Julkaistu: 10.1.2009 lehdessä osastolla Kaupunki
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja
Hannu Penttilä (sd) ei suostu kuoppaamaan Vallilanlaakson
joukkoliikennekatua.
Yksimielinen kaupunkisuunnittelulautakunta päätti joulukuussa luopua Kumpulan puistoalueen läpi kulkevan uuden kadun suunnittelusta. Katua käyttäisi Otaniemestä Viikkiin kulkeva Tiedelinja eli bussi 506.
Myös asukasyhdistykset ja kaupunginmuseo vastustivat suunnitelmaa.
Penttilä ei tätä niellyt, vaan Vallilanlaakson joukkoliikennekatu tulee maanantaina kaupunginhallituksen päätettäväksi kaupunginjohtajille kuuluvan niin sanotun otto-oikeuden nojalla.
"Nyt on leveämmillä hartioilla syytä pohtia, pitääkö Helsingin kaupunki sitoumuksensa", Penttilä perustelee.
Hänen mukaansa Helsinki on useissa yhteyksissä luvannut korkeakouluille, että Vallilanlaakson kohdalla tökkivä Tiedelinja hoidetaan kuntoon.
Lautakunta on hylännyt joukkoliikennekadun nyt kaksi kertaa.
Ensin katu piti rakentaa Pietari Kalmin kadun kautta Kätilöopistolle. Uudemman linjauksen mukaan katu menisi Vallilan siirtolapuutarhan ja Kumpulan kartanon maisemissa.
Jos kaupunginhallitus hyväksyy uuden linjauksen, asiasta aletaan pyytää lausuntoja eri tahoilta. Lopullisesti asian päättää aikanaan kaupunginvaltuusto.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi