26.2.2009 5:00
Helsingin huumepoliisia koskeva rikostutkinta on saanut uuden käänteen. Valtionsyyttäjä Mika Illman on määrännyt juttuun laajan lisätutkinnan, jonka yhteydessä kuullaan seitsemää uutta todistajaa.
Kuulemiset ovat alkaneet tällä viikolla valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston johdolla.
Kuultavien joukossa on entisiä ja nykyisiä poliisipomoja suoraan poliisihallinnon huipulta. Helsingin Sanomien tietojen mukaan kutsun lisätutkintaan ovat saaneet ainakin entinen poliisiylijohtaja Reijo Naulapää, keskusrikospoliisin päällikkö Rauno Ranta, Etelä-Suomen lääninpoliisijohtaja Kauko Aaltomaa sekä Helsingin entinen poliisikomentaja Paavo Koskela.
"Henkilöiden osalta en halua vahvistaa tietoa, mutta en sitä kielläkään", Illman sanoo.
Valtionsyyttäjä Koivisto sai huumepoliisien varsinaisen esitutkinnan päätökseen viime joulukuussa. Sen jälkeen juttu siirtyi valtionsyyttäjä Mika Illmanin syyteharkintaan. Hän tutustui esitutkinta-aineistoon joulu–tammikuun aikana.
Vasta lisätutkinnan valmistuttua Illman päättää onko Helsingin huumepoliisien juttu aiheellista viedä oikeuteen.
Erikoiseksi asian tekee se, että rikoksesta epäillyt poliisit esittivät Koivistolle poliisijohdon kuulemista todistajina jo viime vuoden keväällä.
Koivisto ei kuitenkaan silloin katsonut aiheelliseksi kutsua poliisipomoja todistajiksi.
"Osaa todistajana kuultavista on tutkinnan kuluessa aiemmin puhutettu. Nyt haluamme saada heidän kertomuksensa virallisiksi todistajanlausunnoiksi, koska niillä saattaa olla merkittävä todistusarvo", Illman kertoo.
Huumepoliisit kritisoivat esitutkinnan kuluessa Koivistoa objektiivisuuden puutteesta ja pitivät kohteluaan epätasa-arvoisena.
Koiviston johdolla tutkittiin Helsingin huumepoliiseja epäiltyinä kolmeen virkarikokseen. Kaksi niistä ajoittui vuoteen 2001.
Jutut käsiteltiin heti tuoreeltaan aina ylintä poliisijohtoa myöten. Poliisiylijohtajana tuolloin toiminut Reijo Naulapää katsoi, ettei huumepoliisien toimintaan liittynyt laittomuuksia.
Keskusrikospoliisista lähteneissä ilmiannoissa Helsingin huumepoliiseja epäiltiin muun muassa omien vinkkimiesten suojelusta. Krp:n päällikkönä toimi jo tuolloin Rauno Ranta, apulaispäällikkönä Kauko Aaltomaa.
Kolmas juttu ajoittui vuoteen 2006. Sekin käsiteltiin heti poliisijohtajien sisäisissä palavereissa, eikä laittomuuksia havaittu.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Talous | Julkaistu 16:40
Kotimaa | Päivitetty 10:43