|
Näkymä
|
Sivu
|
 |
|
Myös apurahatutkijat!
M.R. | 6.10.2008 15:23
|
|
Taiteilijoiden ongelmat sosiaaliturvajärjestelmän kanssa johtuvat siitä, että he elättävät itsensä pääasiassa apurahoilla. Sama koskee myös tutkijoita, jotka työskentelevät apurahan turvin.
Itse asiassa nuoren, tohtorintutkintoa suorittavan tutkijan tilanne on ollut jopa kohtuuttomampi, koska esim. työttömyysturvan ehdoksi on laitettu opintojen keskeyttäminen, mikä tuottaa nuorelle tutkijalle kaikenlaisia ongelmia ja kustannuksia.
|
|
|
|
|
Todella tarpeellinen esitys
inhimillisyys kateissa | 6.10.2008 16:19
|
|
Jotain tolkkua tälle törkeälle saastämiselle ja joidenkin ihmisryhmien viimeistenkin oikeuksien (esim oikeus saada hyvää ja tarpeenmukaista mielenterveyshoitoa hoitotakuun määräämässä ajassa) alasajolle olisi
saatava. Hyvinvointivaltiosta ei todellakaan enää voida puhua, ja silti rahaa ollaan panemassa hornetteihin ja myöntämässä verohelpotuksia. Lisää poliiseja, valvontaa, että ne joiden ihmisoikeuksia poljetaan törkeästi saadaan pysymään kurissa.
|
|
|
|
|
Ilman muuta!
vexi | 6.10.2008 16:30
|
|
Kyllä meillä osataan säätää lakeja joita ei tarvise noudattaa.
Ilman muuta valtio ja kunnat korvaamaan viivastynyt hoito ja sen laiminlyönti.
Siis kun tilaat lääkärin, jos sitä ei saa määrätyssä ajassa.
Tämän ajan jälkeen tuntuva päiväkorvaus myöhästyneestä
hoidosta.
Kyllä kaiken muun edelle menee sairaiden vammaisten vanhusten sekä työssäkäyvien koululaisten hyvinvointi.
Jos rahaa jää näiden jälkeen, niin sitten johonkin turhiin hörhelöihin.
Siis valtio ja kunnat hoitavat tehtävät mitä varten ne ovat joskus
perustettu.
|
|
|
|
|
Kuka maksaa ????????
suomalainen | 6.10.2008 16:35
|
|
Ihan hyvä ehdotus, jos rikosoikeudellinen vastuu koskisi myös budjetin ylityksiä ja velan ottoa!
Suomessa on jo nyt täysin tolkuttoman korkea verotus, jota pitäisi todella kovalla kädellä laskea ja se tarkoittaa, että myös palveluja pitää todella kovalla kädellä karsia.
On älytöntä vaatia rahaa tyhjänpäiväisille vetelehtijöille, jotka eivät tee töitä, vaan elävät pummilla yhteiskunnassa.
Jos nämä ehdotuksen tehneet taivaanrannanmaalarit haluavat jotakuta auttaa, niin maksakoot sen omistaan.
|
|
|
|
|
Remontin aika
Marko | 6.10.2008 16:47
|
|
Tämä on vain yksi esimerkki julkisen talouden ongelmista. Julkisen talouden työntekijlöiden (lue:virkamies) tulisi olla aivan samalla tavalla vastuullisia työnsä laadusta kuin yksityissektorinkin.
Nykyaikana on täysin kestämätöntä, että työsuhteen päättäminen julkishallinnossa voi olla niin vaikeaa, saatikka sitten että virkamies oikeasti laitettaisiin edesvastuuseen teoistaan (tai tekemättömyyksistään).
|
|
|
|
|
Niinpä
Ihka aito veronmaksaja | 6.10.2008 16:57
|
|
Taitaa näille kukkahatuille tulla yllätyksenä että mm. sairaanhoitajien määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksinkertaistunut ja hoitokulut nousseet kuin raketti. Mammuttimaista HUS:ia yritettiin laittaa johonkin (budjetti)raameihin vaan kuinka kävikään!
Eikö ketään kiinnosta että kuka tämän lystin maksaa?
Huh huh...
|
|
|
|
|
EDUNVALVOJAT KANSSA SYYNIIN
Ritu | 6.10.2008 16:58
|
|
Edunvalvonta pitäisi ajaa asiakkaan/potilaan etua, näin minulla on käsitys. Olenko väärässä? Mutta erästä asiakastapausta sivusta seuranneena, tuntuma on se, että edunvalvoja pitää muiden etua tärkeämpänä. Tämä liikenneonnettomuudessa vammautunut yrittäjä on velkasaneerauksessa, vihdoin. Omaa rahaa pitäisi jäädä käyttövaroiksi n. 200 ¬/kk. Kun asuu palvelukeskuksen asunnossa, ei kuulemma tarvi jäädä -kymppi viikossa riittää! Kyllä pitää vetää henkeä välillä, -hei, me eletään Suomessa!!
Kuka ajaa vammaisten asiaa, jos omaiset eivät uskalla vastustaa tällaista Edunvalvojaa.
|
|
|
|
|
yliverotus rikoslakiin
Keppi ja Porkkana | 6.10.2008 17:15
|
|
Liiallinen verotus pitäisi saada rikoslain piiriin. Liiallinen verotus pienentää taloudellista aktiviteettia, joka johtaa valtiontulojen heikkenemiseen ja samalla palveluiden tuotannon huonontumiseen.
|
|
|
|
|
VT jossain
Cucco | 6.10.2008 17:24
|
|
sananlaskussa on kirjoitettu:
Ruhtinas säästää säästämistään, mutta kansa vain köyhtyy.
Siellä on muitakin hyviä tekstejä kelvottomista hallitsijoista.
|
|
|
|
|
kyse on arvovalinnoista, ei rahasta
minä, minä, minä | 6.10.2008 17:27
|
|
Ovatko keskiluokan kylpyläviikonloput tai ylimääräinen saastuttava etelänloma verohelpotusten avulla tärkeämpi asia kuin omat lapsemme ja nuoremme, koulujen arki, jostakin syystä työssään uupuneen auttaminen takaisin jaloilleen, vammaisten oikeudet, jokaiselle ihmiselle kuuluva ihmisarvo? Minä, minä, minä... Tämä itsekkyys, narsismi,
kaikkien joskus tilapäisestikin vaikeuksiin joutuneiden leimaaminen sosiaalipummeiksi ja toisten siivellä eläjäksi on kuvottavaa. Kuka enää voi sulkea silmänsä nuorten pahoinvoinnilta. Eivätkö ihmiset enää nää
muuta kuin oman napansa? Millaisessa maailmassa todella elämme?
Itsekkyyttä, kilpailunhalua, toisten nujertamista hinnalla millä hyvänsä, syrjintää... sellaisia arvojako lapsillemme haluamme opettaa?
Avatkaa silmät ja nähkää ympärillä oleva eriarvoisuus ja pahoinvointi!
|
|
|
|
|
Hallinto-oikeudet lakkautettava
Puntaroiva | 6.10.2008 17:29
|
|
Demokratian ja yleisen oikeustajun nimissä pitäisi virkamiesportaan "suojaamiseksi" perustettu hallinto-oikeus lakkauttaa kokonaan ja siirtää nämä asiat tavallistakin kansalaista koskevan lainsäädännön ja oikeuskäytännön piiriin.
Tällä saisimme vihdoinkin Suomeen oikeaa demokratiaa ja järkeä asian hoitoon.
|
|
|
|
|
Oikeus tukkeutuisi juttuihin!
Jussi Apila | 6.10.2008 17:49
|
|
Esimerkiksi lailla säädettyä hoitotakuuta rikotaan ja kierretään maassamme niin yleisesti, että jos jokaisesta rikkomuksesta tehtäisiin rikosilmoitus hukkuisi oikeuslaitos pelkästään tähän.
Kuntaliiton masimoimina kunnat eivät enää vuosiin ole ajatelleet kuin rahallista selviytymistään vuodesta toiseen. Jokainen tietää näiden lyhyen tähtäimen säästöjen kostautuvan myöhemmin moninkertaisina kuluina (esim. lastensuojelussa).
Mutta mitään sosiaalipoliitista osaamista ei kunnista ja niiden etujärjestöstä enää aikoihin ole löytynyt. Ainoastaan veisataan virttä "ei saa koitua kustannuksia kunnille", "valtionapuja lisättävä"... Laajempaan systeemin kehittämiseen ei kunnista löydy osaamista eikä haluja.
Jos joku halutaan näistä rikoksista vankilaan, niin oikea kohde aloittaa on Kuntaliiton johto.
|
|
|
|
|
Rikos on rikos, vaikka...
Olavi Jukarainen | 6.10.2008 18:11
|
|
Sosiaalipuolen lainvastaiset päätökset ja lainvastaiset ohjeet asiakkaiden kohteluun ovat rikoksia. Ollaanko jo siinä ajattelutavassa, että rikkaiden omistuksiin kohdistuvat rikokset ovat ainoita rikoksia? Vähäosaisten lainvastainenkin kurjistaminen taas varmistaa sosiaalityöntekijöiden ylenemisen kunnissa.
|
|
|
|
|
Mitää?
en5ca | 6.10.2008 21:14
|
|
Ihan kiva että jauhetaan rahasta ja siitä että köyhillä ei sitä ole, ja rikkaat saa rahalla kaiken. Itse en ole rikas, mutta sen verran löytyy rahaa että kohta lähden yksityiselle hoitoon kun näen jo itsekin että takahampaissa on reikiä. 6 kuukautta sitten varasin ajan kunnalliselle hammaslääkärille tarkastukseen, en ole vieläkään päässyt. "Kuka maksaa" täällä kailotetaan, no asiakas sen tietysti maksaa. Ihan sama kerätäänkö se raha veroina kunnan kassaan, maksetaanko se sieltä ulkoisille palveluntuottajille vaiko suoraan itse.
"Terveyttä ja ihmishenkiä ei voida mitata rahassa", mun mielestä on suorastaan häpeällistä pyytää tuollaisella perusteella lisää rahaa, tehkööt ilmaiseksi sitten.
|
|
|
|
|
Kaikille lain mukaan
tuomoilmari | 6.10.2008 23:41
|
|
Jos tiedät, että joudut oikeasti vastaamaan virkatoimissasi tekemästä lain vastaisesta päätöksestä, niin minä ainakin miettisin kahdesti, ottaisinko tällaista kontalleni. Minä saisin siitä sakkoja ja minut tuomittaisiin vielä henkilökohtaisesti vahingonkorvausvelvolliseksi. Vähänkään viisaampi virkamies ei moiseen touhuun enää alistuisi, vaan kukin virkamies vaatisi omalta esimieheltään siirtymistä lainmukaiseen päiväjärjestykseen. Näin se homma käytännössä hoituisi, virkamiehet veisivät ja poliitikot vikisisivät.
Ei tässä tarvitsisi kaikkia vanhoja juttuja viedä poliisille, pari hyvää esimerkkiä riittäisi. Se on höpöhöpö puhetta, että esitutkintaa suorittava poliisi, syyttäjä tai oikeuslaitos tähän kaatuisi.
|
|
|
|
|
valvojien valvojat
etc. | 7.10.2008 0:32
|
|
Kuka ajaa vammaisten asiaa, jos omaiset eivät uskalla vastustaa tällaista Edunvalvojaa.
Edunvalvojilla on valvojansa maistraatissa, kiinnostuvat varmasti tiedoista, jos ne joku kertoo.
|
|
|
|
|
Yhteiskuntamme
Lungstedt | 7.10.2008 4:49
|
|
on täynnä tuollaisia mielttömiä kasoissidoksia: Työnteko on yhteiskunnan anrvostetuin arvo, mutta jos työpaikka saneerataan pois markkinoilta, niin työttömiksi joutuneet ovat heti työpaikan ulkopuolella turhia vetelehtijöitä, jotka eivät ansaitse edes työmarkkinatukea. Hullujen pitäisi tehdä työtä ansaitakseen paikkansa yhteiskunnassa, mutta heti kun yrittää töihin, ehei sinä olet liian hullu, et sinä töihin pääse, ahä kuti. Alkoholi ja tupakka tuottavat arvostetun osan verovaroista, mutta jos lankeat niihin -varsinkin alkoholiin - niin ihmisarvosi on mennyttä. Ihmsiarvonsa menettää helposti, ei tarvitse olla kuin vähän yleisten normien ulkopuolella, niin arvoton vetelehtijä sinä olet juuri tällaisten samanlaisten kaksoissidosten takia (rikolliset, pyörätuolivammaiset, sokeat, kehitysvammaiset, vanhukset yms. yms). Onko sitten ihme, että yhteiskunta on niin sairastuttava ja vinksallaan?
|
|
|
|
|
Hallinto-oikeus romutettakoon!
Brehznev | 7.10.2008 8:09
|
|
Olen suuresti samaa mieltä! Hallinto-oikeus on viranomaisten oma suojakilpi jonka suojista voi potkia pienempiä kulkijoita päähän. Suomi on edelleen monessa asiassa aivan Neukkula.
|
|
|
|
|
OIKEIN
FM | 7.10.2008 9:24
|
|
Täälä hetkellä kukaan ei joudu vastuuseen siitä että kunnan:
- opetustoimi ei täytä lain vaatimuksia
- sairaanhoito ei täytä lain vaatimuksia
- rakennuslupa virkailijat saavat tehdä mitä lystäävät
- jne...
Jos jonkun pää olisi vadilla, kun tahallisesti rikotaan lakia niin varmasti tapahtuisi muutosta parempaan!
Nykyisen järjestelmän pahin ongelma on siinä, että selvistäkään laittomuuksista ei tule seuraamuksia, kuin jossain ääri harvinaisissa tapauksissa. Tällöinkään kukaan virkamies ei joudu itse kantamaan vastuuta teoistaan tai tekemättä jättämisistään.
|
|
|
|
|