tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Pyöräilijät osoittivat mieltä Helsingissä iltapäivällä

10.4.2007 10:15 | Päivitetty: 10.4.2007 18:08

Markku Ulander / lehtikuva

Maan ystävät polkupyörineen Esplanadilla.

Maan ystävät polkupyörineen Esplanadilla.

Ympäristöjärjestö Maan ystävät järjesti tänään tiistaina vuoden ensimmäisen Kriittinen pyöräretki -mielenosoituksen Helsingissä.

Poliisin mukaan mielenosoitukseen osallistui 50–60 osanottajaa. Maan ystävät arvioivat mielenosoittajia olleen parisataa.

Mielenosoitus ei aiheuttanut pahoja liikennekatkoja.

Pyörillä liikkuva mielenosoitus kulki noin kymmenen kilometrin matkan pitkin kantakaupungin katuosuuksia. Pyöräkulkue kiersi Kampin, Töölön, Meilahden, Rautatieaseman, Kallion, Sörnäisten ja Kruununhaan kautta.

"Tarkoituksena on osoittaa, että pyöräilijät muodostavat kriittisen massan, joka on otettava huomioon kaupunkisuunnittelussa", Pähkinä Katainen Helsingin Maan ystävistä sanoo. Hänen mukaansa pyörä mielletään yhä pikemminkin kuntoilu- kuin liikennemuodoksi.

Kriittinen pyöräretki oli osa kansainvälistä Critical Mass -liikettä. Liike sai alkunsa viisitoista vuotta sitten San Fransiscosta. Suomessa vastaavia tapahtumia on järjestetty vuodesta 1998 lähtien.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.