sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Poliisi ratsasi laittomasti maassa olevia kahdesta Helsingin keskustan yökerhosta

Kaksi naista säilöön ja kahdelle sakot maksullisen seksin tarjoamisesta

Julkaistu: 17.3.2008 lehdessä osastolla Kaupunki

 Helsingin poliisi teki lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahteen keskustan yökerhoon samanaikaiset ja mittavat tarkastukset, joilla se etsi laittomasti maassa olevia henkilöitä.

Noin kolmen tuntia kestäneet iskut suoritettiin Ratakadulla sijaitsevaan Sohoon ja Eerikinkadun Alcatraziin. Komisario Lasse Jortikka kuvaa tarkastuksia "ratsiatyyppiseksi toiminnaksi".

Poliisi tarkasti yhteensä 84 henkilöä. Yhdeksän henkilön asiapaperit eivät selvinneet paikan päällä ja heidät vietiin poliisiasemalle tarkempiin tarkastuksiin.

Lopulta poliisi otti säilöön kaksi henkilöä, jotka eivät esittäneet minkäänlaisia henkilöllisyystodistuksia eivätkä suostuneet kertomaan, missä he asuvat. Poliisi epäilee, että naiset ovat kotoisin Venäjältä.

Lisäksi poliisi sakotti kahta venäläistä naista maksullisten seksipalvelujen tarjoamisesta julkisella paikalla. He yrittivät myydä seksiä siviiliasuisille poliiseille ennen varsinaisen tarkastuksen aloittamista.

Poliisi valitsi Sohon ja Alcatrazin saamiensa vihjeiden perusteella. "Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kävimme näissä kohteissa ja aina on jäänyt jotain käsiin", Jortikka toteaa.

"Näissä paikoissa kokoontuu viikonloppuisin paljon ulkomaalaisia, joten niihin on helppo kohdentaa toimintaa."

Tarkastukset koskivat lähinnä naisia. "Yökerhoissa ei ollut hirveästi muita paikalla. Muutamia yksittäisiä ulkomaalaisia miehiä sekä satunnaisia suomalaismiehiä", Jortikka sanoo.

Ketään suomalaista ei tarkastettu.

Tarkastuksissa oli eri poliisiyksiköiden lisäksi mukana myös Rajavartiolaitos ja Tulli. Yhteensä operaatioon osallistui yli 40 viranomaista. Vastaavan suuruisia iskuja tehdään Jortikan mukaan Helsingissä muutamia vuodessa.

"Poliisin pitäisi tehostaa ulkomaalaisvalvontaa entisestään, kyllä siinä on tehostamisen varaa. Päivittäistoiminnassa sitä pyritään tekemään aina kun tarvetta ilmenee."

Tarkastuksissa yritettiin myös puhutteluilla ja työoloista päättelemällä selvittää, olivatko jotkut yökerhojen työntekijät pakotettu töihin. Viitteitä ihmiskaupasta ei kuitenkaan löytynyt.

Poliisin tarkastukset herättivät keskustelua viime viikolla, kun Helsingin Sanomat julkaisi 11. maaliskuuta uutisen, jossa kerrottiin, että Helsingin ja Vantaan poliisi seulovat pistokokein maassa luvatta olevia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.