lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Valvonnasta ilmoitetaan harvoin

Baarikierroksella vain yhdessä ravintolassa ei ollut kameroita

Julkaistu: 21.5.2007 lehdessä osastolla Kaupunki

 Kello yhdeksän perjantai-iltana kävelemme tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion kanssa Kaarle XII -ravintolaan Kasarmikadulla. Kumpikaan ei huomaa kahta pientä kameraa, jotka tallentavat sisääntulomme.

Ilmoitusta valvonnasta ei näy. Vahtimestari kertoo, että kamerat asennettiin henkilökunnan turvaksi kiistatapauksien varalta.

"Järkeviä selityksiä tulee, mutta miksi he häpeävät sen kertomista. Ehkä se johtuu siitä, että ravintolat ovat paikkoja, joissa valvonta ja hauskanpito eivät yhdisty helposti", Aarnio miettii. Hänen mielestään kameravalvonta kertoo turvattomuudesta.

"Tanskalaiset ovat edelläkävijöitä kameravalvonnassa. He ovat lähteneet siitä, että paikka, jossa on kamera, on vaarallinen", Aarnio tuumii.

Matka jatkuu Punavuoren Sohoon, jonne poliisin mukaan osa ravintolaprostituutiosta siirtyi, kun Mikado sulki ovensa Mannerheimintiellä puolisentoista vuotta sitten.

Ovella ja ravintolasalissa on valvontakameroita. Kylttiä valvonnasta ei näy.

Seuraavaksi on vuorossa Iso Roobertinkadulla sijaitseva dtm, jossa kaksi miestä lyöttäytyi finanssioikeuden professorin Kari S. Tikan matkaan ja surmasi hänet vuosi sitten. Kamerat asennettiin surmatyön jälkeen. Ajatus oli kyllä syntynyt jo aikaisemmin, jotta asiakkaiden sekä asiakkaan ja ravintolan välisiä kiistoja voitaisiin selvittää. Olisivatko kamerat kuitenkaan estäneet surmatyötä? Etenkään, jos tappajat eivät olisi tienneet, että heitä kuvataan? Ovessa on pieni keltainen tarra, jossa on kameran kuva.

Lost & Found Annankadulla on Aarnion mielestä illan valopilkku. Siellä ei ole kameroita.

"Ei ole tarvetta. Viikonloppuisin viisi tyyppiä henkilökunnasta kiertää vuorossa. Jos jotain tapahtuu, niin siinä on yleensä joku silmäpari ollut", baarimestari Juha Piispanen sanoo.

Matka jatkuu Teatteriin, Den Kungliga Klubbeniin ja Onnelaan. Kaikissa on tallentavat valvontakamerat. Onnelassa on iso kyltti, Den Kungliga Klubbenissakin mukiinmenevä. Teatterissa liian pieni.

Illan saldo: "Mua rupee pelottamaan. Onko ravintoloissa käynti vaarallista? Ennen se oli mukavaa", Aarnio sanoo.

Seuraavana päivänä Punavuoren Sohon ravintolapäällikkö kertoo puhelimitse, että Sohon valvontakamerat ovat edellisen omistajan peruja, eivätkä ne ole käytössä. Hänen mukaansa asiasta kerrotaan asiakkaille lapulla seinässä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.