Julkaistu: 3.2.2009 lehdessä osastolla Kaupunki
Töhryistä syytetyn oikeudenkäynti keräsi Helsingin oikeustalolle joukon mielenosoittajia tukemaan syytettyä.
Yli kaksi kuukautta töhrimisepäilyjen vuoksi vangittuna ollut mies
laskettiin eilen maanantaina vapaaksi Helsingin käräjäoikeudessa.
Syyttäjä
Juha-Mikko Hämäläinen vaatii 21-vuotiaalle miehelle puolen
vuoden ehdollista vankeusrangaistusta sekä korvausvelvoitteita tuhansien
eurojen edestä.
Helsingin käräjäoikeus antaa jutussa lopullisen päätöksensä 16. helmikuuta. Miestä syytetään yhteensä 90 vahingonteosta. Hän myönsi niistä maanantaina noin puolet.
Töhryjutuissa ei normaalisti ole totuttu vastaavan pituiseen tutkintavankeuteen. Syytetty oli jo aiemmin pyytänyt käräjäoikeutta laskemaan hänet vapaalle jalalle, mutta syyttäjä halusi pitää miehen vangittuna aina käräjäistuntoon asti.
"Tässä tapauksessa oli myös jatkamisvaara. Toiminta oli saatava loppumaan", syyttäjä Hämäläinen perusteli.
Salissa syyttäjän ja puolustuksen välinen sananvaihto keskittyi pitkälti yhden tagin ympärille. Syyttäjän mukaan töhryjuttujen yhteydessä usein esiintynyt tagi oli syytetyn henkilökohtainen tunnus, jonka perusteella suuri osa jutuista oli kyetty häneen liittämään.
Puolustusasianajaja Kari Hämeen-Anttilan kanta oli toinen.
"Päämieheni tunnisti poliisin esitutkinnassa noin viitisenkymmentä tekemäänsä kuvaa. Loput hän kiisti. Kyseessä oleva tagi on jengitunnus, jonka on voinut tehdä joku toinenkin."
Oikeustalolle oli kerääntynyt aamulla noin kymmenen ihmisen ryhmä osoittamaan mieltä syytetyn puolesta. Ryhmän keulahahmo Kukka Ranta Vapaa Helsinki -verkosta väitti syytetyn saaneen huonoa kohtelua osakseen vankeudessa. Hän myös piti kohtuuttomana tutkintavankeusaikaa.
"Tutkintavankeus kestää keskimäärin kolmisen kuukautta, mutta graffitijutuissa tämä ei ole niin tavanomaista", puolustusasianajaja Hämeen-Anttila arvioi.
Syytetyn äiti saapui seuraamaan käräjäoikeuteen poikansa käsittelyä. Äiti ei halunnut selitellä aikuisen poikansa tekoja.
"Kai hän jotain on tehnyt. Pikkupoikakin tietää, ettei toisten paikkoja saa sotkea", äiti sanoi ennen istunnon alkua.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi