27.8.2008 0:19
Espoolainen elämäntyyli yksityisautoineen, monine keskustoineen ja kauppakeskuksineen sai pääministerin "siunauksen" eilen tiistaina, kun Matti Vanhanen (kesk) puhui Espoon 550-vuotisjuhlaseminaarissa.
Vanhanen totesi, että hänelle "Espoo on puutarhakaupunkimaisista kaupunginosista muodostuva yhteisö, missä yhteiskunnallinen eheys ei tarkoita ihmisten pakkaamista radanvarsiin betonilähiöihin".
Vanhanen on aikanaan aloittanut poliittisen uransa nimenomaan entisessä kotikaupungissaan Espoossa.
Hajautettua yhdyskuntarakennetta kannattavalle Vanhaselle monista aluekeskuksista muodostuva, Helsingin rakenteesta vahvasti poikkeava espoolainen malli ei ole ongelma.
Espooseen ovat 2000-luvulla nousseet suuret kauppakeskukset Iso Omena ja Sello. Espoon keskukseen rakennetaan parhaillaan Entresse-kauppakeskusta.
"Espoolainen löytää läheltään tai viimeistään tänne nousseista kauppakeskuksista tarvitsemansa palvelut, eikä perheiden tarvitse pakkautua tukkimaan Helsingin keskustaa", Vanhanen jatkoi.
Kauppakeskusten ja hajanaisen kaupunkirakenteen lisäksi espoolaisuuteen liitetään usein yksityisautoilu.
Tätäkään pääministeri ei pidä ongelmallisena. Hän uskoo, että 2020 sähköautot ovat kovassa käytössä varakkaassa Espoossa.
"Tulevaisuuden mankkaalainen omakotiasukas lämmittää talonsa pelleteillä, maalämmöllä tai vihreällä kaukolämmöllä ja ajelee töihin Tapiolaan sähköautolla."
"Kehärata ja länsimetro ovat hyviä hankkeita. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta ne ovat kuitenkin pieniä ja kalliita hankkeita. Ratahankkeitakin tarvitaan, mutta ei pidä rakentaa sitä illuusiota, että ne ratkaisisivat liikenteen päästöongelmia."
Pääministeri laskeskeli, että kehärataan tai länsimetroon verrattuna ilmastonmuutosta hillitsisi moninkertaisesti se, että bussit siirtyisivät maakaasuun tai biodieseliin ja yksityisautoilijat sähköautoihin.
Tiistaina järjestetyn juhlaseminaarin muita puhujia olivat esimerkiksi professori Peter Von Bagh, Demos Helsingin tutkimusjohtaja Aleksi Neuvonen, Husin toimitusjohtaja Kari Nenonen ja Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 15:57
Ulkomaat | Päivitetty 11:17
Urheilu | Julkaistu 14:56
Kotimaa | Päivitetty 15:35
Mies löytyi järven pohjasta kolmen sadan metrin päästä rannasta.