lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Vanhan vallanneet opiskelijat suomivat yliopistolakia

24.11.2008 20:47 | Päivitetty: 25.11.2008 1:32

Ville Männikkö

Valtaajat majoittuivat Vanhan Ylioppilastalon juhlasaliin.

Valtaajat majoittuivat Vanhan Ylioppilastalon juhlasaliin.

Joukko opiskelijoita on ottanut haltuun Vanhan Ylioppilastalon Helsingissä. Paikalla oli kello 21:n jälkeen arviolta pari sataa ihmistä.

Tunnelma ylioppilastalolla oli alkuillasta rauhallinen. Ulkona oranssi banderolli julisti "Vallattu", "Vuokrat alas", Toimeentulo ylös" ja "Yliopistolaki ulos". Alkuillasta ovella oli pari poliisia, mutta myöhemmin heitä ei enää näkynyt.

"Otamme haltuun tilan, joka on meidän. Tarkoitus on puhua tärkeistä asioista: toimeentulosta, asumisesta ja siitä, millainen uusi yliopistolaki halutaan", tempauksen tiedottaja Jonna Köpilä sanoi.

Näitä asioita käsitteleviä työryhmiä alettiin koota vähän kello 21:n jälkeen.

"Päätöksentekö siirtyy yliopistoista ylöspäin ja yksityisyrityksiä voi tulla mukaan hallintoon. Kriittinen tutkimus vaarantuu ja samoin sellaiset alat, jotka eivät tuota."

Tiedotteen mukaan valtaajat aikovat organisoida uutta, radikaalia opiskelijaliikettä. Liikkeen tavoitteita ovat tiedottaja Ilpo Puhakan mukaan muun muassa tyhjien talojen valtaamisen laillistaminen ja vastikkeeton perustulo.

Alkuperäisestä Vanhan valtauksesta tulee huomenna kuluneeksi 40 vuotta. Tempauksen alkaessa Ylioppilasteatteri oli juhlasalin lavalla harjoittelemassa huomista valtauksen 40-vuotisjuhlaa varten.

”Tiesimme, että Vanhan valtauksen 40-vuotispäivään liittyy nostalgian ryöppy. Siksi valtasimme sen nyt ja haluamme kiinnittää huomiota opiskelijoiden nykyisiin ongelmiin. Tilanne ei ole korjaantunut kovin paljon 40 vuodessa”, Puhakka kertoi.

Tapahtuman takana ei Puhakan mukaan ole mitään järjestävää tahoa, vaan idea lähti liikkeelle Opiskelijatoiminta-sähköpostilistalta. Tempauksen järjestäjät ilmaantuivat ylioppilastalolle ilmoittamatta etukäteen.

Tapahtumasta tiedotettiin Helsingin yliopiston kampuksilla jaetulla "vallankumous-Ylkkärillä", joka on Ylioppilaslehden näköispainos. 12-sivuinen manifesti on tempauksen järjestäjien tekemä.

Puolenyön aikaan Vanhalla oli käynnissä työryhmien töiden purku.

"Vilkkain keskustelu on käyty yliopistolaista", Ilpo Puhakka kertoi.

Kun keskustelut oli yöllä käyty, valtaajat aloittivat bileet.

Ajatus Vanhan Ylioppilastalon valtaamisesta kypsyi Köpilän mukaan vähitellen.

"Katsotaan, ollaanko täällä vielä huomenna."

Lisää aiheesta:

Muualla verkossa:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.