maanantai 22.3.2010 | Vihtori  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Pajunen: Kaupunki ei ole mukana kattavan verkon rakentamisessa

23.2.2006 18:12

Talkoovoimin Helsingin keskustaan avattavan langattoman internet-yhteyden (wlan), esittelytilaisuuteen oli kutsuttu myös kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Hän toisti kaupungin kannan, jonka mukaan se ei lähde rakentamaan koko kaupungin kattavaa langatonta verkkoa, vaan työ jätetään yksityisille yrityksille.

Pajusen mukaan julkisen rahan mukana olo saattaa jämäyttää teknisen kehityksen. Näin kävi hänen mukaansa Ranskassa, jossa 1980-luvulla miljoonissa kodeissa käytetty Minitel-systeemi hidasti myöhemmin internetin juurtumista maahan.

Lahti sen sijaan on lähtenyt täysillä mukaan langattoman verkon rakentamiseen. Se avasi aiemmin kaupungin sisäisessä käytössä olevat tukiasemat yleisölle viime vuonna. Nyt Lahdessa on käyttäjille maksuton langaton kaupunkiverkko.

Kehittämispäällikkö Timo Karppinen kertoo, että kysymys ei ole rahasta: verkon avaamisesta tuli kaupungille ylimääräisiä kuluja 5 000 euroa.

Hänen mukaansa tarkoitus oli tuoda kaupungille sähköinen ilme ja siinä myös onnistuttiin. Hanke on pistetty merkille ympäri maailmaa.

"Jos tämä julkisuus olisi ostettu, olisi mennyt vähintään kymmeniä tuhansia euroja", hän sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.