tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Poliisi taltutti puukkomiehen ampumalla Helsingissä

24.7.2009 16:18 | Päivitetty: 24.7.2009 21:28

Helsingin poliisi on taltuttanut perjantai-iltapäivänä Meri-Rastilassa puukon kanssa riehuneen miehen ampumalla tätä jalkaan. Välikohtaus sattui kolmelta iltapäivällä rannan läheisyydessä.

Hätäkeskukseen tuli ennen kolmea iltapäivällä ilmoitus, jonka mukaan Ramsinniemen rannassa oli nähty puukko kädessä liikkunut mies sekä verinen nainen. Hälytyksen teki ohikulkija.

Paikalle lähetettiin useita poliisipartioita. Ensimmäisenä paikalle tulleet partiot saivat kontaktin epäiltyyn puukkomieheen. Poliisi joutui kuitenkin ampumaan miestä, kun tämä ei suostunut luopumaan puukostaan ja lähestyi poliisia se kädessään.

Vuonna 1970 syntynyt mies toimitettiin ambulanssilla sairaalaan leikkaukseen, eikä hänellä ole hengenvaaraa.

Pahoinpitelyvammoja käsiinsä ja ylävartaloon saanut vuonna 1990 syntynyt nainen toimitettiin Malmin sairaalaan. Naisen vammat eivät poliisin mukaan ole vakavia. Mies ja nainen tunsivat toisensa entuudestaan.

”Asianomaiset olivat olleet grillaamassa ja riitaantuneet jostain”, kertoo komisario Risto Purastie Vantaan poliisista. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

Tapahtumia tutkitaan Vantaan poliisissa virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Mahdolliset muut rikosnimikkeet selviävät myöhemmissä tutkimuksissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.