Kolumni: Animaatio aikuistuu
Animaatioita tehdään yhä enemmän aikuisille
Animaatiot ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Tietenkin ne kuuluivat lapsuuteen, mutta kun aloin opiskella elokuvaa, opin arvostamaan niitä omana taiteenlajinaan.
Lue lisää:
Helsingin Sanomat
6.8.2009 8:00
Keskustele aiheesta
|
|
Näkymä
|
Sivu
|
|
|
Animaatio vain lapsille?
Finding Nemo | 6.8.2009 9:15
|
|
Kuka sen päätti, että animaatioelokuvia tulisi tehdä vain lapsille? Animaatio on ehkä monipuolisin ilmaisumuoto, mitä on: siinä on mahdollista millainen tyyli tahansa ja mikä effekti tahansa. Toki myönnän, että kokoillan animaatioelokuvat on usein mielletty lasten elokuviksi: mutta miksi on näin? Ehkä siksi, että animaatio voi olla myös hyvin yksinkertainen ja värikäs ja siis sen näköinen kuin vaikka lapsille tutut kuvakirjat.
Animaatiossa on siten yhtä paljon visuaalisia mahdollisuuksia kuin kuvituksessa. Ikävää on, että todellisiin aikuisten animaatioihin ei panosteta yhtä paljon: vaikka paljon kehuttu Waltz with Bashir on teknisesti ja taiteellisesti paljon jäljessä vaikka Coralinea tai Pixaria, Disneyn vanhoista klassikoista puhumattakaan. Mutta eihän se tietysti tuota niin paljon rahaakaan.
Kävin katsomassa Coralinen melkein tyhjässä elokuvateatterissa, jossa oli myös äiti noin viisivuotiaan pojan kanssa. Tällä ainakin oli hauskaa - kommentoi tapahtumia ääneen, eikä tainnut pelätä ollenkaan niin paljon kuin minä! Tämän perusteella lapsi ja minä nautimme elokuvasta molemmat. Pidän lastenelokuvista kovasti, mutta odottelen vielä, että oikeasti aikuisille tehtävä animaatio olisi yhtä kovalaatuista.
|
|
|
|
|
|
Israelilainen elokuva
ST | 6.8.2009 9:43
|
|
Kolumnissa kirjoittaja oli hämmästyksekseni unohtanut totaalisesti mainita sen israelilaisen elokuvan (jonka nimeä en nyt tähän hätään muista) joka oli tehty animaationa mutta aihe oli silkkaa sotaa eli täysin aikuisille suunnattu. Entäpäs Persepolis? Viimeksimainittu on sitä paitsi tehty sarjakuvasta ja tiedoksi kolumnistille ja muillekin: sarjakuvatkaan eivät ole vain lapsille rajoittettu taiteenlaji/viihdemuoto...
|
|
|
|
|
|
Waltz with Bashir
Ränttänttää | 6.8.2009 10:14
|
|
...on nimenomaan se israelilainen animaatiodokumentti Israelin ja Libanonin sodasta. Kolumnisti mainitseekin sen kolumnissaan, ihan nimeltä.
|
|
|
|
|
|
Ei rajoja
Leevi Lehtinen | 6.8.2009 10:23
|
|
Naen animaatiotaiteen yhtena taiteen muotona muiden rinnalla. Olisi yhta keinotekoista rajata sita lapsille tai aikuisille, kuin vaikkapa kirjallisuutta. Omissa animaatioissani olen aina kasitellyt enemman aikuisille ajankohtaisia aiheita. Kukin tyylillaan.
Kolumnissa kirjoittaja oli hämmästyksekseni unohtanut totaalisesti mainita sen israelilaisen elokuvan (jonka nimeä en nyt tähän hätään muista) joka oli tehty animaationa mutta aihe oli silkkaa sotaa eli täysin aikuisille suunnattu.
Jos tarkoitat 'Waltz with Bashir' leffaa niin taidettiin se mainita.
|
|
|
|
|
|
Animaatio kuuluu kaikille
Puss in Boots | 6.8.2009 10:38
|
|
Aloin itsekin miettiä käsiteltävää aihetta kun kävin katsomassa jonkin animaatioelokuvan, jonka alkamisajankohta oli elokuvateatterissa melko myöhäinen. Katsomo oli melkein täysi, mutta yhtä ainoaa lasta ei yleisössä ollut. Minusta se oli riemastuttavaa! Ainakin jossakin asiassa ihminen saa nykyään päästää sisäisen lapsensa valloilleen eikä tarvitse haalia mukaansa lapsia rekvisiitaksi voidakseen käydä katsomassa animaatioelokuvia.
|
|
|
|
|
|
Animaatio ei ole elokuvaa
Eetu | 6.8.2009 10:47
|
|
Mutta minä en silti pidä animaatioita elokuvana. Enkä pidä animaatioista (paitsi Pekka Töpöhännästä). Kaikista inhottavinta on jos elokuvassa on animaatioita seassa, eikä siitä olla kerrottu etukäteen. Ja sattuu vielä istumaan hankalalla paikalla ahtaassa teatterissa niin ettei voi pienieleisesti poistua. No okei, jos se ei ole liian silmiinpistävää, kuten joissakin Lehmuskallion elokuvissa, mutta hieman häiritsee niissäkin. Elokuvan materiaali on todellisuus, se on realistinen taidemuoto (eikä tarvitse filosofien ruveta saivartelemaan, kyllä te ymmärrätte mitä tarkoitan ja jos ette niin lukekaa Tarkovskin Vangittu aika). Tarkoitan tätä siinä mielessä, että Suomen valkokankailla elokuvia harvemmiten nähdään, elokuva-arkiston toimintaa lukuunottamatta.
Mutta kaikin mokomin ihmiset saavat diggailla animaatioita, sarjakuvia, videopelejä, tv-sarjoja, Madonnaa, tarua tähtien sodasta ja ihan mitä lystäävät (vaikka onhan se vähän ikävää kun omassa maassa ei voida tehdä oikeita elokuvia kun ne ovat liian pienen piirin juttu). Ja se Bashir mikä onkaan on varmasti oikein hyvä "elokuva", ja ehkä enemmän taidetta kuin useimmat, noh, "elokuvat" ja katson sen ehkä joskus jos muistan vuokrata.
Ja erityisesti minua inhottaa sellainen "halveksun tuskin mitään" -asenne, että kaiken pitäisi olla ihan jees ja kliffaa eikä saisi tulla pahalle tuulelle mistään, mistä aikuiset ihmiset saavat päähänsä innostua. Minä halveksun sellaista asennetta. Hieman raikasta vanhoillisuutta kehiin mielummin.
|
|
|
|
|
|
Amerikkalainen animaatio aikuistuu?
Ohikulkija | 6.8.2009 10:55
|
|
Esimerkiksi Japanissa animaatiot ovat jo pitkään olleet myös pääsääntöisesti aikuisille suunnattuja, kuten Tulikärpästen hauta, joka on yksi surullisimmista ja ahdistavimmista elokuvista, jonka olen nähnyt.
Se on kyllä totta, että animaatioihin suhtaudutaan yhä vähätellen. Niitä pidetään automaattisesti lasten viihteenä, vaikka viime aikoina moni suurimman vaikutuksen itseeni tehnyt elokuva on ollut juuri animaatio. Ehkä myös joillakin animaatiostudioilla on nykyään niin vahva status, kuten Pixarilla, että he voivat ottaa riskejä aiheiden suhteen ja toisaalta - kun elokuvan tuottamiseen ja tekemiseen menee useampi vuosi, nousee hyvä käsikirjoitus arvoon arvaamattomaan. Samanlaista rohkeutta toivoisi löytyvän myös muiltakin, ns. perinteisempia elokuvia tekeviltä studioilta.
|
|
|
|
|
|
Animaatiot myös aikuisille
BlackKitty | 6.8.2009 11:46
|
|
Olen aina rakastanut animaatioita. Jo lapsena katsoin animaatioita televisiosta, ja myöhemmin elokuvateatterissa. Suuri suosikkini oli Aristokatit, viehättävä vanhan ajan romanttinen seikailuelokuva kissoista. Teininä näin Zemeckiksen Kuka viritti ansan, Roger Rabbit, joka on yhä vielä upea sekoitus klassista film noiria ja taidokasta perinteistä animaatiota.
Viime vuosien animaatioista mieleen on jääyt erityisesti Rottatuille, hurmaava tarina rotasta, joka osaa kokata. Luulen, että yksi syy aikuisille(kin) tarkoitetun animaation nousuun on Pixar, ja toinen on tv-sarja Simpsonit. Simpsonit, Kukkulan kuningas ja South Park kelpaavat myös aikuisille, ja niinpä studioilla tajuttiin, että hei, näillä animaatioillahan voi tienata. Katsojaryhmä on valtava, kun niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin lappavat teatteriin ja ostavat dvd:itä.
Kuitenkin Waltz With Bashir on kaiken tämän aikuisten animaation tähänastinen huipentuma, syvällinen elokuva, joka poikkeuksellisin keinoin kertoo jotakin hyvin tärkeää niin sodasta kuin ihmisyydestäkin. Joku ketjussa sanoi, että se jää taiteellisestikin jälkeen Disneylle ja Pixarille. Ei todellakaan. Tämä on taide-elokuva sanan parhaassa merkityksessä. Kannattaa katsoa. Olen itse asunut Israelissa ja minulla on ystäviä Israelin armeijassa, ja toivon, että hekin ovat sen nähneet.
Mitä taas Coralineen tulee, niin olihan se kauniisti tehty, ja muistutti ohjaajansa toista, tosin Tim Burtonin elokuvana tunnettua Painajainen ennen joulua -animaatiota. Mutta miksi siihen oli lisätty se poika? Täysin turha, varmasti juuri lapsiyleisöä kosiskeleva lisäys. Ei näin. Elokuva menetti paljon charmistaan ja sanomastaan tämän ärsyttävän pyöräilevän pikkujannun myötä, jota ei Gaimanin teoksesta löydy.
|
|
|
|
|
|
Fiktiivisiä
illuusioita | 6.8.2009 11:59
|
|
"Elokuvan materiaali on todellisuus, se on realistinen taidemuoto"
Elokuvien materiaali on kuvat ja niitä voidaan tehdä muutenkin kuin valottamalla filmiä elokuvakameralla 24/25 ruutua sekunnissa. Real-ismi on yksi tyylilaji.
"lukekaa Tarkovskin Vangittu aika"
Tarkovskilla on hyviä pläjäyksiä.
"Suomen valkokankailla elokuvia harvemmiten nähdään, elokuva-arkiston toimintaa lukuunottamatta."
Kyllä nähdään paljonkin, mutta melkoisia puutteita tarjonnassa kieltämättä on.
|
|
|
|
|
|
Animaatiot ovat
JH | 6.8.2009 12:21
|
|
taas yksi niistä asioista, joiden oletetaan olevan lasten juttu. Esim. sarjakuvat, fantasia ja scifi, pelit.. yleensäkin aika monet hauskat asiat. Ilmeisesti aikuisilla ei kuuluisi olla hauskaa.
|
|
|
|
|
|
kolumnistista
hizzo | 6.8.2009 12:30
|
|
Kolumnit syntyvät ymmärtääkseni usein kolumnistin arkisista havainnoista. Hyvä kolumnisti pyrkii pohdiskellessaankin faktuaalisuuteen, kun huono esittää omia tulkintojaan vailla perusteluja. Animaatiot ovat alun perin lapsille, toteaa Itkonen. Kenties se on yleinen näkemys mutta kovin epätosi. Ei siitä sen enempää.
Vielä häiritsevämpää on se, että elokuvaa opiskelleen (?) kolumnistin raapustukset tuntuvat poikkeuksetta käsitelleen joko hollywood-bulkkia tai ylipäänsä vain länsimaista elokuvaa ja populaarikulttuuria. Aivan kuin Guillaumen Amerikka-lasit olisivat siirtyneet Itkosen silmiin sitten La Chinoisen. Miten kukaan itseään kunnioittava elokuvatoimittaja voi käsitellä animaatiota ottamatta huomioon Aasian kontribuutiota kyseiselle ilmaisumuodolle? Aivan kuin Itkonen tarkoituksella unohtaisi animen jotta kolumnin pointti olisi edes näennäisesti validi.
Mitä hesarin kolumnistilta nykyään vaaditaan?
|
|
|
|
|
|
Samoilla linjoilla
S | 6.8.2009 12:51
|
|
Itsekin hieman ihmettelen, johan anime on ollut suosittua myös aikuisten keskuudessa monia monia vuosia ihan täällä länsimaissakin, Aasiassa vielä kauemmin. Itse seuraan 24-vuotiaana paljon enemmän animesarjoja kuin mitään mitä Suomen televisiossa näytetään. Ehkä ongelmana on se, että täällä Suomessa animeen on vielä aika hankala törmätä, jos ei tiedä mitä ja mistä etsii. TV:ssäkään ei juuri näytetä muuta kuin lasten ja nuorten sarjoja animaatiopuolelta. Taitaa olla aika lailla Internet-ilmiö vielä.
Joka tapauksessa nuoremmat animaatioita seuraavat ihmiset osaavat arvostaa kyseistä ilmaisumuotoa iäkkäämpänäkin, animaation seuraajien ikäjakauma tulee varmasti nousemaan, kun nämä ihmiset vanhenevat. Samoin on tapahtunut esim videopelimarkkinoilla, nykyään 30-40 vuotiaita "pelaajia" on jo pilvin pimein.
|
|
|
|
|
|
Hizzolle
Jesse Itkonen | 6.8.2009 12:58
|
|
Hizzo,
kun kolumnin aiheena ovat tänä vuonna julkaistut elokuvat lapsiperheille, sekä erityisesti animaation virka tavallisen katsojan silmissä, niin olisi aika outoa alkaa mainitsemaan sellaista animaatiota mitä tavalliset katsojat mene perheineen katsomaan. Täälläkin monet kommentoijat ovat tuoneet esille hienoja anime klassikoita, kuten Tulikärpästen hauta, mutta kuinka monen lapsiperheen uskot etsivän Orionista sen esitysaikoja viedäkseen 5-vuotiaat jälkikasvunsa seuraamaan traagista tarinaa sodan jalkoihin jäävistä lapsista? On totta, että anime on suosiossa nykynuorison parissa, mutta jos ohittaa Miyazakin tuotannot, joita näin jälkikäteen tuodaan valkokankaille tännekin, niin nykyinen animaation tarjonta kotimaisilla kankailla on vahvasti länsimaihin painottavaa.
Koen, että yksi tärkeä osa kolumnien kirjoittamisessa on se, että ne ovat helposti lähestyttäviä. Varsinkin kun itse aloitin nuorten sivujen kirjoittajana. Elokuvateatterissa työskennelleenä olen huomannut, että valtaosaa ihmisistä ei yksinkertaisesti kiinnosta jos ranskassa tehdään hienoa lyhyttä animaatiota. Sen näkee myös katsojaluvuista. Hieno Persepolis jäi marginaalisen yleisön suosioksi Suomessa. Hesarin Nyt-liitteen toimituksella on myös oma elokuvatoimitus, jotka kirjoittavat marginaalisemmastakin tuotannosta, joten mielummin keskityn kirjoittamaan länsimaisesta tuotannosta jonka tunnen paremmin.
Kuten totesin kolumnissa, animaatiot eivät suinkaan ole pelkästään lapsille. Mutta kun katsoo nykyhetken perhe-elokuvien tarjontaa, ei minusta voi olla ihmettelemättä, että missä kohtaa lastenelokuva päättyy ja selkeästi vain aikuisille tarkoitetut osiot alkavat. Moinen sekoitus ei aina kuitenkaan toimi.
|
|
|
|
|
|
näin
Liikkuja | 6.8.2009 13:15
|
|
Itsekin hieman ihmettelen, johan anime on ollut suosittua myös aikuisten keskuudessa monia monia vuosia ihan täällä länsimaissakin, Aasiassa vielä kauemmin. Itse seuraan 24-vuotiaana paljon enemmän animesarjoja kuin mitään mitä Suomen televisiossa näytetään. Ehkä ongelmana on se, että täällä Suomessa animeen on vielä aika hankala törmätä, jos ei tiedä mitä ja mistä etsii. TV:ssäkään ei juuri näytetä muuta kuin lasten ja nuorten sarjoja animaatiopuolelta. Taitaa olla aika lailla Internet-ilmiö vielä.
Joka tapauksessa nuoremmat animaatioita seuraavat ihmiset osaavat arvostaa kyseistä ilmaisumuotoa iäkkäämpänäkin, animaation seuraajien ikäjakauma tulee varmasti nousemaan, kun nämä ihmiset vanhenevat. Samoin on tapahtunut esim videopelimarkkinoilla, nykyään 30-40 vuotiaita "pelaajia" on jo pilvin pimein.
Myönnettäkööt että "anime":n puuttuminen pisti itselläkin silmään, onhan sitä tehty aikuisille jo kymmeniä vuosia. Toisaalta animaatio on tullut jo niin suureksi osaksi "oikeita" elokuvia että niiden välille on lähes turha tehdä eroa (katso mikä vain acton/fatasy/scifi elokuva viimeisen 10v ajalta etkä voi välttyä animaatiolta, vanhoissa sci-fi leffoissakin animoitiin esim. laser-säteet, tosin erilaisella tavalla kuin tänäpivänä.)
Animaatio on mielestäni parhaimmillaan kun se ei ole liian tarkkaa, jättää tilaa mielikuvitukselle.
|
|
|
|
|
|
njaah
Liikkuja | 6.8.2009 13:23
|
|
Kuten totesin kolumnissa, animaatiot eivät suinkaan ole pelkästään lapsille. Mutta kun katsoo nykyhetken perhe-elokuvien tarjontaa, ei minusta voi olla ihmettelemättä, että missä kohtaa lastenelokuva päättyy ja selkeästi vain aikuisille tarkoitetut osiot alkavat. Moinen sekoitus ei aina kuitenkaan toimi.
Jaa, tätä ajoit takaa.
Olet kyllä oikeassa että koko perheen animaatiossa voi olla vaikea pitää tarina kaikkia kiinnostavana(ja kaikille sopivana), mutta tämä ei ole mielestäni pelkästään animaation ongelma.
P.S. Minusta on hienoa että kolumnisti vastaa keskusteluun omasta kolumnista...
|
|
|
|
|
|
Kasvatusmielessä pelko on joskus hyväksi
Maleficent | 6.8.2009 13:23
|
|
Minusta Coraline ei ole liian pelottava 7-vuotiaille, vika löytyy vanhemmista jotka kasvattavat kersansa teletappipumpulissa. Ennenvanhaan saduissa heitettiin noidat elävältä uuniin, suden maha leikattiin auki ja ilkeät äitipuolet pakotettiin tanssimaan kuumissa rautakengissä kunnes henki lähti. Jos Fantasia tehtäisiin nyt, se tod.näk. olisi ilman Skeleton Dancea koska sitä pidettäisiin liian pelottavana. Näin Tulikärpästen haudan vasta nyt, mutta jos olisin nähnyt sen lapsena se olisi tehnyt vielä suuremman vaikutuksen. En pitänyt sitä ahdistavana, surullisena kylläkin. Samoin kuin Veljeni Leijonamielessä se käsittelee kuolemaa, mutta antaen myös toivoa.
Pelkojen ja kuoleman käsittely saduissa ja elokuvien tultua animaatioissa on ennen antanut lapsille väylän käsitellä pelkojaan, mutta myös oppia moraalia. On itsekästä aikuisilta tehdä animaatioita tai mitä tahansa elokuvia vain itselleen. Jospa löytyisi keskitie; tehtäisiin myös lapsille suunnattuja fiksuja ja syvällisiä animaatioita.
|
|
|
|
|
|
hizzo
hizzo | 6.8.2009 13:55
|
|
Ad Jesse Itkonen
Onko kolumnisti epäonnistunut jos hän joutuu kolumninsa ulkopuolella selittämään sanojaan ja rajaamaan aihettaan? Mene ja tiedä. Jos olisin lukenut tämän kirjoituksen nuorten palstalta, olisin voinut ehkä ohittaa tietyt ristiriidat olankohautuksella. Konteksti tuntuu selvemmältä. Tämän kolumnin ajatukset voivat päteä tähän hyvin valikoituun pinnalla olevien animaatioiden joukkoon, mutta yleistykset eivät päde pinnan alta löytyvään materiaaliin. Taloudellisesta menestyksestä ja sen merkityksestä elokuvataiteessa ei viitsi edes alkaa paasaamaan, vähän kulunutta ja kuultuahan se on. Silti tuntuu hassulta että elokuvia opiskellut kolumnisti olisi kiinnostunut kirjoittamaan ainoastaan niistä elokuvista, jotka ovat olleet menestyksiä lippuluukuilla.
|
|
|
|
|
|
animaatio syntyi aikuisille
Jari Lehtinen | 6.8.2009 14:00
|
|
Aihe on hauska, koska animaatio syntyi nimenomaan aikuisia katsojia varten.
Quirino Christiani teki Argentiinassa ennen toista maailmansotaa kaksi maailman kolmesta ensimmäisestä kokoillan animaatiosta. Molemmat olivat äkäisiä poliittisia satiireja. Maailman ensimmäisiä värianimaatioita 1890-luvulla tehtaillut Emile Reynaud sijoitti uimarantakohtaukseensa viiksekkään herrasmiehen, joka tirkisteli naisten pukukopin sisälle kunnes gentlemannia tultiin potkimaan takamukselle. Siitä animaatio lähti. Vielä 1940-luvulla Tex Averyt ja kumppanit saivat vallattomat ja levottomat lyhytfilminsä teattereihin illan (aikuisten) pääelokuvan alkunumeroksi, mutta tapa muuttui täsmälleen siinä vaiheessa kun televisio alkoi 1950-luvulla levitä. Animaatio tippui televisioon ja siltä alettiin vaatia kaikillesopivuutta.
1910-luvulla kasvattajapiirit Japanissa kyselivät, onko oikein että elokuvien yleisöstä 30-40 prosenttia on lapsia, ja mikä vaikutus sillä on. Tuossa yhteydessä, siis jo 1910-luvulla, animaatiot nähtiin käytännöllisenä keinona suojella alaikäisiä liikkuvan kuvan turmiolliselta vaikutukselta. 1930-luvun lähes surrealistisiin mittoihin yltänyt animoitu sotapropaganda ei ollut mikään ongelma. Se oli sivistävää ja valistavaa aineistoa, jolle kasvatus saattoi antaa täyden hyväksyntänsä.
Animaatiosta tekemällä tehtiin lastenohjelmistoa, koska mitään muuta lastenohjelmistoa ei ollut. On harmi, että tilanne ei ole niistä ajoista sanottavasti muuttunut.
Yksi vanha tapa saisi palata takaisin muodossa tai toisessa. 1970-luvulla maamme kouluissa kierteli elokuvamies, jonka saavuttua koko koulu istutettiin jumppasalin lattialle katsomaan Norman McLarenin avantgardistisia lyhytanimaatioita. Se oli niin huima katseluelämys, täynnä mielikuvituksen lentoa ja värien kiihkoa, että sen kokeneet tuskin erehtyvät aikuisinakaan pitämään animaatioita pelkkänä Tomina ja Jerrynä. Huolettaa vain kysymys, missäköhän pikkuinen kasvava yleisön edustaja saisi nähdäkseen McLarenia tänä päivänä? Ei ainakaan televisiosta. Kuten ei silloinkaan.
|
|
|
|
|
|
hmm
tero | 6.8.2009 14:16
|
|
"Animaatiossa on siten yhtä paljon visuaalisia mahdollisuuksia kuin kuvituksessa. Ikävää on, että todellisiin aikuisten animaatioihin ei panosteta yhtä paljon: vaikka paljon kehuttu Waltz with Bashir on teknisesti ja taiteellisesti paljon jäljessä vaikka Coralinea tai Pixaria, Disneyn vanhoista klassikoista puhumattakaan. Mutta eihän se tietysti tuota niin paljon rahaakaan."
Tuosta julistuksesta olen kyllä aivan vastakkaista mieltä. Coralinea en ole nähnyt mutta Pixarin animaatiot ovat samalla kaavalla tehtyä hollywood-liukuhihnakamaa, josta taiteellisuus on kyllä aika kaukana. Pari poikkeusta saattavat vahvistaa säännön. Lopputuloksena on aina viihdyttävä tarina, sopivine nokkeluuksineen eikä tuotoksien jälkeen katsojalla saa olla paha mieli. Ja tuon kaavan toistamisen jenkkianimaatio osaa kyllä hyvinkin. Teknisestä puolesta sen verran että Bashir oli erittäin visuaalinen omalla tavallaan ja olisi typerää edes verrata sitä Pixarin 3d-animaatioon, kerronnan tavoitteiden ollessa kuitenkin varsin erilaiset. Itseeni Waltz with Bashir teki moninkertaisesti suuremman vaikutuksen syvällisyydellään kuin mikään Pixarin animaatioista. Kuten roskaruoallakin, myös jenkkianimaatiolla on ne omat turvallisen herkulliset, mutta hieman pinnalliset puolensa.
|
|
|
|
|
