Julkaistu: 31.12.2007 lehdessä osastolla Kulttuuri
Vuosi vaihtuu taas, ja uusi otetaan vastaan musiikin säestyksellä.
Senaatintorilla kaikuu
Maamme-laulu ja kodeissa kenellä mitäkin.
Musiikki kuuluu juhlaan ja arkeen. Musiikki viihdyttää ja kiihdyttää kaikkia Telluksella tallustavia homo sapiens -lajin edustajia, joka kulttuurissa. Musiikki rauhoittaa ja liikuttaa, aina tarpeen mukaan - tai aivan yllättäen.
Miksi näin on, onkin sitten vaikeampi kysymys - ja äärimmäisen kiehtova.
Uusien tutkimusmenetelmien ansiosta tiede on paljastanut aivojen ja musiikin suhteesta viime vuosina valtavasti uutta. Kahdessa tuoreessa ja yleistajuisessa kirjassa vedetään näitä tietoja kiehtovasti yhteen.
Yhdysvaltalainen neurotieteilijä Daniel J. Levitin uskoo, että musiikki on jotakin ihmislajille perustavanlaatuista, kenties perustavanlaatuisempaa kuin puhuttu kieli. Se ei ole mikään evoluution sivupolku tai suorastaan parasiitti, loinen, kuten jotkut tutkijat ovat esittäneet, vaan pikemminkin osa aivojemme kovalevyä.
Levitin käy suurten musiikillisten kysymysten kimppuun kirjassaan This Is Your Brain on Music, The Science of a Human Obsession.
Musiikin ja aivojen monimutkaista yhteispeliä kuvaa kiehtovasti myös kuulu yhdysvaltalainen neurologi Oliver Sacks tuoreessa kirjassaan Musicophilia.
Sacks lähestyy aihettaan tuttuun tyyliinsä tapausten kautta. Hän kertoo ortopedista, jonka aivojen toimintaa salamanisku muutti niin, että musiikista tuli intohimo. Nykyään mies omistautuu täysin säveltämiselle - ja jälleen poikamiehenä; vaimo sai tarpeekseen.
Sacks kuvaa naista, joka ei pysty kuuntelemaan napolilaista kansanlaulua saamatta epileptistä kohtausta - ja miestä, joka kouristelee aina kun Sinatran laulu osuu korviin.
Erityisen rankaksi elämä tulee, jos päässä alkaa pauhata hetkeksikään taukoamaton jukeboksi - ilman ulkopuolista äänilähdettä, kuten muutamilla Sacksin potilailla. Jotkut kärsivät musiikillisista hallusinaatioista pahimmillaan vuosia.
Korvamadot eli itsepintaisesti päähän juuttuvat melodianpätkät ovat tuohon nähden pientä. Nämä aivojen kiusallisesti playbackinä toistamat jinglet tai muut katkelmat ovat "selkein todiste aivojemme hämmentävästä, ja ajoittain avuttomasta, herkkyydestä musiikille", toteaa Sacks.
Usein ei tarvita edes ulkoista ärsykettä, ajattelu riittää: miettikääpä hetki vaikka Puuhamaa-, Risella- tai Oltermanni-mainoslauluja. . .
Parannuskeinoa korva- tai aivomatojen (saks. Ohrwurm, engl. brainworm) taltuttamiseksi nykytiede ei pysty tarjoamaan. Ainoa vinkki on, että itsepintaisesti soivan pätkän voi yrittää vaientaa toisella.
Esi-isämme käyttivät säveliä ja rytmejä vastakkaisen sukupuolen hurmaamiseen, joten musiikki assosioitui kiinteästi kaikkein väkevimpiin intohimoihin, joita ihminen kykenee tuntemaan, Levitin siteeraa Charles Darwinia.
Musiikin avulla manifestoitiin kyvykkyyttä ja omaa erinomaisuutta vastakkaiselle sukupuolelle, ja Darwin uskoikin musiikilla olleen keskeinen osa seksuaalivalinnassa.
Rytmi ja liike liittyivät tiiviisti yhteen, mistä kertoo sekin, että laulua ja tanssia kuvaa monissa kielissä yksi ja sama sana.
Musiikin ja tanssin liitto on Levitinin mukaan lähempänä ihmisen todellista luontoa kuin jäykkä vastaanottajan rooli. Klassisen musiikin konsepti istualtaan mahdollisimman liikkumattomana konserttia seuraavasta passiivisesta kuulijasta ja esittämiseen erikoistuneista ammattilaisista on evoluution mittapuussa hyvin tuoretta tekoa.
Se, että kiinnostus musiikkiin on edelleenkin suurimmalla osalla meistä huipussaan nuoruusvuosina, tukee Darwinin esittämää seksuaalivalintanäkökulmaa.
"Rock-tähtien seksikumppaneiden määrä voi olla satakertainen normaaliurokseen verrattuna, eikä fyysinen ulkonäkö merkitse mitään Mick Jaggerin kaltaisten supertähtien ollessa kyseessä", Levitin heittää.
Oli Jaggerin vetovoimasta mitä mieltä tahansa, fakta on, että moni juuttuu loppuelämäkseen musiikkiin, jota kuunteli teini-ikäisenä.
Tämä liittyy murrosiän hormonimyrskyihin, suuriin tunteisiin, identiteetin etsintään ja sosiaalisten ryhmien muodostumiseen - sekä siihen, että kehittyvät aivot ovat vielä apposen auki kokemuksille.
Vahvasti tunteisiin assosioitunut musiikki tekee ikään kuin lähtemättömän vaikutuksen aivoihin.
Samasta syystä Alzheimerin tautia sairastavat muistavat useimmiten vanhat laulut tai lorut, vaikkeivat muistaisi äsken näkemiään kasvoja.
Sanojen petaaminen musiikkiin onkin palvellut muistamista: monissa kielissä aakkoset esimerkiksi tulee opeteltua tiettyyn melodiaan ja rytmiin, niin suomeksikin.
Rytmin ja melodian avulla on pystytty painamaan mieleen valtavia määriä informaatiota esikirjallisissa kulttuureissa. Sacks mainitsee Iliaan ja Odysseian, suomalaisilla on omakin esimerkki: Kalevala.
Musiikista on kuin onkin ollut ihmiselle myös hyötyä, ei vain nautintoa, toisin kuin "evoluution harha-askel" -teoriaa kannattava Steven Pinker ja kumppanit ovat esittäneet. Sacksin mukaan tässä lienee yksi syy musiikin säilymiseen ja musiikillisten kykyjen kukoistamiseen ihmislajilla.
Aivotutkimuksen tuoreimmat menetelmät, erityisesti toiminnallinen magneettikuvaus fMRI, pystyvät todentamaan aivojen reaktiot tavalla, josta Darwin ei osannut uneksiakaan. Tietokonemallintamisesta on myös saatu apua.
Mieluisan musiikin kuuntelu aktivoi liki kaikki tunnetut aivojen alueet ja lisää mielihyvää aiheuttavan dopamiinihormonin tasoja.
Emootioita herättävä musiikki pääsee käsiksi primitiivisiin aivorakenteisiin, jotka ovat tekemisissä motivaation, palkitsemisen ja tunteiden kanssa, Levitin kirjoittaa.
Tiede tulee arkikokemuksen tueksi: moni osaa vaistonvaraisesti käyttää musiikin erilaisia ominaisuuksia mielialojensa säätelemiseen. "Nyt luulemme tietävämme, miksi näin on", toteaa Levitin.
Parinkymmenen viime vuoden aikana neurotieteilijät ovat myös pystyneet osoittamaan muistin ja tunnejärjestelmän läheisen yhteyden.
Sacks arvelee, että musiikkiin liittyvillä tunnereaktiolla on oma erityinen fysiologinen pohjansa, joka toimii silloinkin kuin henkilö kadottaa muut musiikilliset kykynsä.
Mielenkiintoista on sekin, että "musiikki kommunikoi kanssamme emotionaalisesti loukkaamalla järjestelmällisesti odotuksiamme", kuten Levitin muotoilee.
Aivot vertaavat toisin sanoen saamiaan musiikillisia ärsykkeitä aiempaan informaatioon, jota ne ovat omalla tavallaan mallintaneet.
Ne saavat suurta tyydytystä hienovireisestä tulkinnallisesta muuntelusta eli siitä, kun kuultu poikkeaa odotetusta.
Varsinkin musiikillisia käännekohtia ennakoivat tauot saavat aivoissa vipinää aikaan, ja nimenomaan aivojen vanhimmassa osassa cerebellumissa eli pikkuaivoissa, joista käytetään myös nimitystä liskoaivot.
Se, että liikettä ja ajantajua koordinoivat liskoaivot ovat tekemisissä myös tunteiden kanssa, selvisi tutkijoille vasta 1990-luvulla.
Aivojen kannalta musiikin lajit ovat tasavertaisia.
Keskeistä on musiikin kuuntelijalleen tai tekijälleen aiheuttama mielihyvä.
Hyvä musiikki alkaa soittaa koko aivojen hienostunutta orkesteria ja inspiroi neurokemikaalit omaan pikkutarkkaan koreografiaansa.
Mikä fiilis!
Daniel J. Levitin: This Is Your Brain on Music. The Science of Human
Obsession. Plume Books, 2007. 306 s. 18 e.
Oliver Sacks: Musicophilia. Tales of Music and the Brain. Knopf,
2007. 381 s. 24 e.
Vuosi vaihtuu taas, ja uusi otetaan vastaan musiikin säestyksellä. Senaatintorilla kaikuu Maamme-laulu ja kodeissa kenellä mitäkin. Musiikki kuuluu juhlaan ja arkeen. Musiikki viihdyttää ja kiihdyttää kaikkia Telluksella tallustavia homo sapiens -lajin edustajia, joka kulttuurissa.
KETKÄ?Daniel J. Levitin ja Oliver Sacks 31.12.2007
TAUSTAHarjoitus tekee mestarin, eivät geenit, muistuttaa Levitin 31.12.2007
POIMINTAChe tanssi tangoa mambona, Freud inhosi musiikkia 31.12.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi