21.9.2006 0:00
Lapin yliopiston opiskelijoiden Pauli Kervisen ja Kukka-Maria Kiurun suunnittelema Facts from Finland -teos ennen tuhoutumistaan
Vartija repi keskiviikkona alas toistakymmentä Akateemisen kirjakaupan ja Stockmannin väliseen työmaa-aitaan Keskuskadulla kiinnitettyä taidejulistetta. Julisteet olivat osa Tuunaa Stadi -ideakilpailun näyttelyä.
"Töiden oli määrä hehkuttaa lauantaina virallisesti alkavaa Helsinki Design Weekiä", tuottaja Kari Korkman sanoo.
Näyttelyn avajaisia olivat aiemmin päivällä juhlimassa muun muassa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja joukko taiteilijoita.
"Teokset saivat olla ihmisten ihailtavana vain hetken. Sitten valokuvaajamme soitti ja sanoi, että tiedätkö, että nyt niitä revitään alas", Korkman kertoo.
Tuhoutunut teos Facts from Finland oli Lapin yliopiston opiskelijoiden Pauli Kervisen ja Kukka-Maria Kiurun suunnittelema.
Kuudestatoista tarrajulisteesta koostuvan teoksen osat olivat 1,8 metriä korkeita ja metrin leveitä. "Niissä on anekdootteja Suomesta. Tekstit ovat englanniksi ja niissä kerrotaan turisteille esimerkiksi taiteilija Aleksis Kiven viimeiset sanat, minä elän."
Teoksesta jäi jäljelle vain pari osaa, loput päätyivät roskakoriin. Syyksi julisteiden repimiseen vartija kertoi Korkmanille saaneensa ohjeet "vetää alas kaikki mainokset ja töhryt".
"Hän ei ollut kuullut proggiksesta ollenkaan, vaikka meillä oli siihen Stockmannin lupa. Hän oli myös yrittänyt repiä alas 3 000 euroa maksanutta peilipintaa, joka oli yksi teoksista. Mutta koska se oli laitettu kiinni listoilla, hän ei saanut siitä otetta."
Teoksien tarkoituksena oli piristää ja tehdä rakennustyömaan aidasta visuaalisesti kiinnostava.
Rahalliset vahingot jäänevät noin tuhanteen euroon. Tuhottu työ aiotaan pystyttää torstaina uudelleen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32
Urheilu | Julkaistu 15:21