torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Onnin ratamaailmasta tulee maailman suurin

Herttoniemen sähköautoradasta MM-kisojen näyttämö

Julkaistu: 30.11.2008 lehdessä osastolla Kaupunki

CHRISTIAN WESTERBACK / HS

Skaala-autojen 42-metristä ja kahdeksankaistaista rataa rakentavat Onni Leutonen (vas.), Anssi Räty, Marko Leutonen ja Kimmo Rautama.

Skaala-autojen 42-metristä ja kahdeksankaistaista rataa rakentavat Onni Leutonen (vas.), Anssi Räty, Marko Leutonen ja Kimmo Rautama.

 Vapiskaa, autourheiluväki!

Suomesta on jälleen singahtamassa yksi nuori kuljettaja tähdeksi tiukkojen šikaanien ja varikkopilttuiden maailmaan.

Tällä kertaa tulokkaan ajohaalari ei kuitenkaan lemua bensalle.

Helsinkiläisen Onni Leutosen, 7, kilpa-ajot ovat siistiä puuhaa, jossa tarvitaan lähinnä sorminäppäryyttä ja kärsivällisyyttä. Onnin laji on sähkörata-autoilu, jossa kisat käydään sisätiloissa ja kuljettaja istuu turvallisesti radan reunalla vaaksan mittaisen ajopelin viuhahdellessa ohi.

Leutosen kotiradaksi on valmistumassa kokonainen autoratakeskus Herttoniemeen. Keskuksesta tullee maailman suurin, sanovat rakentajat.

Teollisuushalliin on Onnin isä Marko Leutonen noin 50 muun autorataharrastajan kanssa rakentanut helmikuusta alkaen ratakeskusta kuudelle erilaiselle radalle. Ensi vuoden lokakuussa pidetään sähkörata-autojen maailmanmestaruuskisat, jonne odotetaan jopa 140 kilpailijaa noin 20 eri maasta.

Pääosassa ovat kaksi rataa.

Onni Leutosen skaalasarjan Volvon ja Audin kohtalonhetket tullaan näkemään 42,3-metrisen radan mutkissa, sillä niissä ei ole kallistuksia. Auton pitäminen ajouralla vaatii herpaantumatonta otetta. Se ei liene ongelma, sillä Leutonen on ajanut miltei puolet elämästään - nelivuotiaasta.

"Kerran voitin isinkin kilpailuissa."

Viereen nousee lajin nopeimmille siipiautoille mutkakallistuksilla varustettu "King"-rata, jonka 47 metrin taittamiseen autoilta kuluu vain puolitoista sekuntia.

"Aika-ajossa moottorit eivät kestä kuin yhden kierroksen", hallitseva Euroopan mestari Leo Hongisto kertoo. Pudottamalla kierrosnopeutta kahteen sekuntiin autot kestävät viisiminuuttisen kisan 1200 kierrosta.

Näiden kahden radan lisäksi 450-neliöisen hallin yhteen nurkkaan nousee pari rataa olohuoneista tutuille Scalextric-autoille, pitkän seinän viereen kiihdytysrata ja johonkin vielä koottava näytösrata.

Monien isien ja poikien yhteinen laji on ollut parisenkymmentä vuotta ilman kunnollisia tiloja. Lajin suosiota ovat nakertaneet tilojen puutteen lisäksi myös video- ja tietokonepelien suosion nousu, arvelee Kimmo Rautama radanrakennuksen lomasta.

Uudet harrastajat hän toivottaa tervetulleiksi.

"10-15-vuotiaat täytyy saada tekemään jotain."

Vaarana radanrakentajat pitävät sitä, että nuoruusvuosien harrastukseen saattaa jäädä koukkuun. "Isä-poika-harrastuksesta saattaa kehkeytyä isä-isä-laji", Euroopan mestari Hongisto naurahtaa.


www.autorataharrastajat.fi

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.