Joka kymmenes yläkoululainen elää ilman yhtään ystävää
Joka kymmenellä pääkaupunkiseudun yläkouluikäisellä ei ole yhtään ystävää. Lisäksi kiusaaminen on lisääntynyt pääkaupunkiseudun kouluissa hieman, vaikka sen kitkemiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Tämän kertoo Stakesin eilen julkaisema Kouluterveys 2008 -raportti.
Lue lisää:
Helsingin Sanomat
26.9.2008 3:30
|
|
Näkymä
|
Sivu
|
|
|
Kiusaamisen seuraukset
Pertti Juntunen | 26.9.2008 6:07
|
|
Molemmat kouluampujat ovat olleet koulukiusattuja. Eikö kellään ole rohkeutta ottaa asiaa esille. Ne jotka koulussa kiusaavat oppilastoveritaan ovat todellisia syyllisiä näihin murhenäytelmiin. Opettajat ja koulut ovat yhtä suuressa vastuussaa kuin nämä kiusaajat. Ikävä kyllä opettajat eivät puutu ja lopeta kisaamista vaikka ovat tietoisia kiusaamisesta. Nämä kouluampujat ovat itse uhreja eivät syyllisiä.
|
|
|
|
|
|
Hurjaa
hämmästynyt | 26.9.2008 6:51
|
|
Liki puolet peruskoululaisten vanhemmista ei tiedä, missä teini-ikäinen viettää iltojaan viikonloppuisin.
Ja nämäkin vanhemmat ovat kyllä vaatimassa lisää rahaa nuorten mielenterveys ym. palveluihin ja syyttävät koulua, kuntaa ja hallitusta jos lapsella ei mene hyvin.
Ei tämä maa tule selviämään kun ei edes piitata omien lasten tekemisistä.
|
|
|
|
|
|
Nollatoleranssi myös kiusaamiselle
Moppi | 26.9.2008 7:12
|
|
On käsittämätöntä, että koulukiusaamiselle ei ole saatu tehtyä mitään, vaikka ongelma on ollut tapetilla jo vuosia. Koulujen johtajat tuntuvat joko sulkevan silmänsä tai olevan täysin pihalla asiasta kuten tämä Kauhajoen rehtori joka ei löytänyt merkkejä kiusaamisesta. Julkkisten säälikampanjat ei auta, vaan pitäisi säätää selkeä nollatoleranssi kiusaamiselle. Jos kiusaamistilanne havaitaan koulussa, se pitäisi aina selvittää, kiusaajalle nootti kotiin ja passitus koulukuraattorille. Jos tämä ei auta, kiusaaja toiseen kouluun tai tarkkailuluokalle. Välitunneille pitäisi saada valvojat ja jos muu ei auta, vaikka valvontakamerat tai vartiat käytäville. Oikeus koskemattomuuteen pitäisi olla Suomessa perustuslain takaama ja kiusaamisesta päästään eroon vain jos on päivänselvää ettei se kannata kenellekään. Kun aikustenkin ihmisten käyttäytymistä valvotaan esim. liikenteessä ja liikkeissä kameroin, on älytöntä ajatella, että nuorten ihmisten epäsosiaalinen käytös voitaisiin ratkaista vain kasvatuksella tai jutustelulla kuraattorin kanssa.
Toiseksi, Suomessakin kannattaisi harkita koulun yhteyteen harrastekerhoja, tämä lisäisi paitsi mielekästä tekemistä, myös helpottaisi samanhenkisten ystävien löytämistä.
|
|
|
|
|
|
Ryhdistäytyminen
Elegia | 26.9.2008 7:38
|
|
"Ei tämä maa tule selviämään kun ei edes piitata omien lasten tekemisistä."
On todellakin vanhempien aika katsoa peiliin, jostain kodistahan nämä kiusaajat tulee ja tehdä selväksi miten normaali ihmisen odotetaan käyttäytyvän, tuo kovuuden ja laumasieluisuuden opettaminen, jotta oma lapsi osaa kynärpäitään jatkossakin paremmin käyttää, pitäisi saada loppumana.
Vanhempien pitäisi vähän myös miettiä, minkälaiseen materiaaliin nuoret törmäävät netissä, mediassa tai muiden löyhien ystäväpiirien kautta jossa iskotetaan heille arveluttavia aatteita, joissa toisten mollaamista ei pidetä pahana vaan peräti hyveenä, kun on liian suosituksi tehty toisten kustannuksella itsensä pönkittäminen. Näistä arvoista ja siitä miten esim- tosi-tv viihde pitäisi ottaa ja käsitellä pitää perheissä keskustella tarkemmin.
|
|
|
|
|
|
Ryhdistäytyminen
Elegia | 26.9.2008 7:38
|
|
"Ei tämä maa tule selviämään kun ei edes piitata omien lasten tekemisistä."
On todellakin vanhempien aika katsoa peiliin, jostain kodistahan nämä kiusaajat tulee ja tehdä selväksi miten normaali ihmisen odotetaan käyttäytyvän, tuo kovuuden ja laumasieluisuuden opettaminen, jotta oma lapsi osaa kynärpäitään jatkossakin paremmin käyttää, pitäisi saada loppumana.
Vanhempien pitäisi vähän myös miettiä, minkälaiseen materiaaliin nuoret törmäävät netissä, mediassa tai muiden löyhien ystäväpiirien kautta jossa iskotetaan heille arveluttavia aatteita, joissa toisten mollaamista ei pidetä pahana vaan peräti hyveenä, kun on liian suosituksi tehty toisten kustannuksella itsensä pönkittäminen. Näistä arvoista ja siitä miten esim- tosi-tv viihde pitäisi ottaa ja käsitellä pitää perheissä keskustella tarkemmin.
|
|
|
|
|
|
Kiusaaja on meissä kaikissa
kiusattujen ketjusta | 26.9.2008 8:11
|
|
Tämä edellyttäisi hyvin tietoista koulutusta erilaisuuden sietämiseen. Lapset reagoivat inhimillisen perimänsä mukaan pyrkien luomaan hierarkioita, syrjimään niitä, jotka poikkeavat enemmistöstä tai jotka eivät näytä pystyvän pitämään puoliaan.
Kiusaajien demonisoiminen on turhaa. Suuri osa heistä on tavallisia, mukavia lapsia. Muutama häirikkökiusaaja voi nousta toisten yläpuolelle ja käyttää tilannetta hyväkseen, mutta silti kyse on koko yhteisön yhteisestä hankkeesta, josta kukaan ei tunne olevansa vastuussa.
Olen perheestä, jossa kiusattuna oleminen on kulkenut jo ainakin kolmen sukupolven ajan. Olemme temperamentiltamme hiukan hitaita, emme kykene verbaaliseen nokitteluun, fyysisesti olemme kömpelöitä. Olimme ja olemme koulussa niitä, joille ohimennen lauotaan ikäviä asioita, joiden suorituksille nauretaan vaivihkaa opettajien huomaamatta, joita ei haluta ystäviksi, koska meidän seuramme laskisi omaakin asemaa yhteisössä.
Mutta katkerista kokemuksistani huolimatta tunnistan itsessäni myös taipumuksen sulkea "luuserit" pois lähipiiristäni. Toki aikuisena osaan hillitä käytöstäni mutta ymmärrän niitä lapsia, joita aidosti harmittaa se, että jotkut eivät näytä pärjäävän, ja jotka haluavat tiivistää välejä "omien" kesken sulkemalla "ne" yhteisen ylenkatseen kohteeksi. Jos äkkiä olisin lapsi ja vielä sosiaalinen ja liikunnallinen, miten malttaisin olla hiukan kiusoittelematta selviä luusereita.
Kiusaamisen ehkäisy on koko yhteisön projekti. Se edellyttää lasten lisäksi myös meidän vanhempien sitouttamista. Se edellyttää, että me vanhemmat emme välitä lapsille toisten ihmisten jatkuvaa arviointia ja kritisointia mutta kerromme lapsillemme, että ihmisten luokittelu ja kiusaaminen on haastava taipumus, joka meissä ihmisissä kaikissa on.
Kun koululuokille tulee yhä enemmän integroituja, maahanmuuttajia ja muita poikkeavia, on äärettömän tärkeää, että koulujen ainepainotteisessa työskentelyssä tehdään tilaa ryhmässä olemisen ja toisten kunnioittamisen ja oman tilan ottamisen taidoille. Ne ovat mielestäni tärkeämpiä kuin tiedolliset tavoitteet, jotka älykäs ihminen voi päivittää missä elämänsä vaiheessa tahansa.
|
|
|
|
|
|
Ihmisluonto
Renée | 26.9.2008 8:36
|
|
Kiusaaminen ei lopu koskaan. Se on valitettavasti ihmisluonnossa. Ovathan suomalaiset mestareita työpaikkakiusaamisessakin. Koulukiusaamisessa on kyse noidankehästä ja siitä että kiusaaja kostaa aina, jos hänestä kerrotaan opettajille. Kokemusta on.
|
|
|
|
|
|
yksinäistä
Nainen 27-v | 26.9.2008 8:46
|
|
"Joka kymmenes yläkoululainen elää ilman yhtään ystävää", kerrotaan otsikossa. Kyllä ystäviä pitäisi olla, jotta elämä tuntuisi mielekkäältä. Itse kärsin valtavan paljon opiskeluaikana, kun ystäviä ei ollut. Kyllä siinä menee elämisen halua kokonaan.
|
|
|
|
|
|
Open syytä, että lapsesta tulee murhaaja?
Maikka | 26.9.2008 8:50
|
|
Olen aineenopettaja yläkoulun puolella, ja koen tuon opettajien syyttelyn aika rankkana ja jopa henkilökohtaisena. Miten kukaan voi väittää, että massamurhaaminen ja koulukiusaaminen on opettajien syytä? Että nuorten paha olo johtuu kouluolosuhteista? Että me opettajat, jotka olemme joidenkin oppilaiden kohdalla ainoita turvallisia aikuisia ja yritämme resurssien puitteissa pitää nuoristamme huolta, olemme todellisia syyllisiä silmittömiin veritekoihin ja pahanolonpurkauksiin??
Haloo, sanon minä. Ensinnäkin opettajat puuttuvat heti kiusaamiseen, jos sellaista ilmenee, ja mikäli joku opettaja ei puutu, on hän mielestäni ammattitaidoton. Kiusaaminen on kuitenkin vaikea asia. Joskus sitä ei vaan huomaa, vaikka suurennuslasilla tarkastelisi. Olemmehan me aikuisetkin hyviä keksimään vaikka mitä jäynää työpaikalla, samanlainen ja ehkä kierompikin jäynänteko luonnistuu hyvin näppärästi pikkupeteiltä ja -lissuilta. Usein näkyvä kiusaaminen saadaan loppumaan heti kun siihen puututaan, mutta harmillisesti esim. kouluajan ulkopuolella tapahtuva kiusaaminen saattaa jatkua. Tämä ei kuulu enää opettajan vastuulle, eihän kukaan voi olettaa, että opettaja rankkojen ja uuvuttavien työpäivien jälkeen lähtisi metsästämään ja vartioimaan teinien touhuja.
Toiseksi, on turhaa vierittää kaikki vastuu opettajalle. Eikö kodin ilmapiiri ja huoltajien rakkaus kuitenkin luo pohjan lapsen ja nuoren a) moraalikäsityksille ja b) lähimmäisrakkaudelle? Ja c) käyttäytymismalleille? Opettajat yrittävät parhaansa mukaan ohjata oppilaita käyttäytymään hyvin ja välittämään läheisistään. Jos kotiin laitetaan viestiä oman "kullannupun" häiriökäyttäytymisestä, saattaa kotoa kimmahtaa takaisin bumerangi: "minun lapseni kertomus asiankulusta on kyllä aivan toinen". Lasta, joka saattaa koulumaailmassa olla aivan hirveä muita kohtaan, uskotaan kotona, kun hän vedet silmissä selittää, että ei ole tehnyt mitään. Sinisilmäiset ja/tai välinpitämättömät vanhemmat ovat mielestäni suurempi syy siihen, jos lapsi voi huonosti.
Osoittelu on kuitenkin typerää. Eiköhän tämä kaikki juonna juurensa yhteiskunnan syvemmistä ongelmista, kiireestä ja tuloksellisuuden tavoittelusta, ajanpuutteesta, yksinkertaisesti siitä, että tukevaa olkapäätä ei ole.
|
|
|
|
|
|
Tässä asiaa
Oikeita keinoja kaivataan! | 26.9.2008 9:11
|
|
Kiusaamisen ehkäisy on koko yhteisön projekti. Se edellyttää lasten lisäksi myös meidän vanhempien sitouttamista. Se edellyttää, että me vanhemmat emme välitä lapsille toisten ihmisten jatkuvaa arviointia ja kritisointia mutta kerromme lapsillemme, että ihmisten luokittelu ja kiusaaminen on haastava taipumus, joka meissä ihmisissä kaikissa on.
Kun koululuokille tulee yhä enemmän integroituja, maahanmuuttajia ja muita poikkeavia, on äärettömän tärkeää, että koulujen ainepainotteisessa työskentelyssä tehdään tilaa ryhmässä olemisen ja toisten kunnioittamisen ja oman tilan ottamisen taidoille. Ne ovat mielestäni tärkeämpiä kuin tiedolliset tavoitteet, jotka älykäs ihminen voi päivittää missä elämänsä vaiheessa tahansa.
Tässä viestissä oli paljon asiaa! Lapsille pitäisi opettaa koulussa paljon enemmän kuin nykyisin ns. ryhmässä olemisen taitoja. Lisäksi pitäisi rohkaista omien mielipiteiden ilmaisuun ja oikeasti kysyä lapsilta, mitä he ajattelevat asioista ja miltä heistä tuntuu. Sillä tavalla lapsille voisi opettaa myös, miltä kiusaaminen tuntuu. Lisäksi on hyvä muistaa, että eri ihmiset kokevat eri asiat kiusaamisena. Joku toinen kestää tönimistä ja vaikka mitä, joku muu loukkaantuu varsin pienestä.
|
|
|
|
|
|
Työelämän muutokset rasittavat myös lapsia
Työn perässä muuttanut | 26.9.2008 9:14
|
|
Lapselleni ei ennen yläkoulua löytynyt missään ystäviä, vaikka hän yritti kovasti, ja oli ihan ok kaikin tavoin, vähän näsäviisas ja pikkuvanha tosin.
Syyksi näen suurelta osin sen, että olemme asuneet neljällä eri paikkakunnalla seitsemässä eri osoitteessa, ja päivähoitoa, ja kouluja on ollut vastaavasti kaikkialla. Alakoulun käyminen meni kahdella eri paikkakunnalla, ja joka kouluasteella on ollut täysin eri joukkue luokassa.
Yläasteella huomasin, että noin puolet luokasta oli samassa käymisen tilassa. Porukkaa tulee ja menee, on jatkuva muuttovirta sisään ja ulos.
Miksi muutetaan? Minun kohdallani on suomalainen klassinen tarina: työn perässä. Jos vanhempien on tarkoitus elättää katraansa, silloin on nykyhengen ja menon mukaisesti mentävä sinne missä työtä on.
Tämä kaikki tekee ystävien ja pitkäaikaisten ihmissuhteiden solmimisen vaikeaksi. Lapsille, kuten aikuisillekin, on vaikeaa saada ystävyys ja luottamus heräämään toisissa ihmisissä. Jatkuva itsensä kaveriksi myyminen on varmasti lapsuudessa rasite. Kilpailu kavereista käy myös kovana, ja lapset ovat helposti julmia toisilleen. Pettymykset synnyttävät katkeruutta, jatkuvat pettymykset vihaa.
|
|
|
|
|
|
Kiusaaminen vakava ongelma
Petteri | 26.9.2008 9:16
|
|
|
|
|
|
|
|
Liian suuret luokat
Maalainen | 26.9.2008 9:17
|
|
1980-luvulla, kun luokkakoot olivat vielä pienempiä, tuntemani alakoulun opettaja sanoi minulle, että hän tunnistaa luokassa ne levottomat lapset, jotka on jätetty yksin kasvamaan television ja videoiden seurassa. Nyt, kun luokkakoot ovat suurentuneet ja yksi opettaja joutuu usein sukkuloimaan kahden luokan välillä, pelkään pahoin, että opettaja ei enää ehdi tunnistamaan niitä pieniä koululaisia, jotka on jätetty yksin kasvamaan tietokonepelien seuraan.
Kuka viisas lopetti koululaisten iltapäiväkerhot ja vähensi taito- ja taideaineita koulusta? Eikä tästä ole kauaa aikaa, kun joku asiantuntija ehdotti kokopäiväkoulua, jossa koulun taholta paneuduttaisiin lasten iltapäiväharrastuksiin, niin taisipa ehdotus kohdata aikamoisen tyrmäyksen. Miten se olikaan "vanhanaikaisena" tai "ajastaan jääneenä"? Suomalaiset lapset kun ovat niin hirveän itsenäisiä. Siitähän meillä ylpeillään. Ja kuitenkin ihan oikeasti alle 16-vuotias on vielä ihan arvostelukyvytön lapsi, jota ei saisi jättää heitteille. Ulkonäkö saattaa olla aikuisen, mutta sisällä asuu pieni epävarma, vaikutteille altis, arvostelukyvytön lapsi. Suosittelen lukemaan Mari Mörön kirjan "Kiltin yön lahjat".
|
|
|
|
|
|
Luokaton nuoruus
Keittiöpsykologi | 26.9.2008 9:20
|
|
Mielestäni meillä Suomessa jokaisen ihmisen minäkuva ja käsitys omasta asemastaan yhteisössä rakentuu pitkälle koulujärjestelmän rakentamissa puitteissa.
Erityisesti harppaus ala-astemaailman ohjauksesta enemmän itseohjausta ja oma-aloitteisuutta vaativille yläasteelle ja jatko-opintoihin saattaa olla monelle se vaihe, jossa tapahtuu se lokeroituminen omaan sosiaaliseen kastiinsa.
Jo ylä-asteella on käytössä luokaton järjestelmä, joka edesauttaa koulukiusaamista ja syrjäytymisen riskiä. Erityisesti lapsille, jotka eivät ole vielä sosiaaliselta osaamiseeltaan tai taustavaikuttimensa takia valmiita ottamaan elämänohjia käsiinsä. Kun ala-asteella oma luokka itsessään luo yhteisöllisyyden tunnetta tai ylipäätään kaveriripiirin (vaikka edes järjestelmän asettaman sellaisen), niin ylemmillä asteilla heikompi nuori jää täysin omien kykyjensä varaan sosiaalisten suhteiden luomisessa. Jos siinä epäonnistuu, on vaarana syrjäytyminen, kun järjestelmä itsessään ei tuo sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta joka vielä alaluokilla oli.
Kun yksilö on sosiaalisesti eristäytynyt, minäkuva rakentuu muiden vaikuttimien varassa. Kun nykymaailmassa on vaihtoehtoisia (sähköisiä) kanavia paitsi tuoda itseään julki, myös ottaa vaikutteita ja rakentaa sitä "parempaa minää" omissa aivoituksissaan. Jos tämä itserakennettu minäkuva sattuukin olemaan pahasti vääristynyt, sosiaalisella verkostolla ei ole kykyä huomata sitä. Koska verkostoa ei ole.
Luokat takaisin koululaitoksiin, ja raamit sosiaaliselle yhteisöllisyydelle. Kokeillaan niitä siipiä hieman myöhemmin.
|
|
|
|
|
|
Eihän mikään koskaan ole open syytä..
Kiivas Kuhnuri | 26.9.2008 9:27
|
|
Itse koulukiusattuna tiedän, ettei suurin osa opettajista vain välitä puuttua kiusaamiseen. Jos lapsi on hiljainen ja vähän erilainen kuin suuri enemmistö, niin opettajan mukaan lapsen pitäisi muuttua ettei häntä enää kiusattaisi!
Nyt kahden lapsen vanhempana, tiedän ettei mikään ole muuttunut opettajien keskuudessa. On ihan arpapeliä millainen opettaja lapsellesi tulee. Vanhemman lapseni opettaja on juuri tuollainen, joka ei viitsi puuttua kiusaamiseen. Rehtorille on turha valittaa, koska hän pitää tämän opettajan puolta.
Nyt kun lapseni vaihtoi koulua, oli kiva kuulla kun hän sanoi, että "Luokassa on nyt työrauha!". Harmittaa, että hänen lapsuudesta meni vuosia hukkaan huonon opettajan takia.
Nuoremman lapsen opettaja on hyvä, hän uskaltaa puuttua kiusaamiseen ja pitää muutekin kuria luokassa.
Kodille jää iso vastuu lasten hyvinvoinnista, jos koulussa lasta alistetaan 4-7h päivässä, luokkatovereiden ja opettajan toimesta.
Kuka meistä aikuisistakaan mahtaisi jaksaa tuollaista?
Nyt olen päättänyt, että jos lapselleni tulee tuollainen kiusaamista suosiva opettaja, tulen nostamaan rikossyytteen.
|
|
|
|
|
|
Kiusaamiseen puututtava aina
mk | 26.9.2008 9:28
|
|
Oma poikani sai pienenä helposti kavereita joka paikasta. Asiat muuttui peruskoulun 4 luokalla, jolloin uudet luokkavaverit alkoi kiusata häntä koulussa. Asiaa pahensi huomattavasti, että myös luokan opettaja liittyi kiusaajiin ikävällä tavalla (mm pilkkasi poikaa luokan kuullen). Kun opettaja vielä tunnusti, ettei hän pidä pojastamme (ei tarvitsekaan pitää, mutta ei se myöskään oikeuta epäammattimaiseen käytökseen), alkoi masennus, sulkeutuneisuus ja ilottomuus näkyä pojasta. Kouluun meno ja koko koulu alkoi olla vastenmielistä. Tartuimme vanhempina asiaan kaikin voimin. Onneksemme koulun rehtori otti asian hyvin vakavasti. Tutkittuaan ja haastateltuaan heti asianosaiset (myös luokan opettajan), hän soitti meille ja kertoi, että pojan edun nimissä hänet siirretään välittömästi seuraavana aamuna rinnakkaisluokalle. Tämä oli erittäin hyvä ratkaisu. Pojan mieli kirkastui silminnähden ja kouluunkin oli mukavampi mennä. Silti tämä kaikki on vaikuttanut häneen siten, että hänen on hyvin vaikea tutustua ikätovereihin, arastelee mennä juttusille. Vanhempina koitamme häntä tukea ja rohkaista. Onneksi hän puhuu meille asioistaan ja voimme niistä keskustella yhdessä. Nyt hän on aloittanut lukiossa ja toivottavasti pikkuhiljaa löytää sieltä jonkun uuden kaverinkin. Sitä olen monesti miettinyt, kuinka tärkeä on opettajan rooli koulussa. Kiusaamiseen ja syrjimiseen pitää aina puuttua, eikä missään nimessä opettajan pidä ryhtyä kiusaamaan vaikka ei oppilaasta pitäisi.
|
|
|
|
|
|
Yhteisöllisyys - sana, mitä muuta
Aineenopettaja myös | 26.9.2008 9:28
|
|
Hyviä mielipiteitä tässä keskustelussa. Olen jo ahdistunut tuon yhteisöllisyyden korostamisesta ratkaisuna. Se ei ratkaise mitään, ellei sanalle anneta sisältöä. Yhteisöllisyys voi olla tukahduttavaa, syrjivää, vallankäyttöä ja hierarkiaa ihmissuhteissa. Koulut voivat olla hyvinkin yhteisöllisiä kaikille niille, jotka sopivat kaavaan. Valitettavan monet koulut eivät ole kaikkien oppilaiden kouluja.
Meissä jokaisessa toden totta asuu kiusaaja, siksi yhteisöllisyyden pitää olla ennen kaikkea erilaisuuden sietämistä, arvostuksen kokemuksien jokaiselle yksilölle. Yhteisöllä pitää olla yhteiset säännöt, joiden valvomiseen jokainen voi luottaa. Valitettavasti koulu tässä mielessä ei ole luotettava paikka.
Opettajalla on rajalliset mahdollisuudet puuttua asioihin, mutta monella opettajalla yhdessä jo paljon suuremmat. Ongelmat kiusaamisen ehkäisyssä johtuvat usein siitä, että asiaa hoitaa koulussa vain tietty, valikoitunut joukko, luokanvalvoja, kuraattori, oppilashuoltoryhmä, rehtori...Joskus luokanvalvojakin on ulkona tilanteesta, koska asia halutaan hoitaa "kaikessa hiljaisuudessa". Eniten pelätään koulun mainetta. Kammottavinta on, jos jokin lehti kirjoittaa koulusta negatiivisessa mielessä. Aaveena kummittelee taustalla myös virkamiesjohto, jonka silmissä koulun täytyy myös pärjätä. Huonon rehtorin huonossa koulussa on kiusaamista...mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kaikissa kouluissa on kiusaamista niin kauan, kun yhteisöllisyyden sisältö on hukassa.
|
|
|
|
|
|
"Ei meidän muru kiusaa!"
Malla | 26.9.2008 9:30
|
|
Molemmat kouluampujat ovat olleet koulukiusattuja. Ne jotka koulussa kiusaavat oppilastoveritaan ovat todellisia syyllisiä näihin murhenäytelmiin. Ikävä kyllä opettajat eivät puutu ja lopeta kisaamista vaikka ovat tietoisia kiusaamisesta.
Tämäkin on monin paikoin totta. Työskentelen itse opettajana ja toisinaan henkilöstön asenne kiusaamistapauksiin on järkyttävä.
Opettajana näen kuitenkin myös kolikon toisen puolen: vanhempien vastuun. Olen urani aikana joutunut ottamaan yhteyttä moniin vanhempiin siksi, että heidän jälkikasvunsa kiusaa. Kaava näyttää olevan, että mitä varakkaampi ja ns. parempi perhe, sitä herkemmin reaktio on seuraava: "ei MEIDÄN muru ketään kiusaa", opettajan syyttäminen epäpäteväksi ja toisten asioiden nuuskijaksi, syytetään että yritän "pilata tai mustamaalata" heidän lapsensa ja tämän koulumenestyksen tai jotakin muuta tyystin painokelvotonta. "Järjestän sinulle potkut/laitamme lapsen toiseen kouluun." Moni kieltäytyy reagoimasta millään tapaa. Vika on muissa, ei "meidän kultamurussa".
Tätä asennetta katsoessa ei ole vaikea arvata, mistä lapsi on oppinut kiusaamisen olevan ok. Empatiakyky ja käytöstavat ovat jotakin, joka opitaan kotona - ja jos vanhemmat epäonnistuvat tässä, sotku on opettajan ja muiden oppilaiden niskassa. Kiusaaminen jatkuu niin kauan, kun opittu arvomaailma sanoo sen olevan ok.
|
|
|
|
|
|
Ei kaikki vika toki opettajissa ole,
Merja Nurmi | 26.9.2008 9:30
|
|
mutta osoittaa älyllistä epärehellisyyttä väittää, että opettajat ovat aina vain pelkästään hyviä ja taitavia ja että jokainen opettaja tekee parhaansa. Niin ei ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan.
Jokainen varmasti muistaa lapsuudestaan ja tietää omien lastensa koulumaailmasta sellaisiakin opettajia, joiden ei olisi milloinkaan pitänyt alalle hakeutua. Se on fakta, jonka ääneen lausuminen valitettavasti nostaa aina monta opettajaa takajaloilleen, puolustusasemiin. Noiden opettajien asenne ehkäisee tehokkaasti todellista keskustelua aiheesta.
Kukaan ei varmaankaan ole missään väittänyt, etteikö suurin osa opettajista tekisi työtään hyvin, mutta se ei oikein lohduta sitä lasta, jonka luokanopettajaksi on sattunut juuri se "leipäope", jonka intresseissä ei ole lasten hyvinvointi vaan oma yhteiskunnallinen asema ja pitkät kesälomat.
Jotkut opettajat tahtovat aina vain ja jatkuvasti pistää päänsä pensaaseen ja hokea mantraansa, joka selkokiellellä kuuluisi kai näin: "Me olemme aina tehneet kaikkemme ja toimineet täydellisesti, kaikki vika on oppilaan kotona, koulussa ei ole koskaan syytä, eikä varsinkaan opettajissa, jotka ovat ihmiskunnan ystävistä heti äiti Teresasta seuraavia..."
Voidaan sanoa, että tällaiseen tragediaan (ja niihin tuhansiin pienempiin, jotka eivät uutiskynnyksiä ylitä) ei ole osoitettavissa yhtä ainoaa syytä. On kovin helppoa osoittaa sormella tämänkin aikuisen nuoren miehen vanhempia, internettiä, koulua, mitä hyvänsä, mutta totuushan on se, että tuskin tällaisiin tekoihin koskaan yksi ainoa tekijä ajaa. Siksi jokaisen toimijan, yhtälailla opettajien ja vanhempien kuin kaikkien muidenkin, on syytä tarkastella omaa toimintaansa ja sen mahdollisia seurauksia, jotta tällaisia tragedioita voitaisiin tulevaisuudessa välttää.
|
|
|
|
|
