7.9.2008
"Kotihoidossa uhkana erakoituminen"
Keskustele aiheesta
Peloissaan ja yksin. Miten välttää tämä vanhuutemme uhkakuva?
Hallitusohjelmassa pyritään turvaamaan vanhusväestön oikeus hyvään hoitoon. Erityisesti kotihoitoa halutaan vahvistaa tukemalla ikääntyneiden itsenäistä suoriutumista. Mutta mikä on suomalaisen yksin pärjäämisen hinta?
Ennen perheet olivat suuria ja asuttiin yhdessä: ihmiset syntyivät ja kuolivat kotona. Teollisen vallankumouksen myötä muutettiin taajamiin ja kaupunkeihin. Pienissä asunnoissa ei ollut mahdollisuutta hoitaa vanhuksia, ja valtio alkoi ottaa vastuuta monesta asiasta, joka ennen oli tehty kotona. Mutta laitoshoito vaatii suuria resursseja. Niinpä hallitusohjelmassakin ollaan palaamassa kotihoitoon.
Koti on kuitenkin erilainen paikka kuin ennen: suurin osa vanhuksista asuu yksin.
Moni pysyttelisikin kotona, koska pelkää laitoksista luotuja kauhukuvia: pahnojen pohjalle joutumista, pilleripöhnässä sänkyyn vyötettynä. Kotiin jäämisessä tuntuu olevan etuja: vanhus selviää paremmin tutussa ympäristössään, ja omat esineet tukevat muistoja ja vahvistavat identiteettiä. Kotona asuminen onkin ihmisoikeus, jota on kunnioitettava. Mutta ratkaistaanko yksi ongelma luomalla toinen? Yksin asumisen hintana voi olla syrjäytyminen.
Liikkumisvapaus, yhteiskunnallisesta osallistumisesta puhumattakaan, ei merkitse paljoa, jos ei selviä kodin ovesta ulos eikä ulkoiluttajaa ole. Vanhusten oikeudet eivät välttämättä toteudu kotona sen paremmin kuin laitoksessa. Erakoituminen uhkaa, ja loppumetreillä voi kotonakin jäädä sängyn vangiksi, vaippojen varaan.
Kotihoidon tehtävä onkin vaativa, ellei mahdoton, kun otamme huomioon, että 75-vuotiaiden määrä tulee kaksinkertaistumaan vuoteen 2030 mennessä. Kotona olisi taattava paitsi terveys ja henkilökohtainen hygienia myös puhdas ympäristö ja terveellinen ruoka – ja turvallisuus. Yksinäisyys on myös ongelma, johon kotihoidolla ei näytä olevan ratkaisua.
Joudumme ojasta allikkoon ilman kolmatta vaihtoehtoa. Se syntyy yhteisöllisyydestä. Tarvitsemme päivätoimintakeskuksia, kirkon hyvän tuulen tupia ja mummon kammareita, senioripysäkkejä ja vapaaehtoispalveluja. Tarvitaan myös lisää lasten ja ikäihmisten kohtaamista. Vanhusten ulkoiluttamisesta pitäisi saada aikaan kansanliike.
Asuminen pitäisi ajatella kokonaan uusiksi. Suomesta tuntuu puuttuvan vähävaraisen suuren senioriväestön kukkaroon mitoitettu palveluasuminen. Senioritalo Loppukirin kaltaisen yhteisasumisen puitteiden rakentaminen vaatii valtavan ponnistuksen. Osakkeenomistajille tarkoitettu Vaskikoti on sekin kallis ratkaisu. Jo Ruotsista löytyy Färdknäppen, joka toimii vuokra-asumisen pohjalta.
Koska asumisen tarpeet vaihtelevat, tarvitsemme monia erilaisia vaihtoehtoja. Aina ei tarvitse rakentaa koko taloa. Vanhoistakin taloista voi vuokrata pari kerrosta vanhuusasunnoiksi, ja niille yhteisen "olohuoneen".
Yhdessä tilatut siivous- ja hoivapalvelut tulisivat edullisimmiksi. Vertaistukea voisi kehittää yhdessä seniorijärjestöjen kanssa. Ryhmän on myös helpompaa saada asiantuntija-apua hakemuksiin ja byrokratian sokkeloihin.
Vanhainkoteja on uudistettava. Tanskan mallin mukaan niistä on tehtävä avoimia ja kodinomaisia.
Vähemmistöt kaipaavat myös omannäköistään yhteisöasumista. Moni maahanmuuttaja taas haluaisi suurperheasumista tukevia asumisratkaisuja.
Lisäksi asuntoalueiden suunnittelussa ja rakentamisessa pitäisi tukea kaiken ikäisten ihmisten yhteistä toimintaa. Asunnot tulee olla helposti korjattavissa. Esimerkiksi seiniä siirtelemällä voi tehdä rollaattorille tai pyörätuolille liikkumistilaa. Vanhuksille voi myös järjestää suojattuja viivähtämispaikkoja lasten leikkipuistojen lähettyville. Palvelukeskukset voisivat toimia samoissa tiloissa kuin lastentarhat.
Kun rakennusratkaisut ja tonttivuokrat suunnitellaan vanhuusystävällisiksi, ei vanhuksista tule heittopusseja. Pakkosiirtämistä tulee välttää, sillä iäkkäimmät sopeutuvat huonosti uusiin fyysisiin ja sosiaalisiin ympäristöihin. Muutto katkaisee sosiaaliset verkostot. Se heikentää selviytymistä ja kuntoa.
Vuonna 2002 palasin Suomeen työskenneltyäni yli 20 vuotta Aasiassa yhteiskunnallisen kehityksen parissa. Tunsin syrjinnän prosessit ja näin aasialaisten silmälasieni kautta suomalaista yhteiskuntaa vaivaavan ikäsyrjinnän, ikälokeroitumisen, valtavan yksinäisyyden ja lähes monomaanisen pyrkimyksen selvitä kaikesta yksin.
Suomi oli myös muuttunut. Uusi hyvinvointiyhteiskunta edellytti aktiivista kansalaista, joka osasi ajaa etujaan. Äitini sairastumisen myötä näin, miten yksin vanhukset oli jätetty selviämään epävarmemmiksi muuttuneisiin sairaalaoloihin. Syntyi idea Happy Years Yhdistys64:stä, uudenlaisesta seniorijärjestöstä, joka ystävyys- ja tukiverkoston kautta vastaisi vanhenemisen haasteisiin. Yhdistyksen puitteissa aloitimme Käsikynkkä-ohjelman, jossa soittoringin jäsen voi pyytää muilta apua sitä tarvitessaan. Apuun rientää aina lähinnä asuva verkoston jäsen.
Nykyaikaisten yhteiskuntien kehitykseen kuuluu luoda sellaiset puitteet, jotka vahvistavat kansalaisten osallisuutta. Politiikka kaipaa täysremonttia. Koko ikäkirjon tulee näkyä päätöksenteossa. Puheet sopivan ikäisistä puheenjohtajista ovat silkkaa syrjintää. Kaikki puolueet tarvitsevatkin ikäpolitiikkaraamin, joka tukee sukupolvien vuorovaikutusta. Kuntapäätöksentekoon tarvitsemme lakisääteisen ikäkaarilautakunnan.
Myös ikääntyneiden on noustava ylös kyykystään. Me voimme vaikuttaa meneillään olevaan vanhuuskulttuuriin. Tulevaisuus on myös meidän!
ANITA KELLES-VIITANEN
Kirjoittaja on VTL, Happy Years Yhdistys64:n perustaja ja Aasian kehityspankin yhteiskunnallisen kehityksen osaston entinen johtaja.
Keskustele aiheesta
|
|
"kotiavustajat"
Vanheneva nainen | 7.9.2008 10:20
|
|
Kotihoidon henkilökuntaan voisi kuulua myös "kotiavustajia" jotka voitaisiin perehdyttää työhön muutaman kuukauden opiskelulla.
Ammattihenkilöstö ja kotiavustajat toimisivat rinnakkain.
Olisi varmaan paljon henkilöitä jotka haluaisivat olla auttamassa
ulkoiluttamassa tuomassa läheisyyttä. Ei uitenkaan mahdollisuutta
pitkään opiskeluaikaan.
|
|
|
|
|
|
olis pitänyt ja pitäisi jne.
joo | 7.9.2008 11:46
|
|
Suomessa odotetaan aina niin kauan, kun ei enää tarvitse tehdä asioille mitään. Sama linja on johdonmukainen ja sitä käytetään kaikkien ongelmien ratkaisukeinona.
Saadaanhan ainakin näyttävät kirjoitukset jos ei muuta.
|
|
|
|
|
|
YHTEISÖASUMISTA PITÄÄ KEHITTÄÄ KIIREESTI
vanha nörtti | 7.9.2008 11:50
|
|
Vanhusten erakoituminen ei uhkaa vaan "erakkovanhuksia" on jo nyt olemassa. Yhteiskunnan tarjoamia pieniä kodinhoitoapuja saava vanhus jää pikaisen työpiipahduksen jälkeen yksin omaan hiljaiseen kotiinsa odottamaan seuraavaa ehkä viikon kuluttua tapahtuvaa piipahdusta. Oma väki, eli lapset tai sukulaiset asuvat nyky-Suomessa usein eri paikkakunnilla ja esim. pääkaupunkilaiseen elämäntyyliin ei kuulu naapurien kanssa seurustelu.
Kelles-Viitasen kirjoittamasta yhteisöasumisen toteuttamisesta on aiemminkin kirjoitettu, mutta hankkeet ovat ilmeisesti vasta suunnitteluasteella. Nyt pitäisi esim. Espoossa pistää asiaan vauhtia ja kiireesti kehittää yhteisöasumista, jossa ikäihmisille varatuissa asuintaloissa on yhteisiä hetkiä ja toimintoja varten tilat. Yhteisissä tiloissa voisi olla mm. yhteisiä päivä- ym. lehtiä, yhteinen laajakaistayhteys esim. pankkiasioiden hoitamista varten. Tärkeintä olisi kuitenkin vapaamuotoinen naapureiden tapaaminen ja ehkä myös jotkut ohjatut yhteiset harrastukset. Tilat voivat olla vaatimattomat ja kodikkaat, emme tarvitse mitään luxusta vaan yhdessäoloa joka tuo elämään iloa ja turvallisuutta.
Yhteisöasumisessa tulee olla myös hyvät mahdollisuudet kodinhoito- ja muuhun henkilökohtaiseen apuun. Näin hyvinkin korkeassa iässä voidaan asua omassa kodissa ja siirtyä sitten vasta hoitoon kodin ulkopuolelle kun elämänkaari lopullisesti hiipuu.
|
|
|
|
|
|
cityorganisaatio yhteisöllisyydestä puuttuu
Pirkko | 7.9.2008 12:45
|
|
Hei kaikki
yksinäisyyttä, ikääntymistä ja eristymistä kokevat tai sitä pelkäävät.
Olisiko Anita Kelles-Viitasen ehdottamasta "Käsikynkkä"-ringistä
paikalliseksi organisaatioksi, jossa syntyisi meidän ihmisten oma tukiverkosto.
Ehdotan, että Helsingin kaupunki palkkaa ehdottaja Anita Kelles-Viitasen yhteistyössä kaupungin nykyisen organisaation kanssa sunnittelemaan käsikynkkä verkoston perustamisen niihin taajamiin, joista asiaan nousee kiinnostusta.
Kaikkea yhteiskuntavastuuta ei pidä sälyttää meille naisille, omine lasten ja omien läheisten jälkeen ei enää pidä painostaa hoitamaan ketä tahansa läheistä, kun jo itse tarvitsee apua itselleen ja omaishoidossa lepoa ja virkistystä.
Tähän tarvitaan kaikki mukaan, ennen kaikkea asevelvolliset ja nyt kaupan kassalla työskenteleviä osa-aikatoimijoita. Viranomaisen pitää kantaa avustajista tai ystävistä vastuu ja valvonta. Valvomatta ei avuttoman vanhuksen tai kenen tahansa avuntarvitsijan tykö ketään tule päästää ja tämän vuoksi ilman tuttavuutta ja kontrollia avustamisen vastaanottamisessa on riskinsä.
Kerran avustajana toimiessani törmäsin tilanteeseen, jossa edellinen avustaja oli ryöstänyt autettavan putipuhtaaksi ja tuli vielä viemään tuhkatkin pesästä minun toimiessani palkattomana vapaaehtoisena avustajana. Köyhyys johtaa häikäilemättömyyteen. Tämä este yhteistoiminnalta on saatava pois. Turvallista ystävyyttä ja avustamista ikäpolvien kesken.
Vanhustyö ja inhimillisyys asenteeksi tiedotusvälineisiin, opetusohjelmiksi ja kouluun vapaaehtoiaineeksi. Yhteiskuntamme opettama ylikorostonut yksilöllisyyden asenne on tuhonnut meidät-
Avun tarve kodissa ja muusa ihmisen elinympäristössä on luonnnollista, ei väheksyttävää. Myös käden taidon käyttäjiä on kun matkat ja aineet korvataan, ateriat ja vaivan pallka on järjestyksessä.
Toistuvasti tarvitsen kodin sisälle käden taitajan apua puhumattakaan ulkopuuhista. Itseltänikin puuhailu luotettavassa seurassa sujuisi paremmin. Myös lakisäänteinen tapaturmavakuutus helpottaisi kodissa puuhailua. Sellainen tarvitaan meille kaikille, kun kustannussyistä yhteiskunta vaatii meitä pysymää omassa kodissa hautaan saakka.
Mutta missä ovat puitteet valtiovarainministeri Katainen., työministeri Cronberg ja sosiaaliministeri Risikko. Emme ole enää maatalousyhteiskunnassa, jossa tuttavuuden perusteella tarvitseija kohtaa auttajansa vaan kehykset asialle olisi luullut jo sosiaalisuuttaan korostavan kymmenine hallitusvuosineen luoneen.
|
|
|
|
|
|
Mielenosoitukseen
Pirkko | 7.9.2008 12:52
|
|
Pettynyt kirjoitti, että olisi pitänyt jo vanhusten hoito ja ikääntymissen liittyvät kuten kaikki muutkin ongelmat hoitaa.
Politiikothan elävät ongelmista, mutta kansalaiset tarvitsevat rahtkaisuja.
Mielenosoitukseen vammaisten tapaan, kun he vaativat esteetöntä
kaupunkia.
Kerran kuussa kokoontuminen valtioneuvoston eteen hallituksen istunnon alkaessa niin kaun kun asenteet, varat, koulutus, organisaatio, valvonta, ikäasiamies työolot, hoitajien palkkaus ja työolot, ruokahuolto ja hoiva on saatu kuntoon.
Omaiset, lapsenlapset, henkilökunta ja me itse, tämä on kaikkien asia.
Jos ei auta, kärrätään omaisemme eduskunnan portaille odottamaan palvelua.
|
|
|
|
|
|
Läsnäolo kodeissa kaikkien etu
Pirkko | 7.9.2008 12:58
|
|
Ongelma on kyllä se, että erakoituminen on uhka ja totuus laitoksessakin. Tottakai peruhuolto toimii osittain paremmin kuin kotona, mutta henkinen yksinäisyys on hirveä laitoksessakin.
Herttoniemen palvelutalon asunnossa äitini sanoi: "On hirveätä aina olla yksin", ja hän rakasti yksin oloa aktiiviaikaana, kaikki tarmo meni potilas-hoitaja suhteeseen, kotiin ei jäänyt mehua. Samoin eläke-aikana hän viihtyi yksin toisten joukossa, eli oleskeli meillä niin, että lopulta oli muutettava yhteen, ei ollut aina aikaa ja voimia matkustaa sunnuntaina kylään yksinäisen luo. Hän tuli luoksemme nakutettuna kuin työhön arkisin, mutta sunnuntaisin vaati meitä, Syynä tietysti harrastusten puute vuorotyöläis-yksinhuoltajalla.
Mutta tilanne oli hoidetta. Kun aikaan hänestä tuli hoidettava, siihen sitten uuvuin ja dementian takia se oli rankka etenkin perheemme nuorisolle.
Silti entisen asunnot, joissa oli eriö perheen ulkopuoliselle jäsenelle olivat oivallinen pohjaratkaisu asuntoihin, kun se eriö tehdään kunnolliseksi asunnoksi niille perheille, jotka ottavat omaa rauhaa haluavan kumppanikseen, oli se sitten nuori, vanhus, aktiivi-ikäinen.
Asiasta on molemmin puolinen hyöty. Minua auttava abiturientti on saanut maksuttoman alivuokralaishuoneen ex-esimieheni kodista Uudenmaankadulta. Hän vastavuoroisesta siivoaa eläkeläispariskunnalle.
Oletan, että kyse on pääasiassa turvallisuudesta ja seurasta! Siivoilu on pieni asia verrattuna siihen, että joku tulee ja menee!
Palvelutalon asunnossa ei käynyt kukaan jos ei maksanut! Palvelupaketti on hurjan kallis ja useinkin se on pakko ostaa eli kun muuttaisi vaikka ostettuun asuntoon valmiiksi ilman palveluja, se ei ole esim. Laajasalon Sofia-talossa mahdollista. Palvelut on ostettava heti!
Mikä koti se on, johon ei pääse hiljalleen sisään! Ja sekataloja pitää olla kaikille ikäryhmille eikä meitä eristää rasistisesti.
Lapsillekin on kiva tulla koulusta, kun talossa on elämää ja mummolle asua, kun talo ei ole tyhjä. En ole kuusikymppinenkään ja on hyvä olla, jos on naapureita paikalla.
Perinteisesti me laajan ja vähäväkisen maan asukkaat kavahdamme, jos purossa lastun näemme ja pakenemme naapuria. Ajat ovat muuttuneet, meidän on opittava osallistuva naapuruus ja kotikuntalaisuus. Siihen tarvitsemme julkisen hallinnon tukea ja aloitetta.
|
|
|
|
|
|
Yksin kotona?
sivullinen | 7.9.2008 15:13
|
|
Puhutaanko tekstissä nyt yksin kotona asuvasta vanhuksesta vai pariskunnasta?
Omien kokemuksieni perusteella vanhalla iällä laitokseen tai palvelukotiin "suljettu" vanhus ei välttämättä ole kovinkaan kiinnostunut solmimaan uusia ihmissuhteita ja liikkumaan yhteisissä tiloissa. Mielestäni myös yksin asuvien vanhuksien paikka on kotona, niin pitkälle kuin mahdollista, myös sukulaiset käyvät vierailulla mieluummin kotona kuin jossain palvelukodissa ja myös viipyvät vierailullaan pidempään. Usein vanhuksen koti on myös lasten vanha koti, jolloin vierailulla on luonnollista viipyä pidempi aika.
Vanhukset voivat tilata kotiinsa kunnallisesta ruokapalvelusta lämpimän ruuan ja esim. siivouspalvelut, jos omat resurssit eivät anna enää myötä ruuanlaittoon ja peruskodinhoitoon, samaa laitosruokaa niissä palvelukodeissakin olisi tarjolla. Ei vanhus osaa enää vanhoilla päivillään luoda palvelukotiin kodinomaista tunnelmaa, siksi ratkaisu ei toimi käytännössä.
|
|
|
|
|
|
Mitä itketään?
kaupunkilainen | 7.9.2008 15:24
|
|
2005 yhdistettiin Helsingissä sosiaaliviraston kotipalvelu ja terveysviraston kotisairaanhoito terveyskeskuksen kotihoito-osastoksi pääasiallisena toimintamuotona sairaanhoidolliset työt. Työntekijät pääasiassa koulutettu em. hommiin.
Loppui työt silloisilta kotiavustajilta ja kodinhoitajilta nimenomaan vanhuspuolella. Tekivät juuri sitä työtä, mistä nykyisin on puute ja keskusteluja käydään ja ollaan huolissaan. Ei nykyisen kotihoidon ole tarkoituskaan tehdä mitään kodinhoidollisia tehtäviä, vaan ne on ulkoistettu kilpailutuksen perusteella kaupungille halvimmiksi tuleville toimitsijoille.
Tottakai voidaan kehittää eri yhteisen elämän malleja, mutta epäilen niiden sopivan huonosti suomalaiseen luonteeseen. Kyllä varmaan malli toimii niin kauan kun puhutaan suht hyväkuntoisista ihmisistä, mutta kokemukseni mukaan, kun sairaudet ja vaivat lisääntyvät, heidät jätetään toimintojen ulkopuolelle. Se on tosi työlästä hoitaa syötettävää ja vaipotettavaa ihmistä. Sellaisia mekin kotihoidossa hoidamme. Kun on useampi vanhus hoidettavana teemme vain ne perustehtävät. Niissäkin menee aikaa laittomasti ja seuraava odottaa.
Hyvin toimivien ihmisten asumisen mallit ihan ok., mutta kuka hoitaisi ne kaikkein ikävimmät ja tylsimmät työt. En koskaan ole törmännyt mihinkään kehittämismalliin. Itseasiassa ei koskaan edes puhuta kunnolla vanhustyön raadollisimmasta puolesta ja mikä oikeasti työllistää ja haisee pahalle ja mitä kukaan ei varmaan oikeasti tekisi. Ei siinä työssä enää halua virikkeitä ajatellakkaan, vaan haluaa mahdollisimman nopeasti ulos raitiiseen ilmaan.
Toivoisin keskustelua ja kehittämistä juuri näihin haiseviin hommiin, jotka ovat kotihoito-osaston työllistävin alue.
|
|
|
|
|
|
takaisin kehitysmaaksi
mummo | 7.9.2008 16:35
|
|
Hyvin toimivien ihmisten asumisen mallit ihan ok., mutta kuka hoitaisi ne kaikkein ikävimmät ja tylsimmät työt. En koskaan ole törmännyt mihinkään kehittämismalliin. Itseasiassa ei koskaan edes puhuta kunnolla vanhustyön raadollisimmasta puolesta ja mikä oikeasti työllistää ja haisee pahalle ja mitä kukaan ei varmaan oikeasti tekisi
Keski-ikäiset haluavat rakentaa mielikuvatodellisuutta herttaisista hetkistä takkatulen ääressä, yhdessä mukavien naapureiden ja suloisten sukulaislasten kanssa. Todellisuudessa heistä kukaan ei ole valmis asumaan haisevan, harhaisen ja syötettävän naapurinsa kanssa.Vaikka juuri siitä on kysymys,KUKA HEITÄ HOITAA?
Jos ei pysty itse käymään vessassa, ei paljon auta vaikka samassa talossa asuisi kuinka mukavia ihmisiä tahansa.Kun ei kykene nostamaan lusikkaa lautaselta ,ei auta vaikka serkun kaimatkin asuisivat samassa taloudessa.
Kun ei pääse ylös sängystä ilman kahden ihmisen apua, ei auta vaikka kynnykset olisivat kuinka matalalla. Kun ei kykene peseytymään itse, ei mukavistakaan ystävistä ole paljon iloa.
Kyse ei ole mistään "raadollisuudesta" vaan ihan vaan perustavaa laatua olevista tarpeista. Kuten minkä tahansa elävän olennon kohdalla, mikäli ei itse kykene toimimaan ,täytyy toisten auttaa,tai kärsii janoa ja nälkää kunnes kuolee. Virtsa ja uloste pienen, muutaman kilon painoisen lapsenkin hoitamisessa vaativat asiallisia olosuhteita, saati sitten kun ihminen on aikuinen.Haluaisitteko tosiaan naapurinne auttavan vessassa? Puhumattakaan kaikista niistä asioista joista ei saa puhua :haavat ja oksennus,kivut ja harhat, raivoja suru, kuolemanpelko esimerkiksi.Onko tosiaan lähiomainen tai naapuri paras auttaja vaikka ei olisi mitään kokemusta asiasta, tiedoista puhumattakaan.?
Silloin ennen kun vielä oli poliittisesti korrektia kysyä vanhuksilta itseltään ,keneltä he haluaisivat saada apua kun eivät kykene enää itse toimimaan, valtaosa ei missään tapauksessa halunnut apua omilta lapsiltaan.Sairaalat ajetaan alas ja yksityistetään vain kulutuskykyisten asiakkaiden käyttöön. Palvelutaloista tehdään itsepalvelutaloja ja niin kalliita sekä vanhoille itselleen että veronmaksajille.
Nuorten ihmisten on paras hankkia kymmenen lasta vanhuuden turvaksi ja kasvattaa tytöthoitamaan lapset, sairaat ja vanhukset.
|
|
|
|
|
|
Byrokratiaa vanhuksille
Pahansisuinen omainen | 7.9.2008 16:46
|
|
Ministerit ja muut poliitikot ovat vuosia vaatineet omaisia ottamaan enemmän vastuuta vanhusten hoidosta. Tosiasiassa vanhukset ajautuvat pitkäksi aikaa ja suurelta osin omaisten vastuulle, yhteiskunnan minimaalinen apu annetaan vasta ihan viimetingassa ja pakon alla. Yleensä se tarkoittaa vanhuksen sijoittamista palvelutalopaikkaan, kunhan sellainen vapautuu. Jos esim. pariskunnan hoitotarve on erisuuruinen, heidät hajasijoitetaan loppuelämäkseen eri laitoksiin.
Käytännössä kaikki palveluiden ja tukien hakemiset ja muu byrokratia kaatuvat omaisten taisteltavaksi, yhteiskunta ei näissä auta eikä neuvo. Mikä on sellaisen vanhuksen kohtalo, jolla ei tällaista sisukasta omaista ole ja joka ei itse paperisotaan kykene?
Yksi esimerkki kummallisesta byrokratiasta on Kelan ylisuurten lääkekorvausten hakeminen. Tiedot ovat Kelalla, joka asian niiden perusteella ratkaisee, mutta korvauksia on silti hakemalla haettava ja kuitteja vuosittain kerättävä. Kaikki eivät osaa omaansa vaatia, ja Kela säästää. Oikein tämä ei ole, mutta onko tämä laillista?
|
|
|
|
|
|
Mummo on oikeassa
anskutin_89 | 7.9.2008 20:30
|
|
Nimimerkki mummo kirjoittaa asiaa. Kotihoito toimii vain tiettyyn rajaan asti! Kun kunto on riittävän huono, omaishoito ei ole millään mittarilla järkevä ratkaisu, vaan jonkinlainen laitos puutteistaan huolimatta paras paikka. Kehittämistä tarvitaan siinä, millainen.
Nykyisen vanhustenhoitokeskustelun ikävimpiä haittavaikutuksia on se, että jotkut huonokuntoiset ihmiset yrittävät pärjätä kotona ilman apua liian kauan. Palvelutaloon muutto on muutenkin vaikea askel, eikä asiaa mitenkään helpota, kun kotona asumisen yhteiskunnallista hyödyllisyyttä toitotetaan joka tuutista.
Vaikka todellinen ongelma on se, että lääketiede on lisännyt ihmiselle vääränlaisia elinvuosia. Sairas loppuaika on pidentynyt, ja vanhukset ovat entistä huonokuntoisempia ja elävät siinä tilanteessa vuosia.
|
|
|
|
|
|
Mika auttaisi?
sana on vapaa | 7.9.2008 22:02
|
|
Hei, nyt kaikki viisaat päät liikkeelle:
Mitä tarvittaisiin jotta selviämme- ei
hengissä- mutta inhimillisesti vanhuudesta
eli siitä että saamme hoitoa mutta myös tunnemme
olevamme osa ihmiskuntaa?
Tärkeätä on unelmoida ensin ja mietitään vasta
sen jälkeen miten se tehdään...Myös tärkeätä
tietää missä on ollut ongelmia...
Ja ideoikaa millainen vanhuus olis kivaa ja
mitä siihen tarvittaisiin?
|
|
|
|
|
|
kullattu menneisyys
mummo | 7.9.2008 22:46
|
|
Vaikka todellinen ongelma on se, että lääketiede on lisännyt ihmiselle vääränlaisia elinvuosia. Sairas loppuaika on pidentynyt, ja vanhukset ovat entistä huonokuntoisempia ja elävät siinä tilanteessa vuosia.
Ainakaan tutkimusten mukaan ei pidä paikkaansa että vanhukset olisivat entistä huonokuntoisempia. Kun ns.suuret ikäluokat eli v.47 jälkeen syntyneet, tulevat todella vanhoiksi noin 20 vuoden kuluttua. Kaikki, mitä siitä ajasta esitetään on arvausta tai ennustusta.Kukapa tietäisi millaisia keksintöjä on silloin olemassa ja mitä muutenkaan on tapahtunut. Nykysten vanhusten hoitoa ajetaan alas pelotellen tulevaisuuden peikoilla ja ratkaisuja etsitään menneisyyden kullatuista suurperhe-kiiltokuvastoista. Vaivaistalot, kerjuulla kiertävät vanhukset ja huutolaiset eivät kuulu muisteltaviin asioihin.
Kotihoidosta on tehty ideologisista syistä ainut ja oikea tapa. Mutta mihin ihmeeseen laitoshoidon "kalleus" perustuu, kun vanhus maksaa laitoshoidossa eläkkeestään 82 prosenttia hoitomaksuna. Ja millä muulla kuin hoitamatta jättämisellä voidaan perustella kotihoidon "halpuutta"?
Paitsi tietysti jos on joku joka hoitaa ilmaiseksi,rakkaudesta, säälistä tai pakosta.
Pahinta on, että kaikki hoidon ja hoitopaikkojen kehittäminen on korvattu alituisella rahapuheella. Mikään muu ei merkitse mitään,paitsi mitä maksaa ja kuka maksaa.
|
|
|
|
|
|
jos en olisi eläkepommi
mummo | 7.9.2008 23:21
|
|
Kun tai jos jään edes jonkinlaisessa fyysisessä kunnossa eläkkeelle menisin mielelläni lähellä asuntoani sijaitsevan vanhuskeskukseen syömään terveellistä ja tuttua ruokaa ystävieni kanssa. Mielelläni myös harrastaisin vaikkapa laulamista siellä ja voisin yhdessä muiden kanssa esiintyä siellä pidettävissä tapahtumissa. Samalla käynnillä voisin ulkoiluttaa vaikkapa pyörätuolia käyttävää vanhusta. Voimien ja voinnin heiketessä saisin sieltä itsekin apua jo tutuista systeemeistä. Kun en enää jaksaisi hoitaa kotiani voisin muuttaa keskuksessa sijaitsevaan asuntoon ja vähitellen siirtyisin enemmän hoitoa tarvitsevien joukkoon. Tietystikään en haluaisi kaiken aikaa muuttaa,vaan apu ja hoito tulisivat sinne missä minä olisin. Olisin ihminen jota kuullaan ja jonka tarpeista lähtien apua järjestellään. Ja joku toinen vuorostaan kävisi laulamassa ja veisi pyörätuolissa ulos. En olisi koskaan tarpeeton, koska aina on joku jolle minunkin vähäinen apuni olisi tarpeen. Kertoisin nuorisolle, että puuroa voi myös keittää itse,eikä tarvitse ostaa valmista kaupasta.
|
|
|
|
|
|
Helsinki ei tarjota siivouspalvelua koteihin
Pirkko | 8.9.2008 0:47
|
|
Kirjoittaja kertoi kuntien tarjoavan ruokapalvelua ja
siivousta heille, jotka eivät pysty itse hoitamaan omaa palveluaan.
Esimerkiksi Helsinki ei ole enää vuosiin pystynyt toimittamaan siivouspalvelua tarvitsijoille vaan asiakkaan on käännyttävä
yksityisten palveluntarjoajien puoleen.
Ruokapalvelukaan ei ole ympärivuorokautista. Lähinnä lounaan lakelua. Miten on käynyt robottikokeilun, muutama vuosi sitten esiteltiin sähköisessä mediassa kokeilulaitetta, jolla napista sai lämpimän aterian.
Tuttavani kotipalvelun varassa elävä vammainen ikäihminen on ajoittain saanut odotella pitkäänkin kotiin tuotavaa ruokaa. Myös kaupasta ei suinkaan valita tilaukseen ensi luokkaisia tuotteita vaan mielummin sellaisia, joita henkilökohtaisesti asioiva ei valitse.
Kotiin jääneiden palvelun taso on siten sattumanvaraista ja nämä asikkaat eivät uskalla kertoa ongemista pelätessään joutuvansa kärsimään, jos toivovat korjausta.
Kuka tahansa voi tilata, mutta kotiin asiointikyvöttymänä jäänyt
saa kyllä "armopaloina" palvelua automaatin sijaan. Poliittisen päätöksen toteutustapa ei kiinnosta, ainoastaan kustannusten säästö ja veroa käyttävän ryhmän näkymättämäksi tekeminen ei lisää paineita verovarojen ja osaamisen kohdentamisesta vanhuksille ja muille kotiin jätetyille.
|
|
|
|
|
|
Ihanne vanhuus?
kaupunkilainen | 8.9.2008 7:37
|
|
Voi, mummo, kun se olisikin noin helppoa, että olisit loppuun asti aina jonkun personal treiner ja saisit siitä itse elämääsi tarkoitusta. Kuka tahansa haluaisi noin selkeän elämän mallin, mutta ei se aina mene niin.
Ei meiltä löydy ihmisiä, jotka riemurinnoin hoitaisivat vanhuksia. Työpaikoilta puuttuu työntekijöitä. Uusia tulee ja menee. Eivät ihmiset halua tehdä "ihmisen perustarpeisiin" perustuvaa työtä, joka on likaista ja haisevaa. Vessassa käyttäminen on pikku juttu, kun se mitä vaipoista löytyy.
Yksi työntekijä sanoikin, että antoi palautetta koulutuksesta, missä annetaan vääränlainen kuva vanhusten hoidosta. Liian ideaalinen. Ei puhuta mitään siitä, miten paljon ollaan eri eritteiden kanssa tekemisissä. Kuinka likaisia ihmiset ja kodit ovat. Kodeissa hoidetaan eri sairaalabakteereihin sairastuneita, jotka käyttävät vaippoja ja vaan makaavat yksin päivät pitkät.
Siinä ei mitkään verkostot enää auta, vaan olet yksin ja joku yhteiskunnasta vaan käy. Olenkin sanonut, että jos eläimiä pidettäisiin samanlaisissa olosuhteissa, niin meitä syytettäisi eläinrääkkäyksestä.
|
|
|
|
|
|
Kotihoitajat matkalla?
Emppu | 8.9.2008 14:05
|
|
Kotihoidolle on todella kehitettävä yksilöllisyyden huomioivia yhteisöasumisratkaisuja, joihin myös muilla, kuin erityisen varakkailla on mahdollisuus. Juuri julkisuudessa olleen käyttöönotettavan Esperin Tilkan hinnat eivät sitä ole. Siis hyväksi vaihtoehdoksi.
Pelkästään kotihoidon nimiin uskominen on pitkän päälle mahdotonta. Yksinäisyyden ja erakoitumisen lisäksi ongelmaksi muodostuu se, että kotihoitajien työajasta valtaosa kuluu matkustamiseen paikasta toiseen. Myös omaisten on tämä ymmärrettävä, eikä vaadittava, että ainakin meidän äiti/isä on hoidettava tyylikkäästi kotona. Esittihän tässä taannoin lukijapalstalla eräs erikoissairaanhoitaja jopa toimivaa kotisairaalaa: "Miten ihana olisi, kun äitini voisi olla tutun omenapuun alla tippapullo omenapuun oksassa".
Laitos- ja palveluasumisratkaisut saadaan varmasti kalliiksi paisutetulla hallinnolla, sisäisillä hirveillä laskennallisilla vuokra yms kuluilla sekä tietysti yksityisten ratkaisujen voiton maksimoinnilla.
|
|
|
|
|
|
Niin,
kaupunkilainen | 9.9.2008 11:16
|
|
mikä olisi oma vanhuuteni? Duunissa niin pitkään, kun vaan jalka nousee. Mahdollisimman lyhyt mitään tekemätön aika. Siinä hauskuutta, hyvää ruokaa ja ohjelmaa, jos särkisi, niin ilman mitään tutkimuksia ja ns. terveydenhuollon palveluita, vain särkylääkettä. Asumismuotona vaikka lastenkodin muotoinen koti, jossa apua, jos tarvitsee. Ei mitään masiivisia kiiltäviä käytäviä, eikä valkopukuisia armeijoita kylmine käsineen ronkkimassa. Mahdollisuus lopettaa elämänsä, jos tylsyys lisääntyy.
Ennen kaikkea loppuun iloa, valoa ja elämää  Ei mitään kylmää ja tappavaa 
|
|
|
|
|
|
Yhteisöön kerätään asukkaita
Vaari | 9.9.2008 15:07
|
|
Meillä Vihdissä on menossa hanke joka tähtää senioriasumiseen. Siinä on menossa as.oy:n perustaminen ja infokokous on 10.9 klo 18. Artlab, Nilsiänkatu 10-14. Mukaan pääsee omistusasunnon hankkivat ja kotitilojen määrää ja laatua voi itse säätää. Ideana on juuri yhteisöllisyys ja siihen lisäpiirteenä lasten päivähoidon läheisyys ja mahdollisuus ottaa osaa lasten hoivaan. Oma hoiva järjestetään ostamalla kimpassa palvelut tarpeen mukaan. Mallia on otettu Arabianrannan loppukiristä. Lisätietoa www.vihdinekokyla.fi
|
|
|
|
|
