25.11.2008 9:41
Vanha Ylioppilastalo vallattiin eilen. Edellisestä valtauksesta tulee tänään kuluneeksi 40 vuotta.
Tiistain vastainen yö sujui Vanhalla Ylioppilastalolla rauhallisesti. Joukko opiskelijoita valtasi talon maanantai-iltana noin kello 20. Alkuillasta paikalla oli noin 200–300 opiskelijaa, arvioi tapahtuman tiedottaja Ilpo Puhakka.
Vanhan ylioppilastalon valtaamisesta tulee tänään kuluneeksi 40 vuotta. Joukko opiskelijoita halusi ottaa nostalgiahuumasta kaiken irti ja kiinnittää huomiota opiskelijoiden nykytilaan.
Illan aikana Vanhalla kuultiinkin poliittisia palopuheita. Niiden teemoina olivat asuminen, toimeentulo ja yliopistolaki. Yleisö myös keskusteli teemoista ryhmissä.
"Yliopistolaki kiinnosti väkeä eniten. Siitä kerääntyi keskustelemaan noin sata opiskelijaa", Puhakka kertoi.
Tapahtuma ei ollut mihinkään poliittiseen suuntaan sitoutunut, mutta Puhakan mukaan sen järjestäjiä yhdisti punavihreä aatesuunta. Keskiyöllä poliittiselle kartalla tuli tosin muitakin värejä.
"Noin kello 00.30 paikalle tupsahti tilataksilla pieni joukko kokoomuslaisia ja keskustalaisia HYY:n edustajistosta", Puhakka kertoi.
"Kun meininki alkoi mennä liian kommaritouhuksi, he tulivat kertomaan, ettei valtaus edusta kaikkia opiskelijoita."
Yhdeltä yöllä Vanhalla alkoivat juhlat, jotka kestivät aamuviiteen.
Aamu on valjennut ylioppilastalolla rauhallisesti. Osa valtaajista on Puhakan mukaan siirtynyt seuraamaan juhlapäivän virallista ohjelmaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Päivitetty 16:45
Kotimaa | Päivitetty 14:49
Kotimaa | Päivitetty 14:16
Kotimaa | Päivitetty 17:29