|
Näkymä
|
Sivu
|
 |
|
Minne katosi lahjonnan viranomaisvalvonta?
Martti Pelho | 14.6.2008 20:36
|
|
Eduskuntamme on hyväksynyt osaksi maamme oikeutta kansainvälisen korruption ja lahjonnan vastaisen sopimuksen.
Mainitun sopimuksen velvoitteiden mukaan Suomessa tulisi jo olla tehokas ja toimiva korruption ja lahjonnan vastaisen toiminnan valvontaviranomainen. Lisäksi sopimuksen mukaan lahjomarikosoikeudellinen vastuu tulisi jo koskea myös vaaleissa kansalliseen lainsäädäntöelimen eli Suomessa eduskunnan jäseniksi valittuja kansalaisia.
Kuka päätti ettei mainitun sopimuksen velvoitteita täytäntöönpanna toistaiseksi Suomessa?
Perustuslakimme mukaan tämänkin oikeuteemme kuuluvan kansainvälisen sopimuksen toimeenpanon seuranta ja valvonta kuuluvat laillisuusvalvojillemme eli oikeuskanslerinvirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Martti Pelho
suuhygienisti
Llandysul
CYMRU (engl. Wales)
|
|
|
|
|
Jos olisin
toistaiseksi varaton | 14.6.2008 22:38
|
|
voittanut tänään lotossa, olisin ostanut itselleni oman edustajan (tai ehkä useammankin) kunnanvaltuustoon ja eduskuntaan.
Laillisesti ja rehellisesti edustajani mainoskampanjaa tukien - perustamani vaaliyhdistyksen kautta.
|
|
|
|
|
Korruptiosta
tsuhna | 14.6.2008 23:50
|
|
Tiedät varmaan hyvin että korruptio on Suomessa Maailman alhaisimmalla tasolla.
Tiedät myös varmaan että vaalirahoituslakimme on analoginen vaikkapa USA:n vastaavan kanssa. Ero on mm. ilmoitusrajassa, mikä Suomessa on 1700 EUR ja USA:ssa muutaman kymmenen Dollaria.
USA:ssa paralleeli tukitoiminta on massiivista. Ehtona siinä on vain, ettei suoraan saa ilmaista kannatusta millekkään ehdokkaalle.
Tässä mielessä kaikki OK. Myös siinä mielessä että yhteiskunnallisesti on tärkeätä että ehdokkaita tuetaan. Tätä vartenhan laki on. Ilmoitusrajan ylittävien lahjoitusten ilmoittamatta jättäminen ei ole rangaistavaa. Se lienee myös ero USA:n vastaavan lain kanssa. Siihenkin tullee nyt muutos. Seurauksena on että tätä ilmiötä ei seuraavissa vaaleissa enää ole.
Järkevät lahjoittajat menevät nyt seteliautomaatille ja räpsyttävät sieltä muutaman tonnin käteistä. Tämä annetaan käteen ehdokkaalle, joka maksaa saamallaan käteisellä bensalaskut, AV- materiaalin, kopiomaksut, kabinettitarjoilut jne....
Tämä nyt oli vaan yksityisajattelun tuloksena kehitetty esimerkki. Englannissa asuvana tiedät varmaan sikäläisestä kehittyneemmästä demokratiasta, miten asia käytännössä hoidetaan paljon kehittyneimmin menetelmin kuin mitä yritin skenarioida.
Puheet siitä että NYT, säätämällä tiukempi vaalirahoituslaki, saadaan "lahjonta" kuriin, ovat naiiveja, elämästä vieraantuneitten haihattelijoitten juttuja.
|
|
|
|
|
Valvonta kateissa?
Iivari Tahko | 15.6.2008 10:51
|
|
Ihmettelen järkyttyneenä itse samaa, maaltamme edellytettiin tiukkaa linjaa näissä asioissa.
Minne valvontaviranomaisten toiminta on juuttunut, kadonnut?
Toivottavasti ei ole vielä koko totuus tässä.
Uskottavuus, luotettavuus maan johtoon on palutettava tutkimusten avulla, se on kaikkien etu.
|
|
|
|
|
Sopimusvelvoitteet on täytettävä, Suomi!
Martti Pelho | 15.6.2008 13:16
|
|
Kansanedustaja Jacob Söderman tivaa 21.5. 2008 kirjallisessa kysymyksessään hallitukseltamme toimenpiteitä korruption vastaisen sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi.
Södermanhan toimi Euroopan ensimmäisenä oikeusasiamiehenä ja siksi tuntee tarkoin Euroopan eri maiden hallitusten ja parlamenttien toimenpiteet mainitun sopimuksen kansallisissa toimeenpanoissa.
Miten kukin maa korruption ja lahjonnan vastaisessa sopimusasiassa toimii, on luonnollisesti ensivaiheessa yksin kunkin maan parlamentin ja hallituksen oma asia.
Jos sopimusvelvoitteiden toteutumisen varmistaminen ja toimeenpano laiminlyödään jossakin maassa, laiminlyönnin selvittelyt ja sitä seuraavat saktiot eivät enää olekaan yksin kansallisen parlamentin tai hallituksen käsissä.
Södermanin mukaan Suomi on laiminlyönyt sopimuksen tratifioinin jälkeen (1.2.2003) sopimusvelvoitteittensa toteuttamisen ja on jo joutunut hallitustemme vetkuttelusta ja vesityksistä häränsavuille.
Söderman esitti jo vuonna 1993 eduskuntamme oikeusasiamiehenä mietinnössään esteellisyyssäädöstemme tiukentamista kunnissa rehoittavien kaksoisroolien ja lahjonnan kitkemiseksi.
Ahon, Lipposen, Jätteenmäen ja Vanhasen hallituksia ja tiedotusvälineitämme oikeusasiamiehen mietinnössään aikoinaan suosittamat lahjonnan ja korruption vastaiset toimet - nytkin ajankohtaiset - eivät kiinnostaneet.
Mitä ne olivat ja minne ne muuten katosivat?
Muuten en asu Englannissa vaan Cymrissa, "tovereiden maassa".
"Cymru" -sanasta olemme saaneet sivistykseemme "toveri"-sanan. Cymrun aikoinaan miehittäneet englantilaiset antoivat maalle nimeksi Wales, joka tarkoittaa tarkasti "muukalaisten maata".
Englanti, Skotlanti ja Cymru (Wales) muodostavat valtioliittona Ison-Britannian. Kun joukkoon lisätään Pohjois-Irlannin kuningaskunta, saadaan United Kingdom, UK.
Martti Pelho
Llandysul
CYMRU (engl.Wales)
|
|
|
|
|
Jep
Veda | 15.6.2008 13:41
|
|
Kyseessä on sopimuksenvarainen asia eikä mikään sellainen juttu, joka olisi vain kiva olla.
Minkäs puolueen pääministereitä meillä onkaan ollut, kun asiaa on vetkuteltu?
|
|
|
|
|
Elämme Euroopan periferiassa
harmaata aluetta | 15.6.2008 13:47
|
|
Suomi on sitoutunut noudattamaan Euroopan ihmisoikeussopimustakin jo vuonna 1990. Suomessa kuitenkin toimitaan jatkuvasti sopimuksen artikloita vastaan. Esimerkiksi kohtuuttoman pitkät oikeudenkäynnit ovat arkipäivää. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kirjoittanut Suomelle tästä asiasta kymmeniä langettavia tuomioita. Suomen valtio on kuitenkin hidasoppinen.
Rakenteellista korruptiota on Suomessa paljon. - Putosimme vasta puusta!
|
|
|
|
|
Poliitikkojen mielikuvamainonta pois...
Hiljainen enemmistö | 15.6.2008 13:59
|
|
Tsuhna täysin oikeassa: "Puheet siitä että NYT, säätämällä tiukempi vaalirahoituslaki, saadaan "lahjonta" kuriin, ovat naiiveja, elämästä vieraantuneitten haihattelijoitten juttuja."
Ainoa keino korruption estämiseen on poliitikkojen mielikuvamainonnan poistaminen mediasta. Vain yhteiskunnan rahoittama ja hyväksymä tiedottaminen vaaliehdokkaista tulee sallia.
Muilta osin, kanditaatit jalkautukoon, puhukoot toreilla ja takapihoilla ja tavatkoot ihmisiä. Budjeteille pitää kuitenki asettaa selvät kattorajat.
|
|
|
|
|
Kas kun poliisi ei voi tutkia
Kaiken Kokenut Kansalainen | 15.6.2008 23:26
|
|
Lukekaapa Eduskunnan Oikeusasiamiehen Päätös 876/2/05; joka julkaistiin 20.12. 2007. Sen mukaan poliisilla ei ole oikeutta suoritaa esitutkintaa kansalaisen ilmoittamassa ministerivastuuasiassa !
Ja "hallintomenettelyssä" saatuja todisteita ei voida käyttää todisteina.
Ovatkin siis esimerkiksi Eduksunnan Oikeusasiamiehen "tutkinnassa" saadut todisteet virkarikoksen tahallisuudesta tai tuottamuksellisuudesta tosiasiassa syytesuoja virkamiehelle !
Onkin jopa rikoslakia kaikessa hiljaisuudessa muutettu tuon "päätöksen" takia; ettei missään tapauksessa Kansainvälinen Rikostuomioistuin tule toimivallataiseksi; esimerksiksi Ihmisoikeustumioistuin päätöksessään 24221/2006 27.3. 2008 katsoi; ettei ole kyseisen kaltaista asiaa "toimivaltainen" kommentoimaan ... vaan aineisto on tuhottava 27.3. 2009 !
Mihi siis katosi virkarikosten ja korruption tutkinta ... taisi kadota virkakoneiston syövereihin ?
|
|
|
|
|
Jo on aikoihin eletty
Marko Parkkola | 16.6.2008 9:02
|
|
Jos olisin voittanut tänään lotossa, olisin ostanut itselleni oman edustajan (tai ehkä useammankin) kunnanvaltuustoon ja eduskuntaan.
Tuo on jo loukkaavaa. Pidätkö meitä kaikkia ehdokkaita ostettavissa olevina tomppeleina, jotka tekevät pillisi mukaan kaiken kunhan vain vähän tuet kampanjointia? Voin sanoa, että minun tilille voit tunkea vaikka sen koko lottovoiton ja minä en laita puolestasi tikkua ristiin ellei se ole sitten koko kunnan hyväksi!
Mutta jos ajatusleikkinä pitäisin itseäni moisena tomppelina... Jos laittaisit 4,5 miljoonaa tililleni, miksi ihmeessä kuvittelet, että sen jälkeen vielä kuuntelisin sinua? Eiköhän minulla olisi kohta talo Bahamalla ja joisin Pina coladaa teranssilla hamaan tulevaisuuteen asti.
Tuollaiset puheet mädättävät poliittista ilmapiiriä ja hyödyttävät vain eräitä ryhmittymiä varsinkin tulevissa kunnallisvaaleissa. Jos haluat muutosta aikaan, äänestä ja ajattele ennen äänestämistä.
|
|
|
|
|
Rahalla on ihmeitä tekevä voima
harmaata aluetta | 16.6.2008 9:48
|
|
Sukulaisten, samanmielisten ja hyvien veljien suosiminen on inhimillistä. Se on meillä geeneissä. Itsekkyys ja omat edut pakkaavat nousemaan pintaan.
Kontrollia kaivataan.
|
|
|
|
|
Raha on vaihdon väline
money talks | 16.6.2008 13:59
|
|
Tuskin menestyvät liikemiehet vastikkeetomasti rahojaan sijoittavat. Liikemiehet, jos ketkä, pyrkivät huolehtimaan rahoilleen hyvän tuoton.
Salaaminen, peittely ja valehtelu tässä vaalirahoitusjutussa pahinta on. Täytyy tietää kenen rahalla kukin toimija pelaa. Rahattoman on perin vaikea valtaan päästä.
|
|
|
|
|
Parkkola, "sen pituinen se"...
Hiljainen enemmistö | 16.6.2008 14:33
|
|
Marko Parkola: "Mutta jos ajatusleikkinä pitäisin itseäni moisena tomppelina... Jos laittaisit 4,5 miljoonaa tililleni, miksi ihmeessä kuvittelet, että sen jälkeen vielä kuuntelisin sinua? Eiköhän minulla olisi kohta talo Bahamalla ja joisin Pina coladaa teranssilla hamaan tulevaisuuteen asti."
Niin, ehkä suomalaisilla poliitikoilla ei ahneus riitä vielä tuon korkeammalle. Siksi Topi ja Köpi pistivät pähkinöitä hattuun ja itse kehräävät nuo kymmenet miljoonat (kiinteistöjensä tanskalaisille myynti hyvillä kauppapaikoilla toi kai 150 M¬, voinet terävöittää muisttiani?).
Tuo rahoittaminen luo ilmapiirin, josta ei yksityiset poliitikot voi livetä. Kun kyselin vihreiden Cronbergin perään, joku symppaajistaan sanoi näillä palstoilla ruodusta poikkeamisen johtavan poliittiseen kuolemaan. Eli sen pituin se.
|
|
|
|
|
Virkakmiehet ja vapaamuurariaate.
Anne Lindell | 16.6.2008 19:51
|
|
Hyvät kansalaiset! Sellainen demokratia, jossa ei ole olemassakaan kontrolloimatonta valtakoneistoa ei ole mikään demokratia, vaan ylimmän vallan diktatuuri. En näe muuta keinoa kuin lähteä barrikaadeille ja vaatia eduskunnan ja hallituksen eroa ja uusia vaaleja marraskuussa kunnallisvaalien yhteydessä, ja presidentin on määrättävä virkamiespohjainen väliaikaishallitus siksi aikaa.
Tässä maassa vallitsee hyväveli-mafian hirmuvalta, jonka pääsuojelijana ja synninpäästäjänä on Suomen turhin virkamies eli oikeuskansleri. Hän on täysin turha kansalle, mutta tuiki tärkeä korruptoituneille ja epärehellisille virkamiehille. Tunnettuahan on että virkamieht suojlevat aina toisaan.
Kukaan ei uskalla lausua tätä "pahaa sanaa", mutta minä teen sen: Vapaa muurarit. Kaikkialla Suomessa ovat päättäjät kuin tiskin alta viimeiseksi vetäneet valttikortin - "virkaveljeä ei jätetä" ... eikä erityiset vapaamuurariveljeä. Jopa tuomareissa on vapaamuurareita, ja valtiomme johtavia virkamiehiä on kautta aikojen kuulunut tuohon salaiseenjärjestöön - jopa muutamat presidenteistä (muistaakseni mm. Koivisto).
Kuinka on mahdollista, että Suomessa yhä sallitaan johtavissa asemissa olevien kuulua tuohon rikolliseen järjestöön, joka vaatii jäseniään jopa antamaan väärän todistuksen oikeudessa vapaamuurariveljen puolesta. Tämä jos mikään on rikollista.
On aika palauttaa demokratia ja kansanvalta.
On aika tehdä Suomesta jälleen oikeusvaltio! On aika uudelle puolueelle - Solidaarisuus -puolueelle.
|
|
|
|
|
Hieman historiatietoa selitykseksi
Tauno O. Mehtälä | 18.6.2008 8:15
|
|
"Korruptiota ja gangsterimaista käytöstä
Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Se on hienoa. Jos 1950-luvulla olisi tutkittu samaa asiaa, Suomi ei olisi sijoittunut kärkeen.
Näin tiivistää väitteensä nuori historioitsija, tohtori Niklas Jensen-Eriksen, jolla on väitteensä tueksi vahvoja todisteita. Niitä hän esittelee tuoreessa kirjassaan Läpimurto, joka ... käsittelee suomalaista metsäteollisuutta talouskasvun, integraation ja kylmän sodan Euroopassa 1950-luvulta ensimmäiseen öljykriisin 1973.
Lahjonta ei kuulunut tavallisen suomalaisen jokapäiväiseen elämään .... Sen sijaan politiikassa liikkui rahaa, joka ei päivänvaloa kestänyt. Keskenään verisesti kilpailleet puolueet ... tarvitsivat rahoitusta, jota tunnetusti saatiin ... tiedustelupalveluilta ja muista arkaluontoisista lähteistä.
Suurteollisuus oli yksi puoluetoiminnan keskeisimpiä rahoittajia. ...
Kysymys ei ollut pikkusummista. Pelkästään Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton ... "poliittinen budjetti" oli parhaimmillaan 1950-luvulla suurempi kuin liiton varsinainen budjetti. Tuolloin liitto keräsi jäseniltään - siis maan johtavilta metsäfirmoilta - vuosittain 40-60 miljoonaa vanhaa markkaa, millä summalla saattoi palkata ... satakunta ... puoluetoimitsijaa.
...
Kirjan kiinnostavimpiin henkilöhahmoihin kuuluu legendaarinen puoluesihteeri Arvo Korsimo, joka osasi käyttää maalaisliiton keskeistä avainasemaa sekä puolueensa että Urho Kekkosen kuningastien rahoittamiseksi.
Korsimo oli Jensen-Eriksenin mukaan "puoluerahoituksen valonaran maailman hämärimpiä ja taitavimpia pelaajia"... Hän hankki vaalirahoitusta yhtä aikaa KGB:ltä ja suomalaisilta suurkapitalisteilta, myymällä arvonimiä ja tuontilisenssejä ja koplaamalla poliittisia ratkaisuja rahoituslupauksiin.
Varsinaista jättikoplausta Korsimo koetti kesällä 1957. Puoluesihteeri teki Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton Söderhjelmille ehdotuksen, ...: yhtiöt maksaisivat 100 miljoonaa vanhaa markkaa vaalitukea maalaisliitolle, joka puolestaan järjestäisi ... tärkeän vientimaksulain metsäteollisuuden kannalta hyväksyttävällä tavalla!
En ole koskaan kohdannut näin gangsterimaista käytöstä, hämmentynyt Söderhjelm kirjasi muistiinpanoihinsa. ...!"
Prof. Markku Kuisman sanomalehti Kalevassa 7.12.2007 julkaistu artikkeli.
Vanhanen sanoo: 'toimimme Maalaisliiton satavuotisen perinteen mukaisesti'.
Sinne katosi lahjonnan viranomaisvalvonta.
|
|
|
|
|
Marko Parkkolalle
SMH | 18.6.2008 14:06
|
|
Tuo on jo loukkaavaa. Pidätkö meitä kaikkia ehdokkaita ostettavissa olevina tomppeleina, jotka tekevät pillisi mukaan kaiken kunhan vain vähän tuet kampanjointia? Voin sanoa, että minun tilille voit tunkea vaikka sen koko lottovoiton ja minä en laita puolestasi tikkua ristiin ellei se ole sitten koko kunnan hyväksi!
Kun puhut yllä meitä-muotoa käyttäen oletan että olet ollut ehdokkaana? Olet täälläkin palstoilla kirjoittaessasi tehnyt selväksi kantojasi eri asioihin, esim. nyt tämän vaalirahoituksesta alkaneen ja siitä yhä paisuneen skandaalin ja ydinvoiman käytön suhteen.
Jos kävisi niin että sattuisit mielipiteilläsi miellyttämään jotakin raharikasta ja hän antaisi sinulle vaalitukea vaikkapa 30 000 euroa yhdistyksen kautta auttaakseen sinua läpimenossa, saisit sillä ostettua joltisenkin verran mainostilaa mediassa.
Tällä ostamallasi mielikuva- ja imagomainonnalla olisit etulyöntiasemassa verrattuna niihin ehdokkaisiin jotka eivät tälle rahamiehelle tai -naiselle satu olemaan mieluisia ja jotka eivät hänen asiaansa kykene ajamaan.
Tätä pientä ylimääräistä taskurahaa omaavat henkilöt yleensä omaavat myös melko yhteneväiset näkemykset porvaripuolueiden aatemaailman kanssa (ja tällä en ollenkaan halua kieltää sitä etteikö esim. SAK:n toiminnassa olisi moitittavaa).
Tässä "rahan puhumisessa" ei toki tietysti liene mielestäsi mitään arveluttavaa? Näinhän tämä on toiminut ja näinhän tämä tulee toimimaan jatkossakin. Se että vaalien jälkeistä rahoituksen avoimuutta lisätään ei tule muuttamaan mitään tämän rahan vallan suhteen.
Niin se vaan kuitenkin on että joidenkin mielestä tämä systeemi toimii väärin ja eriarvoistavasti. Onhan selvitetty että esim. monien pienten puolueiden edustajat ovat tässä häviäjän asemassa. Nyt kun tämä laillinen lobbaustoiminta on otettu näkyvästi esiin, on siitä noussut aivan oikeuttu keskustelu ja kohu.
|
|
|
|
|
Pienpuolueitten luvattu maa!
tsuhna | 18.6.2008 16:58
|
|
Niin se vaan kuitenkin on että joidenkin mielestä tämä systeemi toimii väärin ja eriarvoistavasti. Onhan selvitetty että esim. monien pienten puolueiden edustajat ovat tässä häviäjän asemassa. Nyt kun tämä laillinen lobbaustoiminta on otettu näkyvästi esiin, on siitä noussut aivan oikeuttu keskustelu ja kohu.
Maassamme käytössä oleva d'Hondtin vaalijärjestelmä merkitsee sitä että Suomi, jos joku maa, on pienten puolueitten paratiisi.
Sitä ollaan edelleen kehittämässä ja aloitteita on jo aikaisemmin tehty runsaasti, kts. esim.:
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp ?tunniste=LA+47/1998&base=eralo& palvelin=www.eduskunta.fi&f=WP
Vihreitten puheenjohtajan, T Cronbergin jäätyä valitsematta eduskuntaan samalla kun vihreät ja marginaalipuolue RKP osallistuvat hallitukseen, edesauttaa pienten puoleitten aseman edelleen lujittamista. Ei ole vaikeata ennustaa että pienten puolueitten asema maassamme on entisestäänkin paranemassa.
Vrt. esim. USA ja Englanti, missä tilanne on täysin päinvastainen.
Tuntuu vaikealta kuvitella yhtä demokraattista ja tasapuolista kansanedustuslaitosta kuin Suomessa on.
|
|
|
|
|
Onko Anne lisätietoja...
Hiljainen enemmistö | 18.6.2008 17:32
|
|
Anne Lindell: "Kukaan ei uskalla lausua tätä "pahaa sanaa", mutta minä teen sen: Vapaa muurarit. Kaikkialla Suomessa ovat päättäjät kuin tiskin alta viimeiseksi vetäneet valttikortin - "virkaveljeä ei jätetä" ... eikä erityiset vapaamuurariveljeä. Jopa tuomareissa on vapaamuurareita, ja valtiomme johtavia virkamiehiä..."
On maassamme ollut oikeuskansleri, joka urallaan uskalsi sanoa "pahan sanan" ja taistella sitä vastaan: Paavo Nikula. Taistelu tietenkin oli epätasainen tuota hirviöksi kasvanutta verkostoa vastaan.
Onko sinulla lisätietoja vapaamuurareiden roolista Suomen vaalirahoituksessa?
Niin, kyllä näinä päivinä on ollut ikävä Paavo Nikulaa!
|
|
|
|
|
Vapaamurarit? Voin olla jo tuhon oma.
Anne Lindell | 18.6.2008 18:07
|
|
Nimimerkki "Hiljainen enemmistö" kysyi: Onko sinulla lisätietoja vapaamuurareiden roolista Suomen vaalirahoituksessa?
Anne: Ei ole, ja vaikka oliskin, niin en kertoisi mitään vapaamurareitten aikaansaannoiksista, koska rakastan elämää ja pidän itseäni vielä varsin nuorena.
Tässä tämä dielaeema: kuka on niin vahava ja niin korkea-arvoinen persoona, ja mieluummin nainen, joka pystyisi tekemään likaisen miehen työn ja kitkemään tämän alkuperaisestä vapaamuurariaatteesta (loosista) kauas kieroutuneen sairaan, laittoman ja korruptoituneen salaseuran ainakin Suomesta pois? Itse en uskalla kajota ongelmaan edellä mainituista syistä. Nainen sopisi tehtävään parhaiten, koska vapaamuurariasiassa ei voi yhteenkään mieheen luottaa.
Kaikki alkujaan hyväkin tuhoutuu lopulta ihmisen käsissä ... ja näin kävi myös vapaamuurari-aatteelle ja filosofialle. Nyt sana "vapaamuurari" koetaan kiroukseksi ja ihan oikein ... nyt se on mustaa magiaa parhaimmillaan ja pahimman sortin "hyvävelisysteemiä".
PS. Ne ,jotka ovat entiselle oikeuskansleri Paavo Nikulalle kanteluita lähetelleet, tietävät varsin hyvin, että ei Nikulaakaan kannata kaivata.
|
|
|
|
|