lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Sauri: Helsinki voi käydä graffitilinjauksensa uudelleen läpi

19.9.2008 15:07 | Päivitetty: 19.9.2008 16:54

Stop töhryille -kampanjan päättyminen antaa Helsingille mahdollisuuden pohtia uudelleen nykyistä graffitilinjaa. Näin arvioi rakennus- ja ympäristötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.).

Kymmenen vuotta sitten Helsingissä käynnistyi Stop töhryille -kampanja, joka tarkoitti käytännössä nollatoleranssia graffitien suhteen. Kriitikoiden mielestä kampanja on yksisilmäinen ja kovakourainen katutaidetta kohtaan.

Saurin mukaan kampanjan päättyminen muuttaa tilannetta. Tähän saakka kampanjaa vetänyt HKR-tekniikka on ollut osa rakennusvirastoa, mutta nyt se siirtyy omaan yksikköönsä.

"Kun palvelujen tarjoaja ja ostaja ovat eri yksiköissä, rakennusvirastolla on mahdollisuus harkita, mitä palveluita se tarvitsee", Sauri pohtii.

Varsinkin kampanjan loppuvaiheessa Stop töhryille tuntui luisuvan kovin suljetuksi projektiksi. Saurin mielestä kaupungin toimia ei kuitenkaan pidä salailla.

"Se ei voi olla tarkoituksena. Kaupungin toiminnan pitää tietenkin olla avointa."

Rakennusvirasto juhlisti Stop töhryille -kampanjan päättymistä seminaarilla tiistaina. Paikalle pääsivät vain tarkkaan valitut henkilöt.

Muun muassa kaksi kaupunginvaltuutettua, Paavo Arhinmäki (vas) ja Kimmo Helistö (vihr), käännytettiin narikasta takaisin.

"Valtuutetut ovat kaupungin korkeimpia päätöksentekijöitä. Heidän pitäisi päästä tällaisiin tilaisuuksiin, jos aivan erityistä syytä ei ole", Sauri sivaltaa.

Hän palasi perjantaina matkalta ja aikoo nyt perehtyä tapauksen taustoihin.

Vielä kovempi urakka häntä odottaa kaupungin nuoriso- ja rakennustoimen välien selvittämisessä. Näiden käsitykset graffiteihin suhtautumisesta kun eroavat rajusti.

Huonot välit tulivat ilmi, kun nuorisoväkeä ei kutsuttu Stop töhryille -seminaariin. "Ensin täytyy yrittää jatkaa keskustelua. Eiköhän asiassa ala tapahtua, kun pistän siihen aikaa ja tupakkaa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.