perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Sepeli puhkoo pyöränrenkaita

Julkaistu: 4.12.2009 lehdessä osastolla Kaupunki

MIKA RANTA HS

Pistosuojatut nastarenkaat.

Pistosuojatut nastarenkaat.

Renkaat puhkeilevat taas Helsingissä, kun lumen tullessa pyöräteille aletaan levittää sepeliä. Kuukausi sitten sataneen lumen vuoksi levitettyä sepeliä on jäänyt joillekin pyörätieosuuksille, vaikka osa siitä on harjattu pois.

Talvipyöräilijöitä harmittaa se, että Helsinki käyttää hiekoitukseen teräväsärmäistä sepeliä, jolle jotkut ovat keksineet nimen "Tappajasepeli". Teräväsärmäinen aines tarttuu renkaiden pintakuvioihin ja pääsee vähitellen päällysrenkaan läpi puhkaisemaan sisäkumin.

Muutama tuhat pyöräilijää ajaa pääkaupungissa säännöllisesti työmatkansa. Heidän tarkkaa määräänsä ei tiedetä.

Helsingin Polkupyöräilijöiden puheenjohtaja Petri Sipilä kertoo, että yhdistykselle tulee paljon palautetta Helsingin pyöräteiden hoidosta. Häntä ihmetyttää, ettei kaupunki aio vaihtaa sepeliä hienojakoisemmaksi, vaikka sitä toivotaan yleisesti.

Esimerkiksi Vantaa siirtyi viime talvena vähemmän renkaita rikkovaan hiekoitukseen.

"Toivomme kaupungin voivan ottaa huomioon pyöräilijöiden toivomukset, kun se on sitoutunut muun muassa sopimuksiin, joiden tarkoituksena on edistää pyöräilyä", Sipilä sanoo.

"Olen kuullut, että joiltakin pyöräilijöiltä on puhjennut jopa pari rengasta kuukaudessa. Kuvaavaa oli myös viime keväänä, kun amerikkalainen pyöräilymies Eric Gilliland oli Helsingin kaupungin vieraana. Pyöräilimme hänen kanssaan kolme neljä päivää, ja muutaman ihmisen ryhmässä puhkesi viisi rengasta niinkin lyhyessä ajassa."

Helsinki käyttää kevyen liikenteen väylillä murskattua 3-6 millimetrin kokoista sepeliä. Rakennusviraston mielestä se on parasta liukkaudentorjuntaan ja myös edullisempaa kuin hiekka, jota jouduttaisiin tuomaan kauempaa.

"Elämme reaalimaailmassa, jossa pienenevien määrärahojen turvin joudutaan hoitamaan yhä isompia alueita", toimistopäällikkö Pekka Isoniemi Helsingin rakennusvirastosta sanoo.

"Hinnan lisäksi meidän on otettava huomioon saatavuus ja liukkaudentorjuntaominaisuudet. Niiden perusteella käyttämämme sepeli on paras vaihtoehto."

Joidenkin pyöräilijöiden mielestä kaupunki voisi hiekoittaa toisen puolen kevyen liikenteen väylistä kävelijöitä varten ja jättää toisen puolen hiekoittamatta, jotta talvirenkailla ajavat pyöräilijät voisivat käyttää sitä.

"Toisen puolen hiekoitusta kokeiltiin 1970-luvulla Vallilassa. Kului vain pari päivää, kun joku kaatui, ja siitä tuli poliisijuttu. Laki asettaa tienpitäjälle tiukat velvoitteet."

Isoniemi muistuttaa, että suurin osa talvipyöräilijöistä on tyytyväisiä.

Velosport-pyöräliikkeen myyjä Kimmo Kananen sanoo, että pistosuojatut renkaat kestävät parhaiten terävän sepelin jauhamista. Niitä on saatavana nastallisina ja ilman nastoja.

Erikseen on myös saatavana pistosuojanauhaa, joka kiinnitetään ulkorenkaan sisäpintaan.


OIKAISU

Perjantaina 4. joulukuuta sivulla A14 lainattiin virheellisesti Helsingin kaupungin rakennusviraston toimistopäällikköä Pekka Isoniemeä. Isoniemen kerrottiin sanoneen, että suurin osa talvipyöräilijöistä on tyytyväisiä Helsingin käyttämään hiekoitussepeliin. Pekka Isoniemi kuitenkin sanoi, että pieni osa talvipyöräilijöistä valittaa Helsingin käyttämästä hiekoitussepelistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.