Rautatangolla lyönyt kuljettaja: Suojelin muita matkustajia
Kahta bussin kyytiin pyrkinyttä matkustajaa rautatangolla lyönyt bussinkuljettaja kertoi poliisikuulustelussa, että hän koki miehet uhkaksi itselleen ja matkustajille.
Lue lisää:
Helsingin Sanomat
15.12.2008 18:45
Keskustele aiheesta
|
|
Näkymä
|
Sivu
|
 |
|
Ikävää, mutta jotenkin voin ymmärtää
Jii | 15.12.2008 19:05
|
|
Niinpä, tilannehan ei tietenkään saisi ikinä johtaa tällaiseen ja kyllähän se poliisi tulisi ennemmin kutsua. Siltikin, jos tilanne on tosiaan ollut uhkaava, voin aika lailla sympata tuota kuskia. Kyllähän noita kaikenlaisia, vaarallisiakin, riidanhaastajia kuitenkin kylillä liikkuu eikä varmaan yksikään kuljettaja ihan pienestä suunsoitosta lähde rautaputken kanssa huitomaan.
Jos kuski saa tästä tuomion ja nuo rähisijät eivät, niin olisipa se oiva signaali taas kerran nuorisolle siitä, miten Suomessa räyhääjien oikeusturvaa ja koskemattomuutta varjellaan.
|
|
|
|
|
Niinpä niin...
Panu Maaranen | 15.12.2008 19:31
|
|
"Concordian liikennejohtaja Mårten Winqvist sanoo, että sisään pyrkineet miehet olivat kolhineet bussia, muun muassa etuikkuna oli mennyt rikki.
"Jos matkustajien kanssa on häiriöitä, tilanne ei saa missään nimessä johtaa tällaiseen. Meillä on bussissa laitteet, joilla voidaan kutsua tarvittaessa poliisi paikalle", Winqvist sanoo."
Jos autosta on oikein ikkunoita hajonnut, on tuskin ollut kyse ihan pienestä tuuppimisesta. Karkaistuja ikkunalaseja saa potkia jo aika tavalla ennenkuin ne rikkoutuvat. Melkeinpä väitän, että siihen tarvitaan jotain kättä pidempää. Ja poliisillehan siinä pystyy alkamaan soittelemaan, kun jengi tulee päälle. Mårten voisi ottaa oppia aikaisemmista kommentoimistaan tapauksista, ja pitää suunsa kiinni, kunnes asiat on kunnolla tutkittu!
Totuus on se, että kaikenmaailman kaheleita liikkuu tuolla kartsalla, ja bussikuski törmää viikottain ongelmatilanteisiin. Vielä kun mukaan sotketaan kuningas-alkoholi, on soppa sitä suurempi. Ja totuus on myöskin se, että Winqvistin kaltaiset toimistoissa istuvat päälikönplantut eivät ole vähääkään kiinnostuneita kuljettajiensa turvallisuudesta. Eivät vähääkään. Kommentoimassa ollaan kyllä hanakasti, vaikkei kenelläkään ole edes selvyyttä siitä miten asiat ovat oikeasti menneet! Ottaa todella päähän!!!
Itse olen ollut bussinkuljettajana Helsingissä 4 vuotta. Sinä aikana olen kerran saanut turpaani, jolloin huuleni halkesi ja asiaa puitiin lopulta aina hovioikeutta myöten. Sen lisäksi kertaalleen on uhattu vetää ase esiin povitaskusta, useamman kerran olen joutunut riitelemään matkustajan kanssa lähietäisyyksillä toisistamme. Pari kertaa on paikkoja alettu potkimaan, ja myyntilaitteita hakkaamaan nyrkeillä. Puhumattakaan lukemattomista solvauksista ja haistatteluista joita olen saanut kuulla.
Työkavereitani on ryöstetty, yksi on saanut kaljapullosta päähän. Eräs kuljettajakaverini sai taannoin usemman kilon jäisen lihakimpaleen syliinsä. Ja erästä naiskuljettajaa uhattiin Hakaniemessä puukolla. Hänen bussinkuljetttajan uransa loppui siihen.
Näitä tapauksia on lukemattomia, ja niistä viis veisataan. Mutta auta armias, jos kuljettaja antaa takaisin, on syyllinen selvillä alta aikayksikön. Kertokaa hyvät ihmiset, mitä siinä kuljettaja voi? Pitääkö vaan ottaa vastaan mitä annetaan, vaikka sitten nyrkkiä?
|
|
|
|
|
Ei voi millään ymmärtää
jwi | 15.12.2008 19:41
|
|
Siltikin, jos tilanne on tosiaan ollut uhkaava, voin aika lailla sympata tuota kuskia. Kyllähän noita kaikenlaisia, vaarallisiakin, riidanhaastajia kuitenkin kylillä liikkuu eikä varmaan yksikään kuljettaja ihan pienestä suunsoitosta lähde rautaputken kanssa huitomaan.
Jos kuski saa tästä tuomion ja nuo rähisijät eivät, niin olisipa se oiva signaali taas kerran nuorisolle siitä, miten Suomessa räyhääjien oikeusturvaa ja koskemattomuutta varjellaan.
Oli tilanne miten uhkaava tahansa, ei rautatangolla lyödä toista ihmistä päähän. Ei ainakaan ensimmäiseksi.
Kun kättä pidemmällä huitaisee ihmistä suurempaan lihakseen, se lamaannuttaa yleensä jo aivan riittävästi.
|
|
|
|
|
Rautatanko
Tasan | 15.12.2008 19:46
|
|
Miksi kuljettajalla oli valmiina rautatanko?
Ennen kuin vastaat, mieti että mitä mieltä olet ihmisistä, jotka kantavat mukanaan nyrkkirautoja?
|
|
|
|
|
Bussit voivat olla ottamatta kyytiin, jos...
Hannu Rainesto | 15.12.2008 19:55
|
|
...tulijat tuntuu vaikkapa vaarallisilta. Tätä tulee totella, bussi on työpaikka ja Suomessa on työrauha lailla taattu.
|
|
|
|
|
Rengasraudalla päähän
Kypsynyt | 15.12.2008 19:57
|
|
Jaahas. Tämä kuski sitten päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja mennä pätkimään bussin ulkopuolella olevia häiriköitä rengasraudalla päähän. Jos tuosta ei tule tuomiota törkeästä pahoinpitelystä, niin ei sitten mistään.
|
|
|
|
|
Pelottava tilanne
Kyydissä ollut | 15.12.2008 20:07
|
|
Kyllä ulkopuolelle jääneet takoivat ikkunoita aivan kunnolla joten en ihmettele vaikka rikki olisivat menneet. Kuskin reaktio kuitenkin aivan käsittämätön! Kyydissä olleet kauhistelivat asiaa, mutta ei kukaan uskaltanut kuskille mennä sanomaan. Hätäkeskuksessa asia mielestäni käsiteltiin villaisesti vaikka ilmoitettiin kadulla makaavasta, päästään vertavuotavasta ihmisestä.
|
|
|
|
|
juuri näin
anatoli | 15.12.2008 20:12
|
|
Ja taksi on ihan samalainen paikka, kuljettaja on siellä töissä ja voi olla ottamatta ns.riskiasiakasta kyytiin.
|
|
|
|
|
Sympatiaa bussinkuljettajille
Stadin friidu | 15.12.2008 20:17
|
|
Kyllä bussinkuljettajien työsuojeluun pitäisi vakavasti puuttua.
Osaan kuvitella miten siinä voi ylireagoida tilanteessa joka on noin uhkaava. Suomalaiset ovat usein kuin villieläinlauma viinapäissään.
Katsekkin jo kauhistuttaa ja vielä rikkoivat bussin laseja vandaalit.. Varmasti on sisällä olleita pelottanut.
.
|
|
|
|
|
Kaljakallet jyrää
Pettersson15 | 15.12.2008 20:19
|
|
No joo, kukaan ei pysty sanomaan tapauksesta, jos ei itse ollut paikalla. Ainahan näissä tilanteissa on asianomaisen mielestä lyöty päähän, ja syytetyn mielestä tönitty vähän puolustustarkoituksessa. Kuvitelkaa tilanne että molempia olisi pamautettu rautatangolla päähän, ensin yhtä, sitten toista... Joopa. No eihän sitä tiedä. Miksei ensimmäisen lyönnin jälkeen toinen edes siirtänyt päätään vähän rauhallisemmille seuduille... Kauhistuttaa ja inhottaa kyllä tää suomalainen väkivaltainen kulttuuri. Nakkikioskitappelu-kulttuuri.
Itse olen monta kertaa nähnyt rähinätilanteita busseissa ja ratikoissa, eikä kukaan uskalla tehdä mitään. Kuljettajien pitäisi ainakin ääritapauksessa voida puolustaa matkustajia. Kerrankin joku hörhö alkoi huorittelemaan viatonta hänelle ihan vierasta naista ja alkoi sitten lyömään. Löi oikein kunnolla, eikä kukaan uskaltanut tehdä mitään. Kaikki vain katsoivat. Kuski avasi sitten keskioven ja hörhö juoksi pihalle. Nainen jäi penkille itkemään. Kuulin tuttavalta tapauksesta. Joku kävi sitten vähän myöhemmin kysymässä naiselta, että "olittekste tuttuja keskenänne?". Uskomatonta!
|
|
|
|
|
Asian toinen puoli
Suojaa häiriköiltä | 15.12.2008 20:26
|
|
Jaahas. Tämä kuski sitten päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja mennä pätkimään bussin ulkopuolella olevia häiriköitä rengasraudalla päähän. Jos tuosta ei tule tuomiota törkeästä pahoinpitelystä, niin ei sitten mistään.
Jos päälle on käymässä usempi kuin yksi henkilö ja pakoon ei pääse, silloin on pakko käyttää kättäpitenpää. Pelkin paljainkäsin puolustautuminen tappelujoukkoa vastaan vaatii useamman kuin yhden hyökkääjän tainnuttamisen. Kenelläkään ei ole velvollisuutta jättäytyä pahoinpideltäväksi.
On muistettava, että rikoslaissa on säädetty joukkoliikenteen kuljettajalle järjestyksenvalvojan velvollisuudet ja oikeudet. Järjestyksen valvojalla ei ole oikeutta paeta ja jättää muita hyökkääjien armoille.
Voipi olla, että kuljettaja tuomitaan hätävarjelun liiottelusta, mutta asiaa pitäisi tarkastella syyllistyikö hyökkääjät järjestyksenvalvojan väkivaltaiseen vastustamiseen ( = poliisin väkivaltainen vastustaminen).
|
|
|
|
|
Rähinöijät saivat mitä mankuivat
Tepeteus | 15.12.2008 20:55
|
|
Kyllä sympatiani ovat kuljettajan puolella. Rähinöivät bussiin pyrkivät olivat jo rikkoneet bussista lasin, joten kyse oli tuossa vaiheessa jo itsepuolustuksesta.
|
|
|
|
|
Vs: Panu et al.
Pose | 15.12.2008 21:00
|
|
Kyllä,
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja tässä ko. tapauksessa, kun esitutkintakin on kaiketi vielä kesken ja koko oikeusprosessi vasta edessä, en lähtisi aineistokriittisenä tutkijana ensimmäiseksi tuomitsemaan bussinkuljettajaa. Yöbusseja ajavat kuljettajat ovat tuskin koskaan (?) olleet aloitteellisia tämän paljon julkisuutta saaneen tapauksen kaltaisissa tapauksissa. Kyllä se rähinöinti useimmiten kumpuaa sieltä asiakkaiden puolelta.
Olen runsaan 20 vuoden ajan kiertänyt maailmaa yli 60 valtiossa ja joissakin niistä yli 50 kertaa, kulkenut kaikkina vrk:n aikoina julkisilla liikennevälineillä jne. Nähnyt monia häiriökäyttäytyjiä, mutta en vielä milloinkaan tilannetta, jossa esim. bussin- tai ratikankuljettaja olisi ollut se 'primus motor' näissä tilanteissa. Liikennevälineeseen pyrkineet päihteidenkäyttäjät sitäkin useammin. Kuljettaja on yksin, monesti vastassa on useita sekavassa tilassa olevia henkilöitä, joiden käyttäytyminen on täysin ennalta-arvaamatonta. Tilanteet vaihtuvat nopeasti eikä aina ole mahdollista jäädä odottamaan sitä mahdollisesti 2-5 min. kuluttua saapuvaa partiota. Toivottavasti nämä lynkkausmielialaa lietsovat henkilöt ovat maltillisia vastaavissa tilanteissa ja ottavat pelkäämättä kaiken mahdollisen vastaan.
Perinteisesti oikeusvaltiossa kuullaan molempia osapuolia ja mahdollisia silminnäkijöitä, joita ko. tapauksessa lienee useita. Toivottavasti tapahtumien kulku selkiytyy todistajanlausuntojen perusteella. Yhteiskunnallisen pahoinvoinnin ei tulisi kohdistua palvelualalla toimiviin henkilöihin. Yöaikaan se on erityisen pelottava kohdattava tilanne. Kyllä se pahoinvointi pitäisi kyetä kanavoimaan muualle. Ja pitänee muistaa, että aikoinaan (1996?) kun eri oikeusasteissa (käräjä - hovi - korkki) tiedusteltiin tuomiota satunnaiseen pahoinpitelyyn (uhri siis ennalta väkivallantekoon syyllistyneelle tuntematon hlö), niin korkki oli suvaitsevaisin ja olisi antanut tekijälle sakkoja.
|
|
|
|
|
Kiitos kuljettajalle
Anssi | 15.12.2008 21:04
|
|
siitä, että estit luultavasti tappelun syntymisen linja-autossa. Ei mahdu yhden käden sormille omat kähinäni yödösissä ja voin vilpittömästi kertoa, että en ole mitenkään edesauttanut niiden syntyä. Ellei sitten nukkumista lasketa häirinnäksi.
Juuri tuollaiset apinat tulevat busseihin huutamaan ja mesoamaan. Jos kuski olisi päästänyt "asiakkaat" sisälle, niin aivan varmasti sisällä olisi nyrkit heiluneet hieman reilummalla porukalla.
Mielestäni olisi outoa jos ihminen ei itseään puolustaisi. Jos kaksi parikymppistä, agressiivisesti käyttäytyvää nuorta uhkaisi käytöksellään minua ja lisäksi tuhoaisi kulkupeliäni niin löisin vaikka rautakangella jos sellainen sattuisi olemaan lähistöllä.
|
|
|
|
|
Kuljettaja toimi oikein
Rähinöitsijät kuriin | 15.12.2008 21:11
|
|
Panu Maaranen kirjoittaa asiaa. Ei kukaan kuljettaja hakkaa syytä matkustajia täydessä linja-autossa vaan kyllä siinä humalaiset gansterit ovat tulleet päälle ja kun kuljettaja puolustautuu saa hän syytteet. Nyt tuomitaan tietysti kovat otteet mutta mitä kuljettaja voi tehdä useamman hakkaajan käydessä päälle?
Yhteiskuntamme suunta on se, että kaikenlaiset häiriköt saavat terrorisoida ympäristöään ja kunnon pikkurporvarillisen kansalaisen käsketään soittaa poliisille. Kun tilanne on päällä, eihän siinä kukaan ehdi soittamaan hätäkeskuksen jonotusnumeroon ja sitten lopuksi sanotaan, että ei ole resursseja.
Laki on otettava omiin käsiin. Kukaan ei tietenkään hyväksy sitä mutta kun tilanne pakottaa siihen. Kuten Maaranen kirjoittaa,niin helppo on konttorirottien siunailla siellä turvassa kirjoituspöytiensä takaa. Vähän kuij palopäällikkö joka sanoi, että väärin sammutettu.
Eli häiriköt on saatava kuriin ennekuin tulee ruumiita. Eli vanhan lauseen mukaan toinen lähtee laudoissa ja toinen raudoissa.
|
|
|
|
|
Varma konsti
Veli Simaukko | 15.12.2008 21:44
|
|
Munille kun tökkää, siinä talttuu isokin mies taatusti. Eikä tule surempaa vahinkoa, kuin ehkä suvussa vaikuttavien ikävien perintötekijöiden katkeaminen siihen paikkaan.
|
|
|
|
|
Mieti vähän mitä kirjoitat
Tasan | 15.12.2008 22:00
|
|
Munille kun tökkää, siinä talttuu isokin mies taatusti.
Ei tuollaisia kehotuksia saa antaa! Joku bussikuski tai matkustaja voi ottaa opiksi.
Se uutisen bussikuski olisi voinut pistää ovet auki, kuuluttaa matkustajat juoksemaan ulos turvaan ja nappia painamalla hälyyttää poliisit paikalle. Rautatankoja penkkinsä alla säilyttäville henkilöille tällainen vaihtoehto ei tietenkään tule heti mieleen.
|
|
|
|
|
Erikoinen väline
jmk | 15.12.2008 22:06
|
|
Tämmöisiä uutisia kun lukee, niin lukijalla herää kyllä mielessä kysymyksiä, joihin uutisesta ei löydy vastausta. Rautatangolla lyöminen kun ei ole perinteisesti kuulunut suomalaisten bussikuskien repertuaariin.
|
|
|
|
|
Kuskilla ei vaihtoehtoja
Matkustaja | 15.12.2008 22:12
|
|
Bussikuskin koppi on aikamoinen surmanloukku, kun iskee päälle paha tilanne. Olen joskus yöbussiin erehtynyt itse ja todistanut etupenkillä, kun humalainen nuori mies koittaa saada ilmaista kyytiä, ja kun kuljettaja sanoo, ettei käy niin kundi rupee potkimaan ja hakkaamaan minkä kerkeää. Kuljettajalla sattui olemaan joku pesismaila tms mukanaa ja mätki sillä takaisin sen verran, että tämä hyökkääjä poistui bussista ja matka alkoi.
Mikäli kuljettajalla ei olisi ollut kättä pidempää mukana, olisi hänelle käynyt huonosti. Ei kuljettaja pääse pois paikalta, kun joku hyökkää nyrkkien kera sinne kuljettajan koppiin.
Pitäisikö vaan ottaa iskut tyynesti vastaan?
Jotain turvaa kuljettajilla pitäisi olla. Vaikka sitten virallinen pamppu mukaan ja voimankäyttövälinekoulutus lisäksi.
|
|
|
|
|