Armoa äidiksi aikoville

Mirjam Lohen romaani kertoo matkasta kohti lasta ja lapsuutta

esikoiskirja

Vanhemmuuden yhdistämä ihmiskunta tietää, mitä merkitsee vauvan ja pikkulapsen "episodimainen nukkuminen". Mirjam Lohen (s. 1961) esikoisromaani Nuttu elää sattuvin kuvin väsyneiden vanhempien maailmaa kertomalla yhden tytön, naisen ja äidin identiteetin hitaan synnyn.

Aihe itsessään on naisten kirjoittaman nykyproosan tuttujuttu: äitiys esitetään elämän kriisinä ja rajatilana, joka pahimmillaan tummuu masennukseksi.

Ehkä babyblues osuu ankarimmin juuri moderniin naiseen, joka vapaiden valintojen maailmassa on tehnyt tilauksen, jota ei hevin peruta.

Ei varsinkaan, jos lähtökohtana on vuosia jatkunut lapsettomuus ja hedelmättömyyshoidot, kuten romaanin Ursulalla. Hän ehtii pitkään toivoa pienokaista miehensä kanssa ennen kuin onnistaa: poika syntyy, ja sitten vielä tyttökin.

Täydellinen muropakkausperhe ja kotiäitiys omasta vapaasta tahdosta eivät kumminkaan tuota suurinta mahdollista onnea.

Yritykset ryhtyä "kuvien kaltaiseksi" - lehden hymyillen pyöräilevä ydinperhe - epäonnistuvat, sillä Ursula ei salli osakseen iloa ja odottaa jokaisesta hyvästä hetkestä rangaistusta: "Kaikkeen ihanaan rupesi kuulumaan syöpä."

Taustalla mättää uuden elämänvaiheen esiin purkama lapsuusiän ahdistusten romukoppa, joka sotkee kuin syyllisyys kertojan mielen.

Romaani kuvaa erinomaisesti tätä oman lapsuuden ja vanhempien uudelleen arvioinnin elämäntilannetta, varhaista sisarkateutta ja muita kasvuiän tärkeitä ihmissuhteita. Vanhemmaksi synnytään astumalla ulos omasta lapsuudesta, muistuttaa Nuttu lukijaansa.

Etenkin romaanin alkupuolella kerronta lävistää rytmisesti ja tyylillisesti muunnellen aikatasoja, ihmisiä ja tuntemuksia.

Näin tavoitettu päähenkilön suhde menneisyyteensä on sen hienoimmin kuvattu tarinalinja. Ursula miettii kerran Stephen Daldryn kulttielokuvaa Tunnit, ja jotakin sen suuntaista - ja siis myös Virginia Woolfiin palautuvaa - tietoisuudenkuvausta tuntuu Mirjam Lohikin tavoittelevan, ja onnistuu usein erinomaisesti:

"Heinäkuun kuumuudessa isän talossa lasten nukkuessa yläkerrassa me sanoimme yksiä lauseita mutta kuulimme toisia. Olen aina vain onneton, sanoin äidille ja isälle valottoman päivän hämäränä iltana aivan liian monen oven langettamassa hailakassa ristivalossa. Sanoin juuri niin, työnsin juuri ne sanat ulos ilmaan täsmällisesti ja tarkasti, mutta he kai kuulivat jotain muuta. - Huoneet meidän ympärillämme levisivät kuin turvotus - ."

Aivan tasalaatuisena ei pienoisromaanin henkilökuvaus vielä kestä: Ursulan vaiheet menestyvästä kansainvälisen rättibisneksen johtajasta kotiäidiksi jäävät kiireellä kerrotuiksi.

Halu riisua menestyksen naamiot ja vaihtaa jakkupuku vanhaan villapaitaan ovat muutoksen ulkoisia merkkejä. Mutta mitä ihmettä tapahtuu naisessa, kun hän irtisanoutuu lopullisesti hyvästä työpaikastaan ja ryhtyy kotosalla sommittelemaan tilkkutäkkejä lapset jaloissaan - ahdistuakseen vain entisestään? Nuttu vastaa tähän omalla tavallaan epäsuorasti, mutta esimerkiksi Ursulan miehen paikka perhepelissä jää tyystin tutkimatta. Tuntuu kuin lisääntyminen olisi edelleen perustavalla tavalla yksin naiseen rajautuva ongelma.

Romaanin visuaalinen, usein rytmiseen proosarunoon kääntyvä kerronta on siis kunnossa, ja niinpä sitä kehystävät säkeiset runot olisi kannattanut jättää pois.

Samoin teoksen lyhyitä lukuja otsikoiva käsitöiden tekstimaailma on tällaisenaan turhan kulunut koriste. Kutominen ja ylipäätään koko tekstin käsitteen palauttaminen tekstiiliin on ollut naisen luovan tietoisuuden analogia jo Odysseuksen Penelope-rouvasta lähtien.

Mirjam Lohen naisen identiteettitarina mahtaa olla niitä debyyttejä, jotka on täytynyt kirjoittaa alta pois. Ja vaikka aihe on tyystin sukupuolittunut, sen perheen syntyä miettivän maailman tunnistaa kyllä mieskin.

Tämän esikoiskirjailijan seuraavaa teosta jää odottamaan kiinnostuneena. Nutun kieleen syntynyt ilmaisu lupaa kirjallisuutta vaativassa mielessä.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuoden parhaalle suomenkieliselle esikoisteokselle jaetaan 12. marraskuuta. Korkeintaan kaksitoista ehdokasta nimetään 25. lokakuuta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi