lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TAITEIDEN YÖ 2007

Varjolukijat uhmasivat entisiä kirjakieltojaan

Julkaistu: 25.8.2007 lehdessä osastolla Kaupunki

LEIF ROSAS

Juha-Pekka Väisänen luki kiellettyä Z-lehteä Kielletty hedelmä -performanssissa Paasikiven aukiolla.

Juha-Pekka Väisänen luki kiellettyä Z-lehteä Kielletty hedelmä -performanssissa Paasikiven aukiolla.

 Mustaan sateenvarjoon oli kirjoitettu "ei saa tietää". Mutta nyt kielto kumottiin.

Käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisäsen, 40, performanssissa Kielletty hedelmä Paasikiven aukiolla parikymmentä osallistujaa luki sateenvarjojen alla torstai-iltana tunnin teosta, jonka joku oli joskus heiltä kieltänyt suojellakseen, näyttääkseen valtaansa tai pelätessään ei-toivottujen tietojen leviämistä.

Ohi valui taukoamaton ihmisvirta katsomaan Eduskuntatalon edessä järjestettävää akrobatiaesitystä, mutta lukijat eivät häiriintyneet.

Nenät pysyivät kiinni kirjassa.

Väisäselle kielletty hedelmä oli Z-lehti.

"No siitä vaan se vetäisi mun kirjoituspöydän laatikon auki. Työnsi mun pornolehdet ja setalehdet silmille. Haukkui minut. Raamatun mukaan syntinen. Hänen mielestään rikollinen", Väisänen paljasti isänsä taannoiset reaktiot.

Teatteriohjaaja Rauni Salminen, 61, kertoi, että hän on joutunut taistelemaan itsensä kanssa myöntääkseen itselleen luvan lukea kirjoja, joista nauttii ja jotka eivät kuulu intellektualismikulttuuriin. Hän valitsi Sheila O'Flanagan tavallisen naisen elämää kuvaavan teoksen Destination.

Toimittaja Marjaliisa Siiralle, 65, kielletty oli ollut Henry Millerin Kravun kääntöpiiri.

Siinä käytetyt sanat 'seksi' ja 'sukupuoliyhdyntä' eivät kuuluneet maalla hyvin kasvatetun tytön sanavarastoon.

Lapset putkahtivat maailmaan "jumalan lahjana" naimisissa oleville pariskunnille.

Kielletyn lukemisen listalla olivat lisäksi muun muassa Karl Marxin Pääoma, Ajan sävel -lehti, Akkaväki-lehti, Aku Ankka, Viisikot, Neiti Etsivät, Adam Smithin Kansojen varallisuus, John Irvingin Garpin maailma, Pharmaca Fennica ja palestiinalaispakolaisten elämää kuvaavat tutkimukset.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.