"Aikaisemmin koin etten ollut mistään kotoisin"

Riku Korhonen ratkaisi oman kolmenkympin kriisinsä tekemällä kirjan

  Riku Korhonen on 31-vuotias turkulainen. Hän ei voi muuta kuin myöntää romaaninsa lähtökohdat:

"Elin lapsuuteni Ilpoisten lähiössä Turussa. Aikaisemmin koin, etten ollut mistään kotoisin. Sitten vuonna 1991 kuulin Megacity Four -bändin biisin Desert Song, joka kertoi lähiölapsuudesta. Kappaleen kautta tajusin, että omakin lapsuuteni voi olla merkittävä."

Hän on aina ollut kiinnostunut kirjoittamisesta. "Ala-asteella kirjoitin loppumatonta merirosvotarinaa. Jos kirjoitin sen vahingossa umpeen, pistin aina käyntiin meritaistelun, joka purki tapahtumat."

Korhonen on myös lukenut paljon - ja sen jälkeen apinoinut parhaita lukemiaan. Esimerkiksi Witold Gombrowiczia. Nämä "kirjoittamisen harjoitelmat" hän on hävittänyt. Vasta ensimmäinen julkaistu teksti on säilynyt.

Vuonna 1999 Korhonen kirjoitti Varsinais-Suomen taidetoimikunnan Reviiri-antologiaan kertomuksia lähiöelämästä. Sammakko-kustantamon Seppo Lahtinen otti yhteyttä, ja miehet sopivat, että Korhonen kirjoittaisi tekstien perusteella kirjan. Nyt teos on sitten valmis.

Korhonen on opiskellut Turun yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja aloitti muutama vuosi sitten luovan kirjoittamisen koulutusohjelman.

"Siitä oli paljon apua. Lakkasin suhtautumasta teksteihini henkilökohtaisesti ja opin kirjoittamaan niitä uudelleen", hän kertoo.

Katsotaanpa: Korhonen pitää tekstien hiomisesta. Seitsenvuotiaana hän osasi purkaa tekstinsä umpikujat. Parikymppisenä hän teki Gombrowicz-kirjoitusharjoituksia. Esikoisromaanissaan hän hallitsee kolmeakymmentä päähenkilöä ilman, että lukija menee näiden keskellä solmuun.

"Kirjaa ei ole rakennettu eeppisesti yhden ison tarinan kautta, vaan se on muutaman motiivin varassa: putoavan liikkeen, housujen laskemisen, karkkien."

Kaikki tämä kertoo, että Korhosen täytyy kirjoittaa tekstinsä hyvin tietoisena tekemästään.

"Olen tietoinen siitä, että kirjoitan tietoisesti", Korhonen sanoo. "Olen kova suunnittelemaan: tein esimerkiksi etukäteen tarkat kaaviot rakenteesta. Silloin ei tarvitse pelätä lamaantumista."

Vaikka Korhonen on humanisti, työskentelytavoiltaan hän muistuttaa enemmän insinööriä.

"Uskon, että monet nykyään aloittavat ovat kaltaisiani", Korhonen vastaa ykskantaan. "Useiden 1980-luvun esikoiskirjailijoiden teksti on selvästi puolivalmista. Minun kokeiluni ovat onneksi kaatopaikalla."

Pirstaleisen lähiölapsuuden kokeneet ovat Korhosen romaanissa eksyksissä. Nuoret aikuiset eivät kaikesta koulutuksestaan huolimatta tiedä, miten olla aikuinen. Osa pakenee kolmenkympin kriisiä seksiin, osa vaipuu muistelemaan nostalgisesti lapsuuttaan, Ritari Ässää ja Commodore kuusnelosta.

Miten Korhonen on ratkaissut oman kolmenkympin kriisinsä? "Kirjoittamalla kirjan", hän sanoo.

Ratkaisu näyttää toimineen. Ainakin tulevaisuus tuntuu tarkasti suunnitellulta.

Työkseen Korhonen on tehnyt äidinkielenopettajan sijaisuuksia, mutta nyt hän pitää ammatista vapaata. Syksy meni kirjaa valmistellessa, ja jo ensi keväänä pitäisi ilmestyä seuraavan, "simppelin ja lineaarisen".

Korhonen kertoo monien tuttujensa muuttaneen aikuisina takaisin lapsuuden lähiöön. Juuret ovat sittenkin tiukasti pirstaleisessa lapsuudessa. Korhonen itse asuu kuitenkin Turun keskustassa, jossa yöelämä ja kirjasto ovat tarpeeksi lähellä...

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi