Äiti, poika ja huono henki

Marjo Heiskasen romaani kertoo pienperheen selviytymistarinan

Keski-ikäinen nainen ja hänen 14-vuotias poikansa ovat kai jo oletusarvoisesti eri maailmoista. Marjo Heiskasen (s. 1963) esikoisromaanissa he muodostavat perheen, jonka kohtaamattomuuden ympärille tarina kiertyy.

Ja nyt ei ole kyllä vika murrosikäisessä jullissa. Nisse on jokamamman toivepubis: hän hoitaa erinomaisesti koulunsa, harrastaa musiikkia, bofferointia ja kaktuksia. Koulun jälkeen poika osallistuu vapaaehtoiseen "vanhusjelppiin" ellei sitten ulkoiluta perheen koiria. Hän on "sykkiläinen hikke", jota nolottaa koenumero 9+. Lempiajattelija on ilon filosofi Spinne ( Spinoza), protulahjaksi Nisse toivoo teeastiastoa.

Mainio tyyppi vaikuttaa (valitettavasti) täysin kirjailijan mielikuvituksen tuotteelta.

Ikätoveriensa tapaan Nisse on kumminkin myös koneella viihtyvä NiceBit, joka pelailee, mesettää ja itse asiassa blogaa koko oman tarinansa.

Heiskanen tyylittelee onnistuneesti pikkuvanhan järkiveikon kielimaailman, jossa arkiläppä ja verkkoslangi sekoittuvat ihan oikeaan ajatteluun. Häröilyn, rehaamisen, evottamisen ja muiden aikalaisilmaisujen kanssa kujalle joutuva lukija joutunee kääntymään nuorison puoleen.

Idiootin valinta on ironinen romaanin nimi. Se on Nissen läppä pieleen menneelle hankkeelle, mutta myös tehtävä, johon romaanin lukijakin osallistuu: mikä tässä näennäisen pärjäilevässä keskiluokkaisessa perheessä oikein mättää, eli keneltä puuttuu tolkku?

Teoksen sävy on väliotsikoitaan myöten kepeä, muttei köykäinen. Maisa paljastuu tragedian äidiksi, jonka ratkaisematon trauma tuo mieleen vielä William Styronin menestysromaanin Sofien valinta (1979). Maisan esikoinen on kuollut kolmikuisena vauvana onnettomuudessa, josta hän kaikkien äitien tapaan syyttää vain itseään.

Lapsenmenetys sitoo Maisan mielen vuosikausiksi. Hän ikään kuin valitsee tyttärensä kuvitteellisen hahmon ennen Nisseä, eikä pysty näkemään varttuvaa poikaansa.

Nissellä ei ole aavistustakaan perheen lähihistoriasta tai vanhempiensa eron taustoista. Hän saa vain osakseen äitinsä ennakoimattoman tunne-elämän, pelottavan päällekäyvän affektiivisuuden - ja ihmettelee.

Erityisesti hän ihmettelee löydettyään kotikoneelta Maisan kirjeitä ynnä muita purkauksia. Nisse laittaa materiaalit koeluontoisesti verkkoon, ja nettikansan palautteissa Maisa joutuukin ristivaloon.

Romaani kehittelee naisen häilyvän vieraantunutta hahmoa eri suunnista, hänen miessuhteistaan, työurastaan ja äitiydestään. Maisa vaikuttaa liki karikatyyrinomaiselta kontrollifriikiltä, vaikka Heiskanen pyrkii myös syventämään henkilökuvaa esimerkiksi sukelluksilla lapsuuteen.

Näissä jaksoissa esikoisromaanin ilmaisu takkuaa, ja tämä näkyy selvästi jo avauksessa. Kerronta jää hinkkaamaan rikotun simpukan motiivia: "massaksi muuttunut simpukka" on "töhnää" , "mönjää".

Mutta milloin juoni ei ruoki tarinaa, on tekstin syytä elää senkin edestä. Simpukan salaisuuteen palataan toistuvasti, vaikka antavampi laajennuspaikka allegoriselle tasolle olisi ollut vaikkapa kerrontaan kudottu musiikillinen maailma.

"Jos Nisseä ei olisi, voisin tuhoutua rauhassa", tuumaa Maisa. Paradoksaalisesti hänelle tuupataan positiivista ajattelua energianlähteeksi työpaikallaan, mutta solubiologi kammoaa konsulttien ilon kautta -mantraa.

Nisse-poika lyö analyysitaidoillaan konsultit laudalta. Hän kirjoittaa tutkielmaa Spinozasta ja näkee - tietämättään - suoraan äitinsä pimeyteen. Maisa on Spinnen kuvaama ylitsekäyvien tunnetilojen orja, joka ei ole omassa vallassaan, vaan sattuman alainen:

"Hän on niin sen vallassa, että usein hänen on pakko seurata huonompaa vaihtoehtoa vaikka onkin selvillä paremmasta. - Just niinku mun mutsi toi 'pakko seurata huonompaa vaihtoehtoa'."

Maisa näkee ainoastaan Nissen "laiskuuden ja siivottomuuden" eli lattialla lojuvat vaatteet.

Varttuvan nuoren miehen valtavaa kapasiteettia ja energiaa hän ei jaksa havaita, paitsi ehkä aivan romaanin viime hetkillä, jotka lupailevat valoa. Maisa päättää näet "hankkiutua henkiin Nissen kunniaksi" kuten niin moni alamaissa vaeltanut äiti-ihminen häntä ennen.

"Siitä luovu minkä jo menetit" on kelpo neuvo itse kullekin. Marjo Heiskasen teos on viisaan oloinen ja hyvin nähty elämänkuva. Romaanin harvemmin nähty asetelma ja erityisesti Nisse aka NiceBit paikkaavat mainiosti esikoisteokselle tavanomaisia ilmaisun ja rakenteen lastentauteja. Arvelen Idiootin valinnan löytävän lukijoita myös mesettäjien sukupolvesta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi