lauantai 20.3.2010 | Aki, Kim  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

JOKELAN KOULUSURMAT

Oppilas: Ampuja komensi aiheuttamaan sekasortoa

7.11.2007 16:08

Jokelan koulukeskuksen kahdeksannen luokan oppilas kertoi ampujan tulleen heidän luokkaansa. Muu luokka oli vetäytynyt luokkahuoneen toiseen nurkkaan hänen itsensä jäätyä ampujan kanssa toiselle puolelle.

"Nyt alkoi vallankumous", oppilas kertoo ampujan huutaneen ja komentaneen aiheuttamaan sekasortoa kaatamalla kirjahyllyn sekä rikkomalla ikkunoita. Tämän jälkeen ampuja ampui oppilaan yläpuolelta television ja jatkoi seuraavaan luokkaan.

Tämän jälkeen kahdeksasluokkalaisen koko luokka pelastautui hyppäämällä ikkunasta alas usean metrin.

Tyttärensä opettajaa tapaamaan tullut Anna-Liisa Vainio kohtasi ampujan.

Hän näki ensin koulun uuden puolen käytävässä neljä maassa makaavaa nuorta ja luuli, että koululla oli meneillä pelastusharjoitus. Sitten ilmestyi nuori mies käsiase kädessään.

"Mihin olet menossa?", nuori mies kysyi. Vainio vastasi, olevansa menossa tapaamaan tyttärensä opettajaa.

"Ei tule tapahtumaan", nuori mies vastasi hänelle ja poistui paikalta.

Kahdeksannen luokan historian ja biologian opettaja Kim Kiuru kuuli puolenpäivän aikaan rehtorin ilmoituksen, jonka mukaan oppilaiden on pysyttävä luokissa eikä kukaan saa tulla ulos.

Hän meni käytävälle ja kuuli, että koulussa on ammuttu. yhdessä liikunnanopettajan kanssa hän yritti teljetä palo-ovet. Opettajat jäivät käytävälle vahtimaan.

"Silloin ampuja juoksi pistooli kädessä minua kohti huutaen . Lähdin juoksemaan vastakkaiseen suuntaan, juoksin portaat alas, ja näin oven ulkopuolella aikuisen ihmisen ruumiin."

"Siinä ei ehtinyt ajatella pelkoa. Juoksin vain omaan luokkaan ja ohjasin oppilaat ulos ikkunan kautta", Kiuru kertoo.

Eräs poikaryhmä kuuli rehtorin kuulutuksen, että ovi on lukittava eikä sitä saa avata.

Myöhemmin poliisi saattoi luokan oppilaat viisi kerrallaan pois koulusta. Pelotti ja jotkut itkivät, pojat kertoivat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.