maanantai 22.3.2010 | Vihtori  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

JOKELAN KOULUSURMAT

Verkkoyhteisö löysi surmaajan jäljet nopeasti

8.11.2007 17:46 | Päivitetty: 8.11.2007 18:30

Verkon käyttäjät olivat jo nähneet yhteyden Pekka-Eric Auvisen ja hyökkäyksen välillä, kun perinteiset viestimet vasta panivat ensimmäisiä tietojaan julki.

Verkkoyhteisö pääsi ampujan jäljille lukuisista vihjeistä, joita hän oli jättänyt internetiin.

Auvinen viihtyi erityisesti videosivusto YouTubessa, jonne hän alkoi lähettää väkivaltaa tihkuvia videoitaan maaliskuussa.

Hän kertoi huvittuneena tanskalaiselle ”tyttöystävälleen” lokakuun alussa, että hän oli kuvitellut ylläpitäjien sulkevan NaturalSelector89-tunnuksensa jo pian avaamisen jälkeen.

Valvojat poistivat osan videoista, mutta Auvinen sai levittää muuta materiaalia lokakuun puoleenväliin asti, jolloin tunnus lopulta suljettiin. Sulkemisen jälkeen hän avasi uuden tilin Sturmgeist89-nimimerkillä.

Auvinen alkoi kerätä eräänlaista surmien pr-pakettia tallennustiedoista päätellen jo viime viikolla. Hän poseerasi kameralle Catherineksi nimeämänsä käsiaseen kanssa viime perjantaina.

Auvisella oli yllään t-paita, jonka rinnassa luki ”humanity is overrated”. Sanat ovat tv-sarja Housen nuivan päähenkilön Gregory Housen suusta. MTV3 poisti lausahduksen sairaalasarjan verkkosivuilta torstaina.

Hyökkäystä edeltävän päivän ja yön Auvinen viimeisteli tietopakettiaan tulevasta verilöylystä.

Englanninkielisen manifestinsa hän sai päätökseen tiistaina iltapäivällä kolmen jälkeen. Suomennos oli valmis aamuyöllä kello 1.19.

Surmapäivän aamuna Auvinen pelasi vielä kerran Battlefield 2 -räiskintää tietokoneellaan.

Hän oli alkanut pelata kuvitteellisiin konflikteihin sijoittuvaa ammuskelupeliä muita verkkopelaajia vastaan maaliskuussa. Viimeisen pelinsä hän aloitti keskiviikkoaamuna kello 8.47.

YouTubeen hän kirjautui viimeisen kerran joskus kello yhdentoista maissa. Viimeistään tällöin hän lisäsi verkkoon Jokela High School Massacre -videon ja linkin tiedostopakettiin.

Nuorten suosimaan Irc-galleriaan Auvinen kirjoitti jäähyväisviestinsä kello 11.21. Hän ampui itseään päähän 43 minuuttia myöhemmin.

Ensimmäiset tiedot verilöylystä ilmaantuivat verkkoon minuuteissa.

Tietokoneharrastajien MuroBBS-keskustelupalstalle jätettiin viesti otsikolla ”Jokelan yhteiskoulussa ammuskeltu” kello 11.53, kahta minuuttia ennen kuin poliisit saapuivat koulun pihaan. Hs.fissä ensimmäinen uutinen julkaistiin kello 12.16.

Irc-keskustelukanavilla jäähyväisviesti yhdistettiin Jokelaan kello 12.29. Suomen Tietotoimisto kertoi ensimmäistä kertaa tilanteesta kahta minuuttia myöhemmin.

Keskustelukanavilla Auvisen nimi mainittiin kello 12.59. Pian olivat selvillä myös Auvisen äärimmäiset poliittiset näkemykset, viehtymys väkivaltaan, hänen vanhempiensa nimet ja niin edelleen.

Myös perättömät huhut alkoivat levitä. Hyökkääjien määräksi arveltiin kolmea, ja yhden poliisin väitettiin saaneen surmansa ammuskelussa.

Uhriluvun selviämisen jälkeen verkossa alkoi levitä lista Irc-gallerian nimimerkeistä, joiden uskottiin kuolleen tulituksessa.

Osa tiedoista osui oikeaan. Sivuston ylläpitäjät poistivat päivän mittaan näkyvistä kolmen Jokelassa kuolleen nuoren tiedot ja kuvat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.