perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Vantaalaismiehellä saattaa olla aseita muuallakin

Laki ei velvoita poliisia tarkistamaan 32 neliön yksiötä, jossa on 150 asetta
Keräilijä saattoi säilyttää aseitaan huolimattomasti jopa vuosien ajan

Julkaistu: 29.5.2008 lehdessä osastolla Kaupunki

 Vantaalainen vuonna 1970 syntynyt mies saattoi säilyttää yksiöönsä keräämiään satoja aseita huolimattomasti jopa vuosia.

Keräilijäluvan mies on saanut Etelä-Suomen lääninhallitukselta vuonna 2000.

"Sen jälkeen aseita on tullut koko ajan lisää. Vielä ei ole katsottu kaikkia luvanmyöntämispäiviä", tutkintaa johtava rikosylikonstaapeli Reijo Purastie arvioi keskiviikkoiltana.

Kun mies on aikanaan saanut keräilijäluvan, on poliisi tarkistanut hänen asuntonsa. Siellä on ollut vaaditut säilytystilat sekä aseita että patruunoita varten. Sittemmin mies on saanut luvan 150 aseeseen.

Vaikka arkijärki sanookin, että moisen asemäärän asianmukainen säilyttäminen yksiössä ei ole käytännössä mahdollista, poliisi ei ole puuttunut miehen aseharrastukseen.

"Mies on itse ollut velvollinen hankkimaan lukittavat tilat kaikille aseille sitä mukaa, kun lupia on myönnetty. Laissa ei ole velvoitetta, että poliisin pitäisi tarkastaa asekeräilijän asuntoa säännöllisesti. Asiassa on tehostamisen varaa", Purastie arvioi.

"Myöskään asunnon kokoa ei katsota. Mies on vuosia sitten saanut aseenkeräilyluvan ja on voinut muuttaa monta kertaa siinä välissä. Poliisi ei voi pysyä perässä."

Poliisi ei ole löytänyt miehen asunnosta kaikkia luvallisia aseita.

Tämä tarkoittaa, että mies on voinut kätkeä aseita muuallekin.

"Jos lukumäärä ei stemmaa, niin jossainhan loppujen täytyy olla", Purastie sanoo.

Miehen asunnosta on löytynyt luvallisten pistoolien, kiväärien, haulikoiden ja konepistoolien lisäksi myös luvattomia aseita sekä tyhjiä, räjähdysaineettomia kranaatteja.

Lisäksi asunnossa oli aseen osia, joista on hiottu tunnistetiedot pois sekä puolustusvoimilta varastettuja toimintakuntoisia ilmatorjuntakiväärin ammuksia.

Tutkinnanjohtajan mukaan asiassa on paljon selvitettävää.

"Vielä ei tiedetä, miten mies on päässyt puolustusvoimien patruunoihin käsiksi. Joku siinä on varkauteen syyllistynyt. Normaali keräilijä ei myöskään hio aseen osista pois mitään tietoja."

Miehen huolimaton aseiden säilytys havaittiin tiistaina.

Poliisi kävi tarkastamassa hänen Vantaan Simonkylässä Malminiityntie 16:ssa sijaitsevan asuntonsa parvekkeella savunneen tuhkakupin vuoksi. Poliisien havaitessa 32 neliön yksiön vellovan aseista ottivat he miehen kiinni.

Rappukäytävän asukkaat evakuoitiin ja asuntoa tyhjennettiin aseista kahdeksan tuntia iltaviidestä aamuyhteen.

Toistaiseksi miestä epäillään ampuma-ase- ja räjähderikoksista.

Tutkinnanjohtajan mukaan lisää voi olla luvassa.

"Varkautta tai kätkemisrikosta sen mukaan, mitä esitutkinnan kuluessa tarkentuu."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.