lauantai 20.3.2010 | Aki, Kim  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Myrskyn kaatama risti laskettiin nosturilla Töölön kirkon katolta

11.11.2008 10:56 | Päivitetty: 11.11.2008 18:13

Fanni Oksanen / HS

Töölön kirkon myrskyssä kaatunut risti laskettiin alas nosturin avulla.

Töölön kirkon myrskyssä kaatunut risti laskettiin alas nosturin avulla.

Myrskyn katkaisema Töölön kirkon risti saatiin tuntikausien työn jälkeen alas kirkon katolta tiistai-iltapäivänä Helsingissä. Ristiä oli yritetty irrottaa jo aamulla, mutta henkilönostin ei riittänyt runsaat 300 kiloa painavan ristin laskemiseen.

Noin viisimetrinen risti saatiin lopulta alas, kun paikalle oli ajettu kaksi nosturia. Työntekijät sahasivat teräksisen ristin jäänteet irti alustastaan, ja nosturi laski painavan ristin liinojen varassa kirkon pihaan.

Maanantai-illan voimakas myrsky kaatoi ristin helposti, koska sen varsi oli päässyt ruostumaan sisältä.

”Ihme ettei risti tullut alas jo aiemmin. Juuren metalli oli aivan haperoa”, päivitteli kirkon vahtimestari Pertti Poisuo.

”Suljettujen rakenteiden kanssa on sellainen ongelma, että niiden kuntoa on aina helppo arvioida jälkeenpäin. Aina viitteitä kunnosta ei näy ulospäin," seurakuntayhtymän vt. työpäällikkö Jarmo Ahonen sanoi.

Kosteusvaurioista kärsinyt kirkko on menossa remonttiin parin vuoden sisällä.

Töölön kirkon työntekijöiden tunnelmat olivat olleet

epäuskoisia, kun ristin kaatumisesta oli tullut uutinen.

”Olisi ollut kauheaa, jos se olisi tippunut jonkun päälle”, ihmetteli suntio Marko Korva.

Ristin laskeminen katolta keräsi paikalle myös yleisöä, joka ei sateesta piitannut.

Seurakunnan iltapäiväkerholaiset kirkuivat ja puhkesivat taputtamaan, kun risti viimein kosketti maan pintaa.

Nosturiyhtiö Janneniskan asiakaspalvelija Ari Niilola ei ollut ensimmäistä kertaa ristiä laskemassa. Sama tehtävä oli tarjolla muutama vuosi sitten Vantaalla.

”Se oli silloin, kun nuoret osuivat torninosturin koukulla vasta remontoidun Korson kirkon ristiin, joka meni vinoon.”

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.