin vuoden kuluttua ja niiden mukaan alueelle rakennettiin puusta kolme erillistä kulkutautisairaalaa.

Tiilestä ja graniitista rakennettiin yleisten tautien osasto, jota alettiin kutsua kivipaviljongiksi. Sen potilassaleihin tuli kuhunkin 16-18 vuodetta.

Uudistettu sairaala sai 1894 uuden henkilökunnan. Sairaalan ylilääkäriksi valittiin dosentti Klas Richard Sievers. Jokaista osastoa kohden oli yksi tai kaksi koulutettua hoitajaa, kaksi apuhoitajaa ja kaksi sairaala-apulaista.

Sairaalaan palkattiin myös käymäläntyhjentäjä, hevonen ja kärryt sekä kuski.

Sähkövaloakin jo suunniteltiin öljylamppujen tilalle, mutta valtuusto piti hanketta liian kalliina ja siitä luovuttiin.

Sairaala sai kauniilta kalskahtavan uuden nimen tilojen valmistuttua. Siitä tuli 1894 Marian sairaala keisari Aleksanteri III:n ja hänen puolisonsa Maria Feodorovnan hopeahääpäivän muistoksi.

Kaupunginvaltuusto pyysi läänin kuvernööriä saattamaan asian majesteetin tietoon, mutta vasta ensimmäisen maailmansodan aikana Mariassa nähtiin ylhäinen vieras.

Keisari Nikolai II kävi maaliskuussa 1915 tarkastamassa Marian sairaalan, josta oli varattu sata vuodesijaa sotasairaalaa varten.

Junat toivat ensimmäisiä haavoittuneita venäläisiä sotilaita saapui Mariaan marraskuussa 1914.

Sotasairaalasta muistuttaa yhä soikea kyltti kivipaviljongin porrashuoneen seinällä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi