Porno väijyy nuoria kaikkialla
Aikoinaan piti tehdä työtä löytääkseen pornoa. Nykyään pitää tehdä työtä, jotta ei joudu näkemään sitä, sanoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Raisa Cacciatore. Myös seksuaalikasvatuksen nimellä nuorille voidaan hänen mukaansa tarjota mitä tahansa.
Lue lisää:
Helsingin Sanomat
13.9.2009 19:03
Keskustele aiheesta
|
|
Näkymä
|
Sivu
|
 |
|
Niinpä niin
Allyson | 13.9.2009 19:13
|
|
Valitettavasti nuoret naisetkin kulkevat kadulla pornahtavissa vaatteissa. Tämä lienee ajan ilmiö, sillä pornoriippuvaiset ovat saaneet yliotteen, ja saaneet kakarat kuvittelemaan, että porno on normaalia aikuisten kanssakäymistä. Jo esiteinit kyselevät mitä tehdä kun teinipoikakaverit ehdottelevat pornolehdistä oppimiaan asentoja ja muuta käyttäytymistä. Teiniyteen kuuluu uteliaisuus seksistä, mutta porno on aivan toinen juttu. Iltapäivälehdet ovat etunenässä esittelemässä missi sitä ja missi tätä, aina bikineissä tai rinnat näkyvissä. Naisten kohdalla viitataan aina seksiin, oli asia mikä hyvänsä. Nuoret naiset kuvittelevat, että koko ajan pitää olla seksikkään näköinen. Myös ns naistenlehdet tuputtavat samaa. Lopputuloksena on seksin ja pornon sekasotku, josta ei ota pirkkokaan selvää. Kiitos Raisa C kun otit asian esille.
|
|
|
|
|
Monien ikäluokkien seksielämä pilattu
keski-ikäinen | 13.9.2009 19:28
|
|
Jokainen sukupolvi luulee olevansa ensimmäinen, joka osaa naida, mutta kun ilotonta nykymenoa katsoo, tuntuu joskus, että me olimme viimeinen.
Joka puolelle tunkevan pornon myötä on alkanut seksin pimeä vuosisata. Sääliksi käy nykynuoria, niin rajoitettu on malli, jonka he saavat.
|
|
|
|
|
Make
Make | 13.9.2009 19:43
|
|
Joka puolelle tunkevan pornon myötä on alkanut seksin pimeä vuosisata. Sääliksi käy nykynuoria, niin rajoitettu on malli, jonka he saavat.
Eiköhän vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten annettu vielä rajoitetumpi malli, kun seksistä ei saanut puhua mitään, ja sitä sai harrastaa vain naimisissa olevat heterot.
|
|
|
|
|
Voisitko
-M- | 13.9.2009 19:43
|
|
Allyson kertoa minullekin, mitä ne pornahtavat vaatteet ovat?
|
|
|
|
|
"Kurkkua myöten täynnä"
Iivari Tahko | 13.9.2009 19:48
|
|
Ihmiset ovat pornolla kyllästettykä eikä mikään enää taida tuntua missään. Rakkaus on vaihdettu "trendikkäästi" pornoon, aivät raukkarievut taida enää tietää mitä rakkaus parisuhteessa merkitsee. Rakkauden sisällä, seksi on kaunista.
Silloin haluaa vain parasta toinen toisilleen. Ei sisällä ajattelua, minulle kaikki tässä heti ja nyt.
Onneksi, poikkeuksia on, ovat niitä maan hiljaisia, muutenkin. Eli "kell´onni on, se onnen kätkeköön."
Sillä sitä se todella on. Eikä sitä onnea saa rahalla eikä millään pornahtavilla vaatteilla, suttuisilla trapetsitempuilla, likaisilla nimittelyillä ym.
Aikuiset ovat sotkeneet, lianneet myös omien lastensa maailman pornolla, antamalla sen tulvia jokapuolelta, jokapaikkaan kodissa, joka pitäisi olla lapsen, nuoren turvalinnake. Porno taitaa olla ihmisillä elämänarvo number 1 nykyään. Äidinmaito ja napanuora. Sitten vanhemmat hmettelevät, miksi nuoret ovat hämillään, ahdistuneita, masentuneita eivät halua avioitua, eivät halua lapsia, eivät halua jatkaa sukupolvien ketjua...ei pornon avulla.
Ei huvita. "Kurkkua myöten täynnä." Niinpä.
Ja markkinavoimat kilpaa usuttavat pornahtamaan, seksahtamaan tunkkaisesti, tympeästi kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa asioissa, niin vanhempia kuin lapsiakin." Kauppa se on joka kannattaa" ja pornokauppa varsinkin kannattaa, seksinriuduttamien ihmisten ansiosta ja aneemisen elämän myötävaikutuksella.
|
|
|
|
|
Älkääs nyt
Iines | 13.9.2009 19:49
|
|
Kaikki on hyväksyttävää, ei ihmisillä pitäisi olla rajoja. Pikkulapsille homomyönteistä kasvatusta ja kiihottavia naisia, ihan normaaliahan se on, vai eikö? Jos olet vastaan, olet kehityksen jarru, fossiili, homofoobikko, ahdasmielinen tms!
|
|
|
|
|
Miksi itse vaikenette?
Stadin kundi | 13.9.2009 19:57
|
|
Miksi te seksuaalivalistajina itseänne pitävät sitten olette koko ajan olleet hiljaa seksin laatutekijöistä? Olette kyllä pelotelleet nuoria teiniraskauksilla ja taudeilla ja onneksi opastaneet niiden ehkäisemisessä. Muu info onkin sitten epämääräistä hymistelevää hellyyslällyyttä, josta kukaan ei ota enempää selvää. Makuuhuonetaidot opitaan vain sieltä pornopuolelta, joka jossain määrin vääristelee ihanteita siittimien ja rintojen koosta ja suorituskyvystä. Toisaalta kuitenkin, siellä missä on pornoa, ovat ihmiset parempia rakastajia kuin maissa missä se on kiellettyä.
|
|
|
|
|
Pornoa kaikille pakolla
M | 13.9.2009 20:02
|
|
Jo esiteinit kyselevät mitä tehdä kun teinipoikakaverit ehdottelevat pornolehdistä oppimiaan asentoja ja muuta käyttäytymistä. Teiniyteen kuuluu uteliaisuus seksistä, mutta porno on aivan toinen juttu. Iltapäivälehdet ovat etunenässä esittelemässä missi sitä ja missi tätä, aina bikineissä tai rinnat näkyvissä. Naisten kohdalla viitataan aina seksiin, oli asia mikä hyvänsä. Nuoret naiset kuvittelevat, että koko ajan pitää olla seksikkään näköinen. Myös ns naistenlehdet tuputtavat samaa. Lopputuloksena on seksin ja pornon sekasotku, josta ei ota pirkkokaan selvää. Kiitos Raisa C kun otit asian esille.
No voi kauhistuksen kanahäkki. Minkälaiseen syöksykierteeseen yhteiskuntamme nyt joutuukaan. Ihmiset eivät enää tiedä lainkaan mitä on rakkaus, kun teinitytöillä on liian lyhyet hameet ja pojat lukevat ja katsovat kovaa pornoa internetistä. Eikös tämä porno jo unohtunut vähäksi aikaa, kun yhteiskunnan pahimmat uhat olivat tietokonepelit ja nettipokeri. Kyllä sitä on pornosta ennenkin mallia tässä maailmassa katsottu ja näyttää vaan parisuhteet onnistuneet.
|
|
|
|
|
kukkia ja mehiläisiä
M | 13.9.2009 20:06
|
|
Jokainen sukupolvi luulee olevansa ensimmäinen, joka osaa naida, mutta kun ilotonta nykymenoa katsoo, tuntuu joskus, että me olimme viimeinen.
Meinaatko, että se toi seksiin lisämaustetta, kun omat vanhempasi joko antoivat seksistä kysyttäessa selkään, tai naama punaisena puhuivat kukista ja mehiläisitä. Toihan tuo varmaan pientä jännintystä sitten teininä asioita isosiskojen/-veljien ohjeiden perusteella opetellessa...
|
|
|
|
|
pornoa tulvii pelloille
M | 13.9.2009 20:11
|
|
Aikuiset ovat sotkeneet, lianneet myös omien lastensa maailman pornolla, antamalla sen tulvia jokapuolelta, jokapaikkaan kodissa, joka pitäisi olla lapsen, nuoren turvalinnake. Porno taitaa olla ihmisillä elämänarvo number 1 nykyään. Äidinmaito ja napanuora. Sitten vanhemmat hmettelevät, miksi nuoret ovat hämillään, ahdistuneita, .
Tuntuupa sinun sisäinen maailmasi olevat kovin täynnä pornoa, tai ainakin se näyttää hallitsevan elämääsi. Itse kun en tuota hirvittävää tulvaa koe tulevan mistään, vaikka imeiusesti samassa maassa asummekin.
|
|
|
|
|
Make-kulta!
vanha rouva | 13.9.2009 20:11
|
|
Sinulta meni nyt jotakin ohi. Suosittelen, että vain seuraat ajatustenvaihtoa. Sillä tavoin saat selvän, mistä puhutaan. Tällä menolla ei ole mitään tekemistä 70-luvun kanssa.
|
|
|
|
|
Iines
Mursu | 13.9.2009 20:12
|
|
Kaikki on hyväksyttävää, ei ihmisillä pitäisi olla rajoja. Pikkulapsille homomyönteistä kasvatusta ja kiihottavia naisia, ihan normaaliahan se on, vai eikö? Jos olet vastaan, olet kehityksen jarru, fossiili, homofoobikko, ahdasmielinen tms!
Miten muistan paljastissiset lehtimainokset menneiltä ajoilta jossa myytiin autoja, maakuntalehtien kansissa mainostettiin Jallua perheenäideille, tupakkamainoksissa naiset olivat jalat levällään. Tämän päivän porno on aina ollut ja on tuleva olemaan. Kirkkoveneitä on piirretty jo kivikaudella.
Nykyään nuoret pojat ovat enemmän hämillään kun lehdissä saa lukea että naisten tissien katteluon, iljettävämpää on ehdotella naiselle.
|
|
|
|
|
Nuoret pojat kärsivät eniten
liikaa pornoa | 13.9.2009 20:15
|
|
Nykyään erityisesti televisiossa ja muotimaalimassa pursuva seksi masentaa sekä tytöt, jotka eivät täytä kaikkia pornotähden/mallin ominaisuuksia tai jotka haluaisivat tulla huomatuksi myös muuten kuin seksimielessä ja pojat, jotka eivät saa seksikokemuksia, vaikka ympärillä pyörii vähäpukeisia teinejä. Erityisesti seksin puutteesta kärsivät nuoret pojat ovat hajoamassa, katkeroituvat ja alkavat syrjimään kaikkia naisia kostoksi. He ovat saaneet mediasta sellaisen kuvan, että seksi on tärkein asia elämässä ja kun sitä ei omalle kohdalle tulekaan, niin elämän tarkoitus katoaa.
En ole samaa mieltä siitä, että synnytysvideot ja kuvilla sukupuolitaudeista olisivat pornoa. Teinit, jotka harrastavat seksiä eivät tiedä tarpeeksi sukupuolitaudeista, raskaaksi tulemisesta, raskaudesta tai synnytyksestä. Monille teinitytöille e-pillerien otto-ohjeet ovat täysin hepreää keskustelupalstojen kysymyksiä seuranneena. Vaikka pakkauksessa olisi e-pillerien otto-ohjeet unohdustapauksissa, ei niitä ymmärretä. E-pillerien sijasta pitäisi suosia kondomia. Jos tyttö ei ymmärrä pillereiden ottamisesta, ei hänelle saisi niitä määrätä. Lisäksi, kun pillerit eivät estä sukupuolitauteja.
Kannattaa erottaa sukupuolitautivalistus ja parisuhdevalistus. Monille nuorille pojille tytöt ovat vain seksiobjekteja, joten valistusta parisuhteesta ja naisten kanssa toimimisesta tarvittaisiin. Jos televisiosta ja lehdistöstä vähennettäisiin seksiä, erityisesti nuorten poikien ahdistunut ja katkeroitunut olo helpottuisi.
|
|
|
|
|
Löytyi sitä ennenkin
Kursiivi | 13.9.2009 20:15
|
|
Olen 70-luvun alun lapsi, ja ensikosketuksen pornoon sain alle kouluikäisenä kun satuin vanhempien papereita penkoessani törmäämään pariin pornolehteen. Kiellettyhän oli tutkimasta joka nurkkaa, mutta mitä sitten? Vanhemmat olivat kyllä jo suvunjatkamisen ja synnyttämisen perusteet selittäneet, kun pikkuveli oli pullana uunissa, käyttäen apuna ruotsalaista hyvin graafista kirjaa. Ja maalla kun asuttiin, niin suoraan sanoen nussivathan ne elukatkin aika julkisesti. No, vanhemmat eivät muutenkaan olleet mitenkään kainoja puhumaan asioista, ja joskus 80-luvulla kun olin teini katseltiin MTV:n lähettämät Emmanuellet yhdessä.
Teiniaikaan lehtiä ja kiihottavia tekstejä kyllä aina löysi jostain, pahimman puutteessa vaikka kirjastossa Hiten raporttia selatessa kädet hikosivat. Videot olivat sitten hankalampia saalistettavia.
En oikein koe kamalana asiana jos murrosikäinen katselee normaalia (kohta joku pyytää määrittelyä) pornoa silloin tällöin. Seksistä ne ovat kiinnostuneita kuitenkin, ja vanhemmilla on valta vaikuttaa siihen minkälaisen näkemyksen lapsi asiaan saa. Lähinnä huolestuttaa se, että nykyään on paljon aika raakaa matskua tarjolla, kieroa kamaa jota ei tarvitsisi tehdäkään.
|
|
|
|
|
Pidetään porno pornomediassa
Kuluttaja | 13.9.2009 20:20
|
|
Niinpä! Miksi niin sanottu tavallinen media on siirtynyt oikean pornomedian reviirille. Ennen vain pornolehdissä oli pornoa. Miksi pornoa ei pidetä k-18 pornomedioissa.? Tähän tietää vastauksen vain mediat itse.
|
|
|
|
|
taas turhaa voihotusta
Hansu | 13.9.2009 20:22
|
|
Kyllähän sen seksin pitäisi olla ihan luonnollinen asia. Tässä uutisoinnissa on mennyt porno ja erotiikka aivan sekaisin. Vai onkohna tämänkin aiheen kirjoittaja feministitä ääripäätä joka ei tiedä mitä on erotiikan ja seksin erol. Kyllä sitä pornoa saa vieläkin hakemalla hakea tänäkin päivänä. Erotiikka kunniaan.
|
|
|
|
|
kaikki on pornomediaa
M | 13.9.2009 20:31
|
|
Niinpä! Miksi niin sanottu tavallinen media on siirtynyt oikean pornomedian reviirille. Ennen vain pornolehdissä oli pornoa. Miksi pornoa ei pidetä k-18 pornomedioissa.? Tähän tietää vastauksen vain mediat itse.
Mitäpä se porno itseasiassa on? Minun mielestä se on luteriaisen kasvatuksen aikaan saama perversio, jossa ei osata suhtautua omaan seksuaalisuuteen saati sitten tutkia sitä. Onhan se tietty ikävää, ettei sänkyhommat eivät enää ole niin jännittävia ja tuhmia, kuin aikanaan. Surullista, että tätäkin taakkaa vielä yritetään siirtää nuoremmille ja kauhulla vaahdotaan alusvaatemainoksista. Josko vaikka kerran katselisitten niitä tissejä siinä mainoksessa ilman, että tulee heti kiihottunut syyllisyydentunto päälle.
|
|
|
|
|
Lisää Kontulaa
Majsteri Rantaluola | 13.9.2009 20:32
|
|
"Pojat oppivat perustavia ihmissuhdetaitoja tapittaessaan anteliaita naisvartaloita. Missä ovat vastavuoroiset kumppanit, hellyys, erotiikan utuinen hipaisu ja tasapainoinen kasvu kohti ihanteellista seksuaaliterveyttä?" Mikko Puttosen sanoja aiheesta, johon haluaisin kommentoida:
Miesten kypsyys ja poikien karkeus on klishee. Epäilen, että porno uhkaa kaikkia ihmisiä nykyään ikään katsomatta. Myös ne kolme- ja nelikymppiset miehet ja naiset, joiden oletetaan oppineen silittämään kilejä ja nuuhkimaan kukkia ja pelaamaan partneriensa kanssa lautapelejä ennen yhdyntää, todennäköisesti ottavat joskus "oikotien onneen" ja kalunsa/klittinsä kouraan ja lukevat tai katsovat kovaa pornoa eikä mitään Marita Liulian installaatioita ennen sänkyhommia. Jos käsi on ollut kaksikymppisenä hanskassa, se ei ole enää siellä vanhempana, koska vähempikin riittää. Koska toisen ainutlaatuisuus ei enää kiinnosta niin paljon.
Seksissä pätee nykyään kolme kategoriaa. Ne ovat
a) Onko se laitonta vai laillista?
<-- Pedofiilit ja gerontofiilit ja -fiilit kaatuvat tähän esteeseen.
b) Onko sitä tarpeeksi?
<-- Nuoret kaatuvat tähän esteeseen.
c) Onko se hyvää (runollista, kaunista, syvällistä)?
<-- Tavikset kaatuvat tähän esteeseen.
On hyvä, että seksin kentällä on Kinseyn ja Kontulan Osmon ja Annan kaltaisia tutkijoita, jotka kuvaavat sitä,
mitä siellä todella tapahtuu eikä sitä, mitä siellä PITÄISI tapahtua. Haluan liittyvä heidän joukkoonsa.
|
|
|
|
|
mitää pahaa seksiobjekteissa?
M | 13.9.2009 20:38
|
|
Kannattaa erottaa sukupuolitautivalistus ja parisuhdevalistus. Monille nuorille pojille tytöt ovat vain seksiobjekteja, joten valistusta parisuhteesta ja naisten kanssa toimimisesta tarvittaisiin. Jos televisiosta ja lehdistöstä vähennettäisiin seksiä, erityisesti nuorten poikien ahdistunut ja katkeroitunut olo helpottuisi.
Kaikille aikuisillekin mielhille nainen on osaksi myös vain seksiobjekti, se ei muutu valistuksella mihinkään. Tämä iei tietenkään tarkoita, etteivätkö miehet pysty romanttiseen suhteeseen. Harvassa ovat ne runopojat, joille tulee naisesta tai miehestä ensin mieleen aina seurustelu romanttinen suhde. Enkä usko näin olevan myöskääln naisten keskuudessa, sitä vaan ei kehdata sanoa.
Kielletäänkö vaikka kaikilta tuhmat ajatukset ja määrätään vankeutta jos tulee seksi mieleen.?
|
|
|
|
|