Arvio: Lumen taju

Logo: KIRJAT

Pohjoismaiset kirjailijat ovat nousseet harvoin sekä huomion keskipisteiksi että kaupallisiksi menestyksiksi etenkään Amerikan ja Britannian itseriittoisilla kirjamarkkinoilla. 36-vuotias tanskalainen Peter Höeg on poikkeus: hän on tehnyt tänä syksynä näyttävän läpimurron romaanillaan Lumen taju.

Englanninkielinen käännös Smilla's Sense of Snow noteerattiin syksyn mittaan laajoilla artikkeleilla ja Höegin haastatteluilla useissa USA:n ja Englannin suurlehdissä. Teos nousi Yhdysvaltain bestsellerlistalle, ja kustantajat kävivät sen pokkarioikeuksista kiivasta huutokauppaa, jossa hinta nousi yli 600000 dollariin. Romaani on käännetty jo parillekymmenelle kielelle ja siitä on suunnitteilla Bille Augustin ohjaama elokuva.

Teos on menestyksensä ansainnut: tiheä jännitystarina pitää lukijan otteessaan mutta sisältää myos huolellisia henkilökuvia ja elämänkatsomuksellisia pohdintoja. Bestsellerin hyvinvointivaltion kritiikki on välillä yllättävänkin terävää.

Grönlanti

ja Tanska

Yksi teoksen menestyksen salaisuuksista lienee jo se, että Höegin kiehtovan kertoja-päähenkilön seurassa viihtyy. Hän on grönlantilaissyntyinen 37-vuotias tarmonpesä Smilla Jaspersen, joka tuntee perin pohjin lumen ja jään vivahteet muttei ole hallinnut yhtä hyvin ihmissuhteiden hienouksia.

Kapinallisen naishahmonsa kautta Höeg pohtii kahden kulttuurin suhteita ja ristiriitoja. Smillan äiti on ollut Grönlannin eskimo, taitava metsästäjä ja jälkien lukija. Isä on varakas tanskalainen tiedemies, jonka luo Smilla on muuttanut äidin kuoltua.

Tanskan hyvinvointiyhteiskunnassa Smilla on kuitenkin tuntenut itsensä ulkopuoliseksi ja jäänyt sekä tahtoen että tahtomattaan marginaalihahmoksi. Kertojana Smilla on kiinnostava älykkäiden ja yllättävien havaintojensa vuoksi: hänellä on kyky katsoa urbaania maailmaa toisin silmin. Samalla hän liittyy myös rikosromaanin tuttuun mytologiaan, yksinäisten ja humaanien sankarien joukkoon.

Kaupunki,

meri ja jää

Teoksen juoni etenee trillerin tapaan: Smilla ryhtyy selvittämään pienen ystävänsä, eskimopoika Esajaksen kuolemaa. Poika on pudonnut Kööpenhaminassa korkealta katolta, ja poliisit pitävät tapausta onnettomuutena. Smilla kuitenkin tietää pojan pelänneen korkeita paikkoja, ja nähtyään hänen jälkensä lumisella katolla Smilla oivaltaa hänen paenneen jotain.

Koska Smilla ei saa viranomaisia vakuuttuneiksi lumijälkien sanomasta, hän ryhtyy tutkimuksiin omin päin ja omin keinoin. Tutkimukset keskittyvät suureen kryoliittifirmaan, joka on järjestänyt outoja tutkimusretkiä Grönlantiin. Myös Smillan oma tarina siirtyy Kööpenhaminan pimeästä talvesta Pohjois-Atlantin laivamatkan kautta Grönlannin jäätiköille, jossa odottaa mystinen salaisuus.

Kertomus etenee salaamisten, vihjeiden ja paljastusten kautta, ja jännitysjuoni syvenee moniin suuntiin. Höeg liikkuu psykologian, kulttuuriantropologian ja sosiologian rajoilla pohtiessaan Smillan kautta milloin hyvinvointivaltion luonnetta, milloin perimän vaikutusta yksilön elämään, milloin eri kulttuurien merkkikieltä ja itsestäänselvyyksiä.

Ajan lisäksi myös tila saa romaanissa vahvaa merkitystä tarinan siirtyessä taidokkaasti suljetuista tiloista - lähiöasunnoista, arkistoista, kasinoista, laivahyteistä, hisseistä - merimaisemiin ja loputtomille jäälakeuksille.

KEIJO KETTUNEN

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi