Aivojen vapautusrintamaa, tietoisuuden kiitorataa

Turun underground vaikutti taiteeseen, muttei vakiintunut suuntaukseksi

Olisiko hiukan suurentelevaa "historioida" ilmiöstä, joka on tuonut ilmoille muutaman levyn, kirjan, taulun ja sarjakuvan?

Väljästä joukkiosta, joka innoittui pääosin lainatarpein ja hengitti yhdessä kaksi vuotta?

No, joka tapauksessa Matti Komulainen ja Petri Leppänen ovat koonneet kansiin turkulaisen undergroundin historian.

"U-liikettä" havaittiin Aurajoen kaupungissa pääosin vuosina 1968-70, jotkut osanottajista ovat toki yhä aktiivisia muissa merkeissä. Markku Into, Harro Koskinen ja Jarkko Laine loivat turkulaisen U-liikkeen, ja jengiin assosioitui M.A. Nummisen ja Rauli "Badding" Somerjoen kaltaisia ulkopaikkakuntalaisia.

Tosin heistä jokaisen vastakulttuuripanos olisi takuulla realisoitunut ilman Turun U:takin.

Liike hätkähdytti ja kritisoi yhteiskuntaa, mutta (puolue)poliittisia tunnuksia kuitenkin kartettiin.

Kulttiarvoon on noussut Turun U:n yksi tuotos, lp-levy nimeltään Underground-Rock, jonka Suomen Talvisota 1939-40 -yhtye julkaisi 1970 ainoaksi jääneenä äänitteenään. Kasvoton kuolema, Mielitauti-Rock, Vihreä valta, Tehtaan vahtimestarit...

"Se on rankinta, mitä suomalaisessa rokissa on koskaan tapahtunut", Juho Juntunen huomioi kirjassa.

Levyklassikon ohella U-liike lienee jättänyt pysyvimmän painojälkensä suomalaiseen sarjakuvaan.

Pulman Komulaisen ja Leppäsen eteen tuo se, että U-liike ei koskaan asettunut minkäänlaiseksi instituutioksi - ohjelmineen, oppeineen, oppaineen - vaan leijui vapaana. Sitä on hankala jäsentää ja tutkia.

Oli vaihtuvien kokoonpanojen bändejä ja hajakeikkoja, oli epäsäännöllisesti tehty Aamurusko-lehti, jokunen performanssi ja radio-ohjelma, joskus tuli kirja tai levy.

Markku Into toteaakin: "U oli tärkeä vaihe vastarinnan ja anarkismin historiassa, ei se ole sen kummallisempaa."

Juuri niin: kulttuurinen välinäytös, siivu tai katkelma, improvisoiduin muodoin.

Tykötarpeet varsinaiseksi Turun U:n historiaksi jäävät laihanlaisiksi.

Siksipä kai tekijät kasvattavat kirjaa melko massiivisin taustajaksoin USA:n hippi- ja jippiliikkeistä, Allen Ginsbergistä ja Jerry Rubinista, hipaisten lähes kaikkea 1950-60-lukujen vaihtoehtoisuuteen liittyvää.

Kiinnostavaa esihistoriaa kyllä, mutta pääkuvauskohteeksi mielletty Turun U-liike kutistuu miltei olemattomiin, semminkin kun sitten epilogimaisiin "U:n jälkeen" -osuuksiin taas tekstiä riittää.

Alku- ja jälkiruokaa siis on, ei varsinaista pihviä.

Kirjassa haastateltujen mukaan suomalaisen undergroundin alkusatama oli nimenomaan Turku.

Sen kauttahan sitä on Suomeen purettu muitakin sitkeitä ismejä ja dogmeja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi