lauantai 20.3.2010 | Aki, Kim  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Rikosylikomisario tyrmää valtionsyyttäjä Koiviston johtaman esitutkinnan

8.6.2009 12:48

Maanantaina virkarikossyytteistä vapautettu rikosylikomisario Jari Pynnönen arvostelee kovin sanoin valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston ja hänen tutkintaryhmänsä toimintaa.

Helsingin huumepoliiseihin kohdistunut esitutkinta oli Pynnösen mukaan ammattitaidotonta ja asenteellista. Häntä kummastuttaa, miten hänen juttunsa saattoi ylipäätään edetä syyteharkintaan saakka.

"Esitutkinnassa ei yksikään todistajista sanonut, että olisi tapahtunut mitään rikosta. Ei edes rikosepäilyistään alun perin kirjallisen muistion tehnyt henkilö. Tässä on koko ajan kähmitty meidän selkiemme takana."

"Minä näen asian niin, että ensin kehitettiin teoria, johon sen jälkeen haettiin täysin tarkoituksenhakuisesti aineistoa."

Epäselvyydet olisi Pynnösen mukaan voinut selvittää toisellakin tavalla.

"Jos olisivat soittaneet ja kysyneet suoraan minulta, olisin voinut kertoa heti, mistä on kysymys."

Tutkinta on Pynnösen mukaan ollut hallinnollisesti raskas ja poliisit julkisesti syyllistävä operaatio. Hänen mukaansa asiat olisi voinut hoitaa esimerkiksi poliisin sisäisellä menettelyllä.

"Tätä en sano siksi, että olisi jotakin peiteltävää. Esitutkintamateriaalista haluamme nimenomaan mahdollisimman julkisen"

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.