Amerikkalainen matkustaa Välimerellä

Mark Twainin ronski matkakuvaus hätkähdyttää herkkää nykylukijaa

Mark Twainin matkakirjan tekstit, Välimerta ristiin rastiin, julkaistaan nyt ensi kertaa siloittelemattomassa muodossa, sellaisina kuin 32-vuotias Samuel Clemence juttujaan lehdille lähetteli.

Nuoren kirjailijan koostama laajempi versio Innocents Abroad -teoksesta on suomennettu jo vuonna 1922. I.K. Inhan käännös ilmestyi tuolloin nimellä Jenkkejä maailmalla.

Kun sataneljäkymmentä vuotta vanhaa tekstiä sanoo siloittelemattomaksi, lukijan kulmakarva ei edes värähdä.

Poliittinen korrektius ja itsesensuuri ovat merkillisiä asioita. Ne jatkuvat, ehkä lisääntyvät, mutta emme huomaa niitä, koska ne siirtyvät elämänalueelta toiselle.

Viime kesänä Jules Vernen Kuumailmapallolla Afrikan halki -kirjan yhteydessä mainitsin, etten voi toistaa kirjailijan tekstiä, koska se on nykyajassa niin totaalisen epäkorrektia.

Samoina vuosina Mark Twain kirjoittaa esimerkiksi Konstantinopolin rammoista kerjäläisistä. Hän vitsailee, kuinka huonosti yksivarpaiset pärjäisivät kerjuukisassa Istanbulin sillan pielessä. Pitää olla kolmijalkainen nainen tai kokonaan silmätön, mädäntyneen pihvin värisin kasvoin, jotta saa huomiota niillä markkinoilla.

Teksti on niin paksua, että aloin voida pahoin. Havainnot saman kaupungin koirien elämästä saavat turkistarhat tuntumaan eläinten luksushotelleilta.

Tarvitaanko siis vanhoja matkakirjailijoita näyttämään, millaisen poliittisen korrektiuden orwellilaisen valhekielen me olemme omana aikanamme kehittäneet?

Niin tiukan, etteivät sitä riitä purkamaan edes nykykirjailijat, "me sukat". Tai en syytä yksin meitä, jokainen epäkorrekti lause pyyhkiytyy pois jo kustannustoimittajan kynällä.

Siksi sen sanomiseen tarvitaan sanoja toisesta ajasta.

Twainia lukiessa jää myös miettimään ajan kansalliskiihkoisen ilmaisun kerroksia, koska kääntäjä Ville-Juhani Sutinenkin on esipuheessaan hermostua Mark Twainin suorapuheisuuteen.

Mutta mitä oikeastaan merkitsee nykyturkkilaiselle, nykykreikkalaiselle, nykynapolilaiselle tai Azorien portugalilaiselle se, että amerikkalainen malttamaton matkakirjailija on sata vuotta sitten lytännyt hänet maan rakoon? Lytännyt käyttämällä kaikkia mahdollisia ajan tyyppikliseitä epäluulonsa lyömäaseina.

No, kreikkalaisille asialla saattaa juuri nyt ollakin merkitystä, mutta muita tällainen kuvaajaan kääntyvä kuvaus luultavasti naurattaa tai ainakin pitäisi naurattaa niin kuin 1600-luvun eurooppalaisten kuvaukset meistä.

Sitä paitsi on opettavaista nähdä, kuinka nationalistiset kliseet muuttuvat. Ranskalaiset ovat junineen Twainille maanpäällisen täsmällisyyden huippu, Tanger Marokossa sadunomainen ihme.

Twainin satiiri kehittyi myöhempinä vuosina huippuunsa, mutta sen keinot ovat tässä kirjassa jo nähtävissä.

"En ole nähnyt, mutta minulle on kerrottu", hän aloittaa jokaisen muhevan valheensa.

Valtaisa liioittelu omista kärsimyksistä pariisilaisessa parturissa tai turkkilaisessa kylvyssä johtaa usein swiftmaiseen satiiriin. Tässä tapauksessa halun syödä kylpyjä kehunut turisti lounaaksi.

Matkakirjailija kyllästyy nopeasti, hän on mainio jutunkertoja, hän haltioituu Parthenonin temppelistä ja sen patsaista, koska hän on paikalla salaa kuutamossa. Muuten nenättömät patsaat herättävät lähinnä hänen halveksuntansa, samoin Louvren rubensit, jotka osoittautuvat nuoren amerikkalaisen demokraatin mielestä pelkiksi mesenaattiensa palvojiksi

Twain näkee harvinaisen selkeästi läpi kaikenlaisen huijauksen, varsinkin kirkon ostoihmeiden. Jeesuksen ristin naulojakin hän laskee nähneensä ainakin tynnyrillisen. Siksi jäin ihmettelemään sitä lyhyttä perustelua, jolla tästä kirjasta on jätetty pois retki Pyhälle maalle.

Pisimpään Twain viihtyy Italiassa, kehuu Genovan tyylikkäitä naisia, Sinistä luolaa, Vesuviusta, Pompeijia, myös Bois de Boulognea Pariisissa.

Twainin värikkäällä huumorilla on jo näissäkin pakinatyylisissä teksteissä väläyksittäin huikean haikea ulottuvuus. Kenraali Grantin kuvitellut ensyklopediatiedot kaukaa tulevaisuudesta osoittavat, mitä meistä jää parhaassakin tapauksessa: muutama täynnä virheitä oleva rivi tulevaisuuden tietosanakirjaan.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi