Keskustelun ohjeet

Suomessa vakuutetaan, että koulutettu, luova ja innovatiivinen työvoima takaa kilpailukykymme. Samalla tehostamistoimenpiteiden kohteena on tärkein voimavaramme, ihmiset. Yhteiskunnallisen riskienhallinnan nimissä onkin syytä miettiä, missä kulkee ihmisten venymiskyvyn raja.

Työterveyslaitoksen Työ ja terveys Suomessa 2006 -tutkimuksessa työtä häiritseviä keskeytyksiä raportoi 30–40 prosenttia työntekijöistä. Yli puolella on töissä vähintään melko usein kiire. Unihäiriöt vaivaavat joka neljättä.

Ihmisten kuvaamat oireet haittaavat aivojen tiedonkäsittelyä. Muisti- ja keskittymisvaikeuksia esiintyi liki viidenneksellä, myös 24–35-vuotiailla. Alle 35-vuotiaiden oireilua pidän erityisen huolestuttavana. Siinä iässä muistin kyky kestää kuormitusta on yleensä parhaimmillaan.

Tulokset ovat vahvoja signaaleja siitä, että jokin työelämässä mättää.

Hiostus alkaa jo kouluiässä: on mentävä suoraan opiskeluputkeen ja sieltä minimiajassa ulos. Tutkijakoulusta pitäisi putkahtaa tohtorinhattu päässä 25-vuotiaana ulos, vaativat päättäjät.

Tässä ei ole mitään järkeä. Aivotutkimus on osoittanut, että itsetuntemukselle tärkeiden otsalohkojen kypsyminen jatkuu jopa 25–30 vuoden ikään asti. On siis biologisia syitä sille, että kaikki eivät vielä 17-vuotiaina tiedä, 'mikä minusta tulee isona'.

Työpaikoilla taas otetaan tuottavuusohjelmilla viimeisetkin löysät pois. Moni huomaa tekevänsä omat ja kahden muun työt. Yhteisiä toimintatapoja ei ehdi kehittää eikä töiden järkevää uusjakoa miettiä.

Aivoja väsyttävät ja kuormittavat unenpuute, jatkuva ärsyketulva ja pakkotahtinen tekeminen. Työmuistin toimintavarmuus kärsii, asioita unohtuu.

Otsalohkojen ylikuormitustila aiheuttaa tarkkaavuusongelmia ja vaikeuttaa abstraktia ajattelua. Kyky sosiaaliseen vuorovaikutukseen heikkenee, tilannetaju pettää. Ahdistaa ja masentaa.

Aivojemme venymiskyky on kaksiteräinen miekka: se mahdollistaa tiukoistakin paikoista selviämisen, mutta voi olla myös uhka niiden hyvinvoinnille. Kun vaatimukset kasvavat, aivoissa tapahtuu neurokemiallisia muutoksia, jotka hienosäätävät hermosoluverkkojen toimintaa. Aivot virittyvät kyllä uudelle toiminnan tasolle, mutta eivät kestä tehojen lisäystä loputtomiin. Ylikierroksilla käyvän ihmisen aivot eivät tunne nälkää tai väsymystä, eivät rauhoitu nukkumaan, kuvittelevat jaksavansa loputtomiin.

Aivojen venymiskykyä voi verrata kuminauhaan, joka lopulta katkeaa.

Lääkärintyössäni olen tavannut alle 40-vuotiaita, urallaan loistavasti menestyneitä ihmisiä, joilla pitkä työputki ulkomaanmatkoineen on johtanut niin vaikeaan otsalohkojen toimintahäiriöön, että realiteettitaju on pettänyt ja ihminen on mennyt psykoosiin. Hänet on ajettu loppuun työuransa alkuvuosina.

Virkeitä aivoja tarvitaan kaikissa töissä. Jos aivojen kunnosta ei pidetä huolta, virheiden, huonojen päätösten ja tapaturmien riski kasvaa. Pahimmassa tapauksessa seurauksena on suuronnettomuus.

Sen sijaan, että syyllistetään työntekijää, on ymmärrettävä, että töitä tekemässä on liian vähän ihmisiä. Laman keskelläkään ihmiset eivät veny loputtomiin.

Aivokemiallisen myrskyn keskellä ihminen ei enää ymmärrä omaa parastaan. Välittämisen kulttuuria on se, että esimies, työtoveri, alainen tai ystävä ryhtyy toimiin ja auttaa ihmistä irrottautumaan oravanpyörästä. Tähän ei aina tarvita sairauslomaa, vaan muuta tekemistä kuin työ. Samalla työmäärää on kohtuullistettava ja työtapojen muutosta valvottava.

Yrityksen tietovaranto koostuu toisiinsa yhteydessä olevista työntekijöiden aivoista. Minkälaisia riskejä syntyy, jos avainhenkilöiden aivot ovat niin rasittuneet, että ne arvioivat tiedon merkitystä väärin? Verkottuneissa aivoissa voi syntyä jaettua älykkyyttä, mutta myös suurta tyhmyyttä.

Kun tahti on liian kova, kyky löytää erilaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin heikkenee. Riski älylliselle 'putkinäköisyydelle' kasvaa. Ajattelu muuttuu yksioikoiseksi ja harmaan sävyt puuttuvat.

Kuva ihannetyöntekijästä on käytännön työelämän tarpeita ajatellen osin vääristynyt. Työpaikkailmoituksilla houkutellaan työntekijää, jonka tulisi omata noin viiden ihmisen ominaisuudet. Tällaisia hybridejä ei yksinkertaisesti ole. Meillä on varsin yksilölliset ja eri tavoin oppivat aivot. Temperamenttimme vaikuttaa siihen, miten toimimme.

Tarvitsemme arvokeskustelua siitä, millaisissa ympäristöissä ihmiset viettävät ison osan valveillaoloajastaan.

Täällä asuvien ja töitä tekevien ihmisten aivot ovat todella maamme kilpailukyvyn tärkein valttikortti. On julistettava ajattelun rauha. Kaikkiin työajan seurantajärjestelmiin on perustettava ajattelemisen ja kiireettömän keskustelun projekti. Jokaisen työntekijän on voitava laittaa siihen 10–15 prosenttia työajastaan. Siksi työpaikoilla pitää olla riittävästi ihmisiä.

Päättäjät valittavat usein, että me asiantuntijat emme jaa tietoa emmekä vaikuta yhteiskunnallisesti. Kyllä me tietoa välitämme: rohkenen väittää, että kiireiset poliitikot eivät vain ehdi kuunnella. He ovat erilaisissa tilaisuuksissa paikalla oman avauspuheenvuoronsa ajan ja poistuvat, kun asian käsittely alkaa. Ehdotan, että eduskunnassakin otetaan niskalenkki kiireestä ja perustetaan ajattelun projekti. Jokainen kansanedustaja käyttää vähintään 15 prosenttia ajastaan omaan ajatteluun tai kiireettömään keskusteluun asiantuntijoiden kanssa.

Elämme sellaisen ärsykevyöryn keskellä, että rauhoittuminen vaatii ponnistelua. Jokaisen meistä tulisi päättäväisesti opetella tätä taitoa.

Kirjoittaja on neurologian ja neurokognitiivisen ergonomian dosentti ja Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksen johtaja ja tutkimusprofessori.